Matti Rönkä: Eino (2015)

Eino on vanha, aikoinaan sotaankin osallistunut, omalajisensa mies. Hyväkuntoinen, mutta nyt vähän jo vanhuuden vikoja, ja siksi on lääkäriin lähdetty. Välit ainoaan lapseen, Janneen, ovat etäiset. Pojanpoikaan Joonakseen jo vähän puheliaammat. Kerttu-vaimo on siirtynyt jo tuolle puolen.

Kuten kirja osuvasti sen sanoo, riiut oli kesken, tansseissa olisi pitänyt nuoren miehen olla keikuttelemassa, mutta sota tuli ja repi. Sodasta Eino ei halunnut vaimolleen Kertulle puhua, ei reissuillaan tekemistään virheistä halunnut synninpäästöä tehdäkään, vaan piti itse sydämessään, ja nyt kysyykin, kun elämässä alkaa jo aika käydä vähiin, voisiko sitä itselleen jo anteeksi antaa?




Haluanpa kertoa, mikä kaikki Einossa on niin ihanaa. Kieli on runsasta, aitoa, rakastavaa, oivaltavaa ja hymyilyttävää. Ikäihminen ei ole vanhus vaan vanhempaa saapumiserää. Oli sellaisiakin sanoja, jotka avautuivat vasta hakukoneen käytön jälkeen, kuten "ottaa ettonet". Kaikenmaailman penikkataudit, marssimurtumat, humanterit, mahorkkatauot ja propsit vilisivät puheessa uskottavasti, kuvaten vanhaa hellästi ja arvostaen. Einossa on ehkä vähän sivuja, mutta se on hidas kirja, jonka kanssa ei tulisi kiirehtiä.

Sanalla sanottuna, Eino on inhimillinen. Olemme pieniä, virheellisiä. Rönkä ei syyllistä ketään, ei lähde vertaamaan, kuka oli pahempi toistaan, ei anna anteeksikaan, mutta yrittää ymmärtää.

Dialogia on vähän, ja sekin vähän on aina asiaa. Ei mitään korupuheita, turhuuksia ne on. Viipyilevässä kädenpuristuksessa on enemmän kuin monessa lauseessa olisi. Hetkien kuvaamisessa Rönkä onnistui, huomasin sen liikutuksen kyynelinä muutamassa otteessa.

Einosta jäi lämmin fiilis ja sen jälkilämmössä tässä vielä loimuttelen. Tuntui, kuin olisi käynyt pappalassa, katsellut itsekin vanhoja valokuvia ja pohtinut, mitä nuoruuden salaisuuksia niiden takana on.

Kommentit

  1. Olipas mukavan lämmin kirjoitus! Ja kiva idea tuo, että keräät muutaman sitaatin muualtakin :)

    Tervetuloa kirjablogimaailmaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Tykkään oman pohdinnan jälkeen vähän selata, mitä muut ovat tuumineet, jännä miten jokainen näkee aina niin eri tavalla ja joskus taas muut sanovat paremmin sen, mitä itsekin oli ajatellut. ( :

      Poista
  2. Tervetuloa sivujenkääntelijäin ratevaan joukkoon!
    "Eino" tarjoaa paljon miettimisen aihetta isä-poika suhteeseen ja herättää kysymyksen, mihin näitä poikia oikein tarvitaan? Omien pettymysten ja poisraivaamisen toteuttajiksiko, vaiko kasvamaan ihmisinäomaan täyteen mittaansa?
    Loppulukujen nostalginen elämänpurun ja seesteisyyden tavoittelun venyttelevä aatoksenkulku luikerteluineen johti jotenkin sillanpääläisiin tunnelmiin, mutta kokonaisuutena tasavahva, aidonoloinen, konstailematon ja seesteinen teos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka (:

      Jannen kohtalo vähän jäi itse asiassa surettamaan. Isä olisi toivonut erilaista poikaa, poika olisi kaivannut erilaista isää. Kohtaamista ei koskaan tullutkaan. Mutta niinhän se joskus tosielämässä menee.

      Poista
  3. Innostava kirjoitus. Tämä kirja täytyy lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansu. Tämä onkin ehdottomasti lukemisen arvoinen! (:

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fiona Barton: Leski (2018)

Stephen King: Eksyneiden jumala (1999)

Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)