Blake Crouch: Pimeää ainetta (2017)

Se nuoruudessa on hienoa.
Silloin kaikkeen ulottuu painottomuuden tunne, koska ihminen ei ole vielä tehnyt kohtalokkaita valintoja, sitoutunut millekään tielle, vaan edessä haarautuva tie tarjoaa rajattomat mahdollisuudet.

Kirja lähtee liikkeelle nelikymppisen avioparin Jasonin ja Danielan yhteisestä illasta, joka koostuu ruuanlaitosta ja muutamasta lasista viiniä. Teini-ikäinen poika istuu omissa oloissaan piirtelemässä. Rakkaus parin välillä tuntuu olevan aitoa, vuosien yhteen liimaamaa. Jason kertoo saaneensa ystävältään kutsun mennä kantabaariin juhlimaan suuren tiedepalkinnon saamista, Daniela kehottaa miestään menemään yksille.
Jason on lahjakas kvanttifyysikko, joka olisi saanut Pavia-palkinnon todennäköisesti leikiten - hän ei voi vastustaa juomaa kohottaessaan ajatusta, että palkinto olisi oikeastaan kuulunut hänelle. Tekikö hän oikein jättäessään tieteentutkinnan taka-alalle ja laittaessaan perheen ykkössijalle? Entä onko Daniela onnellinen saavuttaessaan keskinkertaista menestystä taidemaalarina, kun olisi oikeastaan voinut nousta erittäinkin menestyksekkääksi taidegalleristiksi.
Toki näitäkin kysymyksiä kirjassa pohditaan, mutta yksin niiden varaan ei ole elämystä rakennettu - ja siitä olin erityisen mielissään. Kirja muuttuu tavanomaisen alun jälkeen scifitrilleriksi jossa temppuillaan valinnoilla, ulottuvuuksilla ja mielenterveydellä.
Blake Crouchilla on ihaltava taito viedä mennessään. Tämänkin herkun luin päivässä, vaikka kirjassa on neljäsataa sivua. Kyse ei niinkään ollut siitä, että pitäisi saada tietää, kuinka käy, vaan teksti vaan sujui, eikä taukoja lukemisessa juuri tarvittu. Tykkäsin Wayward Pines sarjan osasta Viimeinen kaupunki, jonka vahingossa lainasin tietämättä että se oli viimeinen osa, ja siitä harmistuneena olen jättänyt kaksi aiempaa lukematta. Tältä olin osannut odottaa paljon ja kirja oli just niin hyvä, kuin olin ajatellutkin sen olevan. Näitä lisää!
Arvio: ★★★★

Sivuja: 400
Kustantaja: Tammi

Kommentit

  1. Mahtavaa, että tykkäsit! Crouch kyllä osaa kirjoittaa hyvin koukuttavia ja yllättäviä kirjoja.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fiona Barton: Leski (2018)

Stephen King: Eksyneiden jumala (1999)

Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)