Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2016.

Lähikirjaston varatuimmat ja odotetuimmat

Kuva
Sairaspäivän kunniaksi ajattelin tutustua lähikirjastoni nettisivuihin  ja katsastaa, mitkä kirjat ovat tämän hetken varatuimmat. Listaa selaillessani ei kyllä tulisi mieleen, että tällä seudulla (muistaakseni) asuu suhteessa Suomen nuorin väestö...  1. Ykkössijalla on Presidentti ja toimittaja . Tämä on yllätys, mutta ei kovin suuri. Kekkonen on legenda. Monesti olen kuullut itseäni viisaammilta, että Kekkonen oli viimeinen hyvä presidentti. Kun hän jotain sanoi, niin myös tehtiin, eikä vastaan sanonut kukaan. Olikohan niinkään, mutta näin olen kuullut. Tähän minulla on "omaakin" sanottavaa. Sain pari viikkoa sitten mahdollisuuden käydä Kekkosen synnyinkodissa, Lepikon torpassa. Voin ehdottomasti suositella reissua muillekin. Paikka oli ihastuttava sisältä ja ulkoa. Meillä oli väkeä matkassa niin paljon, että hyvä kun sisään mahduttiin. Pienemmällä porukalla pysähtynyt tunnelma olisi luultavasti tehnyt vielä suuremman vaikutuksen. Itse kirjasta en tiedä mitään,

Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus (2012)

Kuva
Kauniin traaginen rakkauskirja, haaveilevaan makuun.  Hetken hiljaisuus on kaunis, liian kaunis kirja. Se sopii kyllä kaikille haaveilijoille, kaikille jotka ovat joskus olleet ensirakastuneita ja rakkautensa menettäneet. Meille kaikille. Se sopi minulle, kun raskaan työputken jälkeen koitti iltapäivä, jolloin oli aikaa lukea! Tämä oli kevyt, hauras kirja, jonka luki yhdessä illassa. Tällä hetkellä minulla on kesken Simo Hiltusen Lampaan vaatteissa , mutta kaipasin väliluettavaksi jotain kevyempää... Kyseisen kirjan lukeneet, varmaankin ymmärtänevät mitä tarkoitan. Hetken hiljaisuudessa vietetään muistotilaisuutta merionnettomuudessa kuolleen, kauniin opettajan, Stellan muistolle saksalaisessa koulussa. 18-vuotiaalla kivikalastajan pojalla, koulun oppilaalla, on ollut suhde Stellaan. No, ei varsinaisesti suhde, mutta salaisia tapaamisia, joista tosin koko koulu oli salaa tietoinen. Kirja ei lainkaan pohdi sitä, oliko sopivaa, että englanninopettaja tapaili oppilastaan.

Anja Snellman: Pääoma (2013)

Kuva
Pääomassa Anu (Anja Snellman itse) kertoo säästelemättä moninaisista tunteistaan, joita kokee kehitysvammaisen Marun pikkusiskona. Maru ja Anu varttuvat 60-luvun lopun Helsingissä. Maailmassa, jossa kehitysvammaisten puolestapuhujia ei vielä ole. Anulla ei ole nuoruudessaan ymmärtäjiä ja ymmärrys omia tunteita kohtaan tulee vasta aikuisiällä. Syyllisyys siitä kuinka on kohdellut Marua, hävennyt, käyttänyt hyväkseen ja toivonut erilaista siskoa, kaduttaa nyt. Syyllisyys seuraa Anua maailman matkoille asti. Se polttelee. Anu ei koe ansaitsevansa onnea, kun siskollakaan ei sitä ole. Anun kuvaamiin alkukantaisiin tunteisiin lukija voi samaistua, tietämättä tuon taivaallista Anun roolista. Kun kirjoittaa jotakin omakohtaista, sitä helposti katsoo liian läheltä. Anu ei silti sorru olemaan yksipuolinen ajatuksissaan, ei sorru pelkkään sääliin tai ylistyssanoihin. Kirjoittaminen on varmasti sattunut, kaiken kaivaminen ylös on tehnyt kipeää, mutta siihen on ollut palo. Vähän, mutta v

Matti Rönkä: Eino (2015)

Kuva
Eino on vanha, aikoinaan sotaankin osallistunut, omalajisensa mies. Hyväkuntoinen, mutta nyt vähän jo vanhuuden vikoja, ja siksi on lääkäriin lähdetty. Välit ainoaan lapseen, Janneen, ovat etäiset. Pojanpoikaan Joonakseen jo vähän puheliaammat. Kerttu-vaimo on siirtynyt jo tuolle puolen. Kuten kirja osuvasti sen sanoo, riiut oli kesken, tansseissa olisi pitänyt nuoren miehen olla keikuttelemassa, mutta sota tuli ja repi. Sodasta Eino ei halunnut vaimolleen Kertulle puhua, ei reissuillaan tekemistään virheistä halunnut synninpäästöä tehdäkään, vaan piti itse sydämessään, ja nyt kysyykin, kun elämässä alkaa jo aika käydä vähiin, voisiko sitä itselleen jo anteeksi antaa? Haluanpa kertoa, mikä kaikki Einossa on niin ihanaa. Kieli on runsasta, aitoa, rakastavaa, oivaltavaa ja hymyilyttävää. Ikäihminen ei ole vanhus vaan vanhempaa saapumiserää. Oli sellaisiakin sanoja, jotka avautuivat vasta hakukoneen käytön jälkeen, kuten "ottaa ettonet". Kaikenmaailman penikkat

Joanne Harris: Sinisilmä (2010)

Kuva
Sinisilmä on tarina häiriintyneestä B.B.:stä, joka asuu äitinsä kanssa Yorkshiren pikkukaupungissa, ja fantasioi murhaamisesta. B.B on linnoittautunut huoneensa perälle ja ylläpitää sieltä badguesrock –nimistä kirjoitusfoorumia, johon hän postaa todellisuuden rajamailla olevia tarinoita lapsuudestaan traumakokemuksista. B.B. tuntuu jääneen tuonne lapsuuden nöyryyttäviin kokemuksiin vangiksi, pääsemättä koskaan aloittamaan omaa elämäänsä vapaana äitinsä varjosta. Suhde alistavaan, manipuloivaan ja väkivaltaiseen äitiin on epäterve kuten myös veljessarjan vanhempiin. Hyviä tyyppejä ei juuri ole ja siinä mielessä kirja on onnistuneen todellinen. B.B. korostaa olevansa valmis vaikka tappamaan vailla omaatuntoa. Kaikilla meillä on mustia ajatuksia, tai vaikka nyt sinisiä, joka on B.B.:n – eli sinisilmäpojan mielestä paras väri ikinä, kuoleman väri. Kirjaa vaivaa jaarittelu ja suomennoksen kirjoitusvirheet. Salaisuudet, jotka normaalisti toisivat kutkutusta lukijalle, toivat