Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Vuodesta 2016

Kuva
Olin asettanut vuodelle maltillisen haasteen lukea 40 kirjaa ja loppusaldoksi tuli 43. Monelle kirjabloggarille se on varmasti naurettavan pieni määrä, ja ensi vuonna kyllä toivonkin, että ehdin lukemaan enemmän. Puolustuksena voin todeta, että vuosi 2016 oli haasteellinen. Aikaa lukemiseen olisi ollut, mutta keskittyminen tuntui vaikealta. Kävin keväällä läpi melkoisen henkisen mellakan, jonka jälkeen järjestin elämäni uudelleen. Kevät usein on aikaa, jolloin tajuan tehdä muutoksia, ja silloin ymmärsin, että jotain rajanvetoja on tehtävä. Tajusin kantapään kautta, että mun oltava itsekkäämpi, ja että kaikkia ei voi auttaa. Jotkut ihmiset vievät mukanaan pimeään, ja joskus on parempi ratkaisu ottaa etäisyyttä. Ja oppia sanomaan ei. Tajusin muun muassa senkin, ettei työ saa olla koko elämä, ja että vapaa-ajalla on oltava oikeasti vapaa-ajalla . Siinäkin oli taustalla sama ongelma - en ollut osannut sanoa ei, en olla terveellä tavalla itsekäs. Samalla kun punt

Aki Ollikainen: Musta satu (2015)

Kuva
Isä on ajanut parran, mutta minä näen mustat pisteet isän leuassa, sieltä parta kasvaa takaisin. Isällä on viikset kuin linnunsiivet. "Isi, tee taas se haukka lentää..." Minä kiherrän naurua ja seuraan isän kämmentä, se on haukka, joka liitää kasvojeni yli kaartaa, kohti vatsaa, minä laitan käden suojaksi, nauru katkeaa hetkeksi jännityksestä, alkaa taas uudestaan, kun haukka kaartaakin takaisin taivaalle. Antoiko tämä kirja minulle muuta kuin pitkiä ja syviä huokauksia ja uusia viivoja otsapoimuihini? Ei. Antoiko tämä viisaita tai värikkäitä näkökulmia? Ei. Olin suorastaan raivostunut lukuprosessin aikana. Olen toki tietoinen siitä, ettei kirjan henkilöt aina toimi moraalisesti oikein, mutta tällä kertaa tuntui, että päähenkilö oli niin kertakaikkisen säälittävä tyyppi, että olin halkoa hiukseni. No. Rauhoitutaas. Kirja tapahtuu kahdessa aikatasossa. Nykyhetkessä on mies jonka vaimo on jättänyt. Mies on sitten nyt lähtenyt kohtaamaan lapsuuden traumojansa.

Chuck Palahniuk: Fight Club (1996)

Kuva
Ensimmäinen Fight Club oli yhtä kuin minä ja Tyler hakkamassa toisiamme. Unettomuudesta kärsivä toimistotyöntekijä on turhautunut elämänsä pinnallisuuteen. Lääkäri ehdottaa häntä menemään kirkkoon, tai tapaamaan ihmisiä joilla on aivokasvain, katsomaan kuinka he taiteilevat elämän kaltevalla pinnalla. Niinpä hän menee. Hän alkaa käydä syöpäsairaiden tukiryhmissä. Kivessyöpäryhmässä, aivokasvainryhmässä, peräsuolisairaiden tukiryhmässä ja niin edelleen. Vain sillä tavoin hän saa iltaisin unta. Muutaman vuoden kuluttua aivokasvainryhmässä tulee vastaan Marla, jolla ei myöskään ole syöpää. Marla, joka on yhtä huijari. Marlan kanssa he jakavat ryhmät puoliksi, kumpikin saa omat syöpäryhmänsä. Kun päähenkilö saa ensimmäisen kerran turpaan Tylerilta, hän tietää heti sen olevan jotain, mikä tulee ratkaisemaan kaiken.  Mutta - kuin addiktoitunut narkkari, hän tarvitsee aina jotain kovempaa, aina enemmän kipua.  *** Olenpas iloinen että tulin lukeneeksi Chuck Palahniukin Fight

Kohti kirjakevättä 2017

Kuva
Halusin vilkuilla jo ensi kevääseen, joka muuten näyttää lupaavalta jälleen kerran. Tässä nostan muutamia suurimpien kustantamojen uutuuksia, bon appetit . Tammi Tammen kirjoissa katse osuu ensimmäisenä suljetun laakson salaisuuksista kertovaan Luca D'Andrean kirjaan Rotko . Ehkä siksi, että sitä verrataan Nesboon ja Kingiin. Nesbo ja King ovat kuitenkin aika erilaisia kirjoittajia... Noh, minulla on pieni kammo suljettuihin paikkoihin ja eristyksissä oloon, siksi kirja saattaisi upota minuun. Wayward Pines kirjoista tuttu Blake Crouch puolestaan on kirjoittanut itsenäisen trillerin Pimeää ainetta . Mie tykkäsin Pines -kirjoista, joissa oli sujuvaa, hyvin koossa pysyvää tekstiä ja mikä parasta - yllätyksiä. En osaa aivan perustella miksi minua kiinnostaa Amerikkaa järkyttänyt keltaisen kirjaston Hanya Yanagiharan romaani Pieni elämä , mutta onhan se kuitenkin ällistyttävä, järkyttävä ja liikuttava kuvaus ystävyydestä, tummasävyinen tutkielma muistin tyranniast

Reidar Palmgren: Sudenmarja (2012)

Kuva
 Lisää ihmisiä tarkoitti lisää polkuja. Lisää polkuja tarkoitti yhä lisää ihmisiä ja vähemmän tilaa muille. Lisää ihmisiä tarkoitti lisää mukavuuksia, lisää suoria ja tasaisia polkuja mutkaisten ja kuoppaisten sijaan, lisää parkkipaikkoja ja leveämpiä pururatoja, lisää viittoja, penkkejä, kuntoilutelineitä ja näköalapaikkojen tauluja, lisää jäteastioita ja niiden tyhjentämistä, lisää pyöriä ja autoja ja parkkiruutuja, lisää soraa, betonia ja asfalttia, lisää tukehtuvaa maata.   Reidar Palmgrenin Sudenmarja kertoo vaitonaisesta, kolmekymppisestä puistonhoitajasta Tuulasta, jolla ei ole läheisiä ihmissuhteita laisinkaan. Hän keskustelee mieluummin villieläinten tai puiden ja muun kasviston kanssa. Vaitonaisuus juontaa juurensa lapsuusajasta. Tuula on ollut jo tuolloin näkymätön, ja kun kukaan ei ole häntä huomannut, Tuula on oppinut kulkemaan varjoissa. Äitikään ei paljon puhunut, mutta ymmärsi kuitenkin Tuulaa ikäänkuin sanattomasti. Äidin kuoltua ei Tuulalla ole oll

Maija Muinonen: Mustat paperit (2013)

Kuva
Rakas Luc,  Minä kirjoitin tämän kirjeen sinulle silloin kun sinä et vielä osannut lukea. Mutta tiesin, että pian sinä osaat, että pian sinulla on näppärät sormet, joilla avaat kuoren ja taitavat silmät, joilla seuraat käsialani koukeroita, sillä ihan oma taitonsa on lukea kirjaan painettuja kirjaimia tai jonkun vapaalla kädellä kirjoittamia tulkintoja niistä kirjaimista ja sinä osaat lukea molempia yhtä etevästi.   Ann Miel tietää kuolevansa, ja alkaa siksi kirjoittaa kirjeitä erityisesti muutaman vuoden ikäiselle pojalleen sekä hänen tuleville huoltajilleen Rosalle ja tämän miehelle Paulille. Kirjeet ovat aluksi kohteliaita, mutta ahdistuksen syventyessä ne mustenevat. Ann suunnittelee poikansa tulevaisuuden, ammatin, vaimon ja lapset. Ann näkee poikansa maailman etevimpänä poikana, hän on luokkansa priimus, hän opiskelee lääketiedettä ja tähtitiedettä samaan aikaan ja onnistuu aivan kaikessa mitä yrittää. Luc on komein mies maan päällä, Luc ansaitsee vain p

Elias Koskimies: Ihmepoika (2014)

Kuva
Kohtaloni on TODELLA KOVA: olen neljätoistavuotias nobody Pohjois-Pohjanmaalta, Suomesta. Sean Penn ei ole työntämässä päätäni kaasu-uuniin eivätkä fanit sekoa edessäni itkuisen kirkuvaksi massaksi. Minulle ei ole 80 miljoonaan dollarin omaisuutta vaan äskettäisen lomamatkan kuihduttama säästötili, jolla saisin sinnitellä - ehkä loppuelämäni! Mutta ei hätää: Aion karata New Yorkiin.  Elias Koskimiehen Ihmepoika kertoo pienessä kylässä asuvan, erilaisen pojan, nuoruudesta. Yläasteella kaverit ovat kaikki kaikessa, ja poika on hukassa kun ei saa kavereiltaan hyväksyntää omana itsenään; poikana, joka pukeutuu kimaltaviin vaatteisiin ja korkokenkiin. Mitä enemmän poika löytää itseään, sitä vähemmän hän saa hyväksyntää. Hänestä tulee poika jota ihmetellään, vältellään, jolle naureskellaan. Paras ystävä Sutu kääntää selkänsä viimeistään siinä vaiheessa, kun ihmepoika kuoriutuu täysin omana itsenään kotelostaan. Pojalla on vilkas mielikuvitus. Hän rakastaa mie

Alice Munro: Julkisia salaisuuksia (1995)

Kuva
"Avioliitto tarjoaa sinulle mahdollisuuden oikeaan elämään." "Minulla on oma elämä", Dorrie sanoi. Vuoden 2013 Nobelilla palkittu Alice Munro jätti novellikokoelmallaan Julkisia salaisuuksia jälkeensä hämmentyneen tunteen. En osaa sanoa tästä oikein mitään. Sanattomuuteni ei johdu siitä, että kirja olisi ollut huono, sillä se oli todella hyvä. Ei ikimuistoinen, (olen jo nyt unohtanut mitä muutamissa novelleissa tapahtui) mutta tosi fiksu kirja, ehkä minulle liiankin fiksu... Vaikka en joka asiaa ymmärtänyt, nautin suurimmaksi osaksi. Aina välillä jotkin lauseet kolahti. Munron novellit sijoittuvat Kanadaan, josta kirjailija itsekin on kotoisin. Munro kirjoittaa 1850-1900-luvun alun Ontarion arjesta ja ihmisistä hätkähdyttävän yksityiskohtaisesti, ottaen huomioon, että Munro ei tietenkään tuohon aikaan ollut vielä syntynyt. (Munro on syntynyt 1931). Novelleissa tuli vahvasti esille naiset, erilaiset ja samanlaiset. Jokaisella kuitenkin on haasteens

Kirjat, jotka odottavat ja rakastavat

Kuva
Kirjablogi Rougen innoittamana lähdin mukaan #kirjakuvapäivässä -haasteeseen (Rougen twitter-sivulla siitä enemmän) mutta aika näyttää, pysynkö haasteessa mukana, sillä työt vie aikansa enkä välttämättä aivan joka päivä ehdi twitteriä tai blogia päivittää. Nyt on kuitenkin siitä onnellinen ilta, että saan sen kirjaharrastukselleni pyhittää.  Aioin ensin kuvata vain kirjat, jotka ovat rakkaiden kirjojen top-listallani, mutta Rougen twitter-päivityksen nähtyäni halusin minäkin kertoa, minkä kolmen kirjan lukemista odotan tällä hetkellä eniten. Aloin niistä. (Olen valikoinut kirjat vain oman kirjahyllyn teoksista tai kirjastolainoista... Muuten menisikin iänpäivät, kun alkaisin jaamailla, mitkä ovat niitä kaikken rakkaimpia.) Kirjat, jotka odottavat Ensimmäinen on kirjastolaina: Maija Muinosen Mustat paperit Anna Miel tietää kuolevansa. Viimeisenä tekonaan hän alkaa kirjoittaa kirjeitä, ennen muuta pienelle pojalleen, jolle hän haluaa näin jättää hyvästit. Äidilliset

Cormac McCarthy: Tie (2008)

Kuva
Saanko kysyä yhtä asiaa? hän kysyi. Saat. Totta kai. Kuollaanko me? Kuollaan me joskus. Ei nyt. Ja me ollaan vieläkin menossa etelään. Niin. Siellä meillä on lämmin. Niin. Okei. Cormac McCarthy: Tie Cormac McCarthyn dystopiaseikkailu on minulle tuttu ennestään elokuvasta The Road . Kyseinen elokuva jäi kesken, sillä tuntui, ettei se edisty suuntaan taikka toiseen, ja niinpä ajattelin käydä tarinaan kiinni kirjan muodossa, jos pitäisin siitä enemmän luettavassa muodossa. Ja kyllä, nyt sain matkan vietyä loppuun asti. Tie on isän ja pojan karu matka etelään vievää tietä pitkin, lämpimämmälle rannikolle, tuhkan peittämässä autiossa maailmassa, jossa jokainen vastaantulija voi olla varas, raiskaaja tai murhaaja - tai kaikkea sitä samaan aikaan. Isällä ja pojalla on mukanaan vain vähän matkatavaroita ja säilykkeitä, sekä revolveri, jossa on yksi ainoa patruuna. Tätä isä säästelee. Jos pahat ihmiset tulevat, hän on valmis tappamaan poikansa säästääkseen tämän kivuliaamm

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä (2014) (Flavia de Luce #2)

Kuva
Et saa koskaan poiketa suunnasta vain koska jokin on epämiellyttävää. Toivon että muistat sen. Vaikka muut eivät sitä näe, tulet ymmärtämään oman velvollisuutesi kuin se olisi tien keskelle maalattu valkoinen viiva. Sinun täytyy seurata sitä, Flavia. Nukketeatterin pakettiauto hajoaa pienessä Bishop’s Laceyn kylässä, eikä autokorjaajaa ole lähimain. Marionettitaiteilija Rubert Porson ja avustajansa Nialla joutuvat jäämään muutamaksi päiväksi kylään, ja kirkkoherra ehdottaakin, että he voisivat järjestää samalla kirkossa pienen näytöksen. Näytöstä aletaankin suunnitella tuota pikaa. Huono-onninen nukketaiteilija ei vain tiedä, että näytös on jäämässä hänen viimeisekseen.     Harvoin kuvailen kirjaa sanalla ihastuttava , mutta Alan Bradleyn Kuolema ei ole lasten leikkiä on juuri sitä. Vaikka aluksi epäilin, voiko 11-vuotias tyttö Flavia toimia päähenkilön roolissa olematta mukahauska, näsäviisas tai pikkuvanha, pelot poistuivat pian, ja aloin vain nauttia kirjan nok

Hong Ying: Hyvien kukkien lapset (2010)

Kuva
Tämä kirja kertoo omista muistoistani, vuosien aikana sydämeeni kertyneestä pimeydestä ja rakkaudesta. Niistä muodostuu äitini tarina. Hong Ying, Hyvien kukkien lapset Kiinalaisen perheen kuopuksen, Hong Yingin äiti on kuolemaisillaan. Hong saa sisareltaan puhelinsoiton ja kiirehtii heti Lontoosta lapsuudenkotiinsa. Papatit räiskähtelevät kovaäänisesti Hongin ehdittyä perille, kertoen, että talossa tehdään jo hautajaisvalmisteluita. Jäähyväiset ovat jääneet sanomatta. Hongin mielen täyttää surun lisäksi kysymykset äitinsä elämästä. Äidillä on ollut lukuisia miessuhteita, joista jokaisella kuudella sisarella on oma versionsa kerrottavana. Äidin vanhuudenpäivät eivät nekään ole sujuneet niin rauhallisesti, kuin mitä äiti on Hongille puheluissaan uskotellut. Pikkuhiljaa Hong alkaa ymmärtää äitiään yhä enemmän.  Hong on syntynyt avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. Näin ollen hän on saanut tuta sisartensa jatkuvaa piikittelyä; Hong on heidän mielestään syypää perh

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja pahan pappi (Harjunpää #10) (2003)

Kuva
Ei ihmisen tappaminen vaikeaa ollut. Ei sen kummempaa kuin kyyhkynkään. Matti Yrjänä Joensuu, Harjunpää ja pahan pappi Luin anopilta joululahjaksi vuonna kukka ja kukkakeppi saadun Harjunpään, koska raskas työviikko vaati kevyttä luettavaa, joka vie mennessään ilman suurempia syvällisiä ajatuksia. Ja uskokaa tai älkää, kevyttä tämä minusta oli. Kihlattuni tosin hämmästeli lukuvalintaa ja varoitti, että tuo tuskin on sinun makuusi. Ja niin kävi kun monesti käy; kun odotuksia ei ole, on helppo tykätä. Mutta oli Harjunpäästä syytäkin tykätä. Se oli viihdyttävä, mukaansatempaava, kiinnostava trilleri.  Harjunpää yhdessä väkivalta-tiiminsä kanssa ratkoo kummia kuolemia Helsingin metroasemalla. Ovatko metron alle jääneet murhattuja, ovatko ne onnettomuuksia vai itsemuhria? Harjunpään saapuessa ensi kertaa paikalle, on metroasemalla myös lentolehtisiä jakava, uskontoaan meuhkaava pappi, josta Harjunpää ei ensin ajattele mitään sen enempää. Valvontakameran filmejä katsottaessa h

Ernest Hemingway: Nick Adamsin tarina (2013)

Kuva
Kaikki rakkaus kohdistui kalastukseen ja kesään. Niitä hän oli rakastanut enemmän kuin mitään muuta. Ernest Hemingway, Nick Adamsin tarina Hemingway kirjoitti Nick Adams -nimisestä hahmosta 16 novellia, jotka ilmestyivät aikoinaan eri kirjoissa ja sekavassa järjestyksessä. Nickin tarina julkaistiin tällä tavoin koottuna vasta Hemingwayn kuoleman jälkeen, kun löydettiin vielä kahdeksan ennen julkaisematonta Nick Adams -kertomusta. Kun tarina saatiin yhteen, suhteelliseen krologiseen järjestykseen, huomattiin siitä syntyvän ainutlaatuinen tarina, jossa on paljon yhtymäkohtia Hemingwayn elämään. Tämä kirja onkin Hemingwayn kirjoista pitävälle varmasti merkittävää luettavaa. Nick Adams on yksi Hemingwayn alter egoista, ja lukijana nautin tämän faktan tietämisestä. Nick Adamsin tarina on kasvukertomus pienestä pojasta joka varttuu intiaanikylän vieressä, lääkärin poikana. Nick on mielenkiintoinen persoona, joka kulkee omaa tietään. Hän ei alistu auktoriteeteille ja rikkoo lakia

E. L. Doctorow: Homer ja Langley (2013)

Kuva
Ja joku ulkopuolinen olisi voinut pitää taloa täyteen ahdettuna, mutta meidän silmissämme se oli hieno ja hyvä ja Langley ja minä saimme perinnöksi käsityksen siitä että elimme elottomien esineiden kanssa ja jouduimme liikkumaan niiden keskellä. E. L. Doctorow, Homer ja Langley Veljekset Homer ja Langley Collyer elävät New Yorkissa Central Parkin kupeessa sijaitsevassa talossaan, aina elämän alusta sen ehtoopuolelle. Rikkaan suvun vesat muistavat talon 1900-luvun alun loistokkaat ajat, jolloin veljesten vanhemmat kahmivat suuren omaisuuden. Valitettavasti vanhemmat käyttäytyivät hienostuneen etäisesti jopa omia poikiaan kohtaan, joka jättää veljiin jälkensä. Espanjantauti vie veljesten vanhemmat hautaan, ja Homer ja Langley jäävät jo nuorina orvoiksi ja taloa pitämään. Onneksi on palvelusväkeä, joka hoitaa taloa ja pitää huolta veljistä .  Talo on iso osa kirjaa, sillä siellä suurin osa tapahtumista tapahtuu. Siinä talossa veljet ovat asuneet koko tähänastisen elä

Joel Haahtela: Kaksi kertaa kadonnut (1999)

Kuva
Ehkä ihminen vain liittää omiin sattumiinsa erityisiä merkityksiä, yrittää rakentaa niistä oman kohtalonsa.  Joel Haahtela, Kaksi kertaa kadonnut Noin parikymppinen kahvilassa tarjoilijana työskentelevä, isänsä luona vielä asuva Lolita saa isältään lahjaksi kameran, jossa on valmiina filmi. Filmillä on jo kuvattu muutamia kuvia ja Lolita kiinnostuu kuvista teettäessään filmin. Kuvissa on pulisongeilla varustettu leveälahkeisissa housuissa kulkeva mies ja näyttävä nainen nahkatakissa. Kenties ulkopuolisuuttaan, Lolita tahtoo pakkomielteisesti selvittää ketä nämä filmin henkilöt ovat, ja tutustua heihin.  Lolitan isä on syvänmeren tutkija, vähäpuheinen ja työhönsä uppoutunut mies, jolta puuttuu elämästään rakkaus, ainakin kiihkeä sellainen. Lolitan äiti on jo tyttären ollessa pieni, ottanut menolipun lämpimämpään maahan ja jättänyt sisäänpäin hymyilevän miehen ja kaavoihin kangistuneen maan. Joel Haahtelan esikoiskirja Kaksi kertaa kadonnut on mysteeri kuolleesta miehestä

Halloween-haastekooste

Kuva
Päätin tarttua  Yöpöydän kirjat -blogin Halloween-lukuhaasteeseen  (1.-31.10.2016) sillä syystunnelmointiini kuuluu joka tapauksessa olennaisena osana jännärien lukeminen. Kauhu on kirjalajeista rakkainpani, ja sieltä erityisesti ajan patinoimat teokset. Niina oli blogissaan koonnut mukavan listan ehdotuksia, joista sain valittua luettavat kirjat vaivattomasti.  Luin haasteeseen seuraavat viisi.  Jeff Long, Tilinteon hetki  Jälkipyykki : Mukiinmenevä trilleri. Nyt kun olen antanut lukukokemuksen hautua, voin todeta, että kirja oli lukemisen arvoinen. Näen vieläkin mielessäni elävästi kirjan salakaupungin. Voisin kuvitella lukevani lisää Longia. Marko Hautala, Unikoira Jälkipyykki : Hautalaa luen ehdottomasti jatkossakin. Pidin hänen henkilöhahmoistaan, kuvasin niitä raikkaiksi ja olen edelleen samaa mieltä. Kirjassa oli myös yllättävää tilannekomiikkaa. Ihana, erilainen kauhukirjailija! Anne Rice, Veren vangit Jälkipyykki : Veren vangeista tykkäämine

Dolores Redondo: Luualttari (2016) Baskimaan murhat #2

Kuva
Siinä ongelma juuri onkin, emme tunnu oppivan mitään historiasta.  Dolores Redondo, Luualttari Rikosylikonstaapeli Amaia Salazar tutkii espanjalaisessa kylässä, Navarrassa, naismurhien sarjaa. Naisten puolisot ovat epäilemättä syyllisiä, mutta vaikuttaisi, että heitä on ohjannut tekoihin yllyttäjä. Miehille on yhteistä se, että jokainen heistä päätyy murhatyön jälkeen itsemurhaan, jättäen viestiksi sanan tarttalo . Osa surmatyön tekijöistä jättää viestinsä nimenomaan Amaialle, ja näin Amaia on entistä enemmän kytköksissä rikoksiin. Kylällä, josta surmatut naiset ovat kotoisin, on synkkä menneisyys, johon sekoittuu vahvasti vuosisatoja vanhat taikauskomukset ja seudun mytologia. Kirja käsittelee äitiyden haasteellisuutta yhdistettynä rikostutkijan ammattiin, sillä Amaia saa kirjassa esikoisensa. Hän joutuu läpikäymään yhä uudelleen rankkaa lapsuuttaan skitsofreniaa sairastavan äitinsä varjossa tullessaan itse äidiksi. Dolores Redondo on nouseva espanjalainen kirjailija,

Miksi luen?

Kuva
Luen, jotta tuntisin enemmän. Kun taas pitkästä aikaa aloin lukea enemmän, olen alkanut nähdä mitä kummallisempia unia. Näen maisemia ja paikkoja, jotka ovat monimutkaisempia kuin luulin pystyäni kuvittelemaan. Muistan paremmin värit ja sanat. Olen pohdiskeleva luonne, kirjat ovat pähkinöitä purtavaksi. Minulla on hyvä mielikuvitus, johon voisin upota päiväkausiksi. Nautin siitä, kun näen kirjan mielessäni.  jotta löytäisin.  Olen joskus ollut pitkiäkin aikoja lukematta. Silloin saatoin nähdä unia, joissa luen. Kaipaan lukemista, kuten mitä tahansa rakasta harrastusta. Tiedän, että pitkänkin tauon jälkeen tulen aina palaamaan tähän harrastukseen. En tiedä rakastanko kirjoja jopa enemmän kuin lukemista. Pienenä pidin kirjoja vain käsissäni ja pidin siitä miltä ne tuntuvat, en ollut mikään lukutoukka, mutta kasvoin kirjojen keskellä sillä siskoni luki paljon. Olen aina ollut oman tieni kulkija, enkä tuolloin halunnut ottaa siskon harrastusta omakseni. Luin omassa hiljaisuudessa, ä

Anne Rice: Veren vangit (1992)

Kuva
Olin kaksikymmentäviisivuotias kun minusta tuli vampyyri, silloin oli vuosi 1791. Anne Rice, Veren vangit Anne Ricen Veren vangit on Louisin kirjanpituinen pohdinta ihmisyyden rippeistä, jotka eivät katoa hänestä vuosisadoissakaan. Louis on ollut 25-vuotias komea nuorimies, kun vampyyri Lestat iski hampaansa häneen tehden hänestä kuolemattoman. Alkuhämmennyksen jälkeen Louis ymmärtää olevansa aivan erilainen vampyyri kuin Lestat. Hänen mielensä täyttää lukemattomat kysymykset; Onko Jumala olemassa? Onko Paholainen olemassa ja olenko hänen kätyrinsä? Olenko tuomittu kadotukseen synneistä joita teen? Louis  tuntee ihmisyyden vielä syvällä sielussaan, tarkkana oikeudentuntona, ja toisaalta vampyyrinluonto saa hänet tappamaan joka yö. Veren vangit ottaa vampyyriaiheen käsittelyyn filosofiselta kantilta ja saa aiheesta irti enemmän kuin mikään aiempi vampyyrikirja, jonka olen lukenut. Olen luku-urakan jälkeen suorastaan nääntynyt, niin kuin minustakin olisi vedetty vere

Jeff Long: Tiliteon hetki (2005)

Kuva
Kaupunki alkoi asua hänessä.  Jeff Long, Tilinteon hetki Päättäväinen Molly Drake, nuori kunnianhimoinen journalisti, matkaa Kambodzaan toiveissaan tehdä Times-lehteen vuosisadan lehtijuttu Vietnamin sodassa kadonneiden amerikkalaissotilaiden jäännöksistä. Mollylla on kuitenkin huono onni matkassa ja hän saa häädön kaivauksilta. Molly ei silti tahdo lähteä Amerikkaan ennen kuin uraauurtavan lehtijutun ainekset ovat kasassa. Hän on satsannut matkaan paljon, ostanut jopa kymmenen tuhannen dollarin arvoisen kameran. Molly on jo luovuttamaisillaan, kun omituinen Luke lähestyy kahvilassa ja kertoo löytäneensä mielin määrin sotilaiden jäänteitä, ja on valmis johdattamaan Mollyn ja arkeologi Duncanin unohdettuun viidakkokaupunkiin. Matkaan lähtee myös veljensä jäänteitä etsivä kuumakalle John Kleat. Jeff Longin yliluonnolliseksi kääntyvässä trillerissä on kaikki hyvän kirjan ainekset, mutta laimea lopputulos. En ymmärrä itsekään miksi lopputulos jäi niin vaisuksi. Ensimmäiset

Aino Kallas: Reigin pappi (1926), Barbara von Tisenhusen (1923), Sudenmorsian (1928)

Kuva
Näin ovat taivaan tähdet alusta alkaen minut tuskan ja kuoleman lapseksi tienneet, ja Skorpioni on minun merkkini ollut.  Aino Kallas, Reigin pappi Aino Kallaksen 1920-luvulla kirjoitetussa kokoelmateoksessa sukelletaan taikauskon, teloitusten ja luokkajakojen maailmaan. Tapahtumat sijoittuvat pääosin Liivinmaalle (historiallinen alue, joka käsittää nykyisen Etelä-Viron ja Pohjois-Latvian). Kristinusko saa kirjassa ison osan, sillä maa-alueella on tehty 1000-luvun alussa ristiretkiä pakanauskontojen hävittämiseksi. Taikausko elää vielä kirjan sivuilla. Reigin pappi   Anno 1592 syntynyt Paavali Anteronpoika Lempelius, tuntee sydämessään vihaa, vimmaa ja kiivautta, joka on tullut häneen taakkana tähtitaivaan eläinradalta. Isänsä pappissukua kunnoittaen lähtee hän samalle tielle, ja päätyy kaukokaipuussaan Liivinmaalle Tallinnaan pappismieheksi. Löytää hän hyväsukuisen neitsyenkin, Catharinan, joka on hipiältään puhdas ja kuin valkaistu, niin kuin rantakivet, jotka ka

Marko Hautala: Unikoira (2012)

Kuva
Joonas oli aivan lähellä olentoa nyt. Ei mitään pelättävää, hän sanoi itselleen. Se on osa minua.  Silti, tai ehkä juuri siksi, hän tunsin pelon kiihdyttävän hengitystä, kihelmöivän ohimoilta sormenpäihin ja varpaisiin saakka. Hän pysähtyi.  Kuka sinä olet? Joonas kysyi.   Marko Hautala, Unikoira  Joonas on kokenut raskaan eron. Viisitoista vuotta turhaa uskollisuutta on vetänyt miehen mielen matalaksi. Erosta on jäänyt soimaan korviin  ex-naisen lyttäävät kommentit. Meeri on jättänyt hänet uuden miehen takia, ja odottaa tälle jo lastakin. Tylsä toimistotyö pitää miehen rutiineissaan, mutta mieltä vaivaa tyhjyys. Joonas kiertää päivästä toiseen samaa kehää, eikä hänellä ole kunnianhimoa uralla etenemiseen. Taloon tullut uusi pomo, Torsti, on kiusankappale kehittämisideoineen. Mukavampaa olisi vain istua kahvipöydässä kuunnellen toimiston akkojen hyväntahtoista nälvintää.  Joonaksen mieli tuntuu yhtä kuivettuneelta kuin miehen seuraelämä, ja siksi hän osallistuu eidolon