Fiona Barton: Leski (2018)


Fiona Barton kouluttaa toimittajia ja on itsekin työskennellyt pitkään toimittajana ja uutispäällikkönä Ison-Britannian suurimmissa sanomalehdissä. Hän kiroitti paljon juttuja suuriin otsikoihin kivunneista rikostapauksista ja huomasi usein miettivänsä, kuinka paljon rikoksista syytettyjen miesten vaimot tiesivät heidän puuhistaan - tai edes halusivat tietää- Näistä mietteistä syntyi Bartonin esikoisromaani Leski. (Takakannen lipareesta)

Leski kertoo kolmevuotiaan tytön, Bellan, katoamisesta. Yksinhuoltaja-äiti Dawn on ollut keittämässä pastaa, ehkä vähän laitellut pyykkiäkin narulle, ja sillä välin Bella on ollut leikkimässä talon pihalla. Bellaa ei kuitenkaan kuulu takaisin, ei löydy mistään, ei koskaan, ja Dawn ensin hätääntyy, sitten musertuu, sitten etsii ja etsii.

Epäillyksi nousee lopulta Glen, entinen pankkivirkailija, nykyinen autonkuljettaja, innokas nettipornon kuluttaja, Jeanien aviomies. Päälle päin näyttää, että avioliitossa menee aivan hyvin, he teeskentelevät jopa suljettujen seinien sisällä, näyttelevät kotia. Avioliitto on kuitenkin hyvin muodollinen, kylmä ja salaisuuksia pullollaan. Ilmenee, ettei pari tunne toisiaan. Glen katoaa iltaisin vierashuoneeseen tietokoneelle, ja Jeanie ei tiedä mitä mies siellä tekee. Ei oikein välitäkään tietää, se on niitä "Glenin höpsötyksiä".

Jeanie on mennyt nuorena naimisiin, eikä oikein osaa elää muuten kuin avioliittonsa kautta. Työ parturissa on taskurahan tienaamista, oikesti Glen tuo ruuan pöytään, ja myös ohjaa vaimoaan kaikissa päätöksissä. Milloin Jeanien on hyvä mennä töihin, millaisiin töihin ja milloin hame on liian lyhyt ja milloin on väärän väristä huulipunaa - se on kaikki Glenin päätösvallan alla ja Jeanie toteuttaa miehensä toiveita hartaasti ja kiittäen. Hyvä, kun hänellä on Glen, joka tietää, niin säästyy itse päätöksenteon vaikeudelta.

Glen kuitenkin kuolee ja näin Jeaniesta tulee Leski. Vihdoin näyttämö ja päätöksenteko on Jeanien vastuulla, se tuntuu totta kai ylivoimaiselta, mutta houkutteleekin. Millaisen tarinan Jeanie miehestään kertoo?

***

Lukemisen jälkeen tuntuu pahalta. Tosi pahalta. Olen iloinen, että se on nyt ohi. Odotin vain että henkilöiden kärsimys päättyisi. Kun alussa luin rauhallisesti, lopussa menin pikaluvulla.

Tuntuu pahalta, että Jeanie sillä tavalla menetti elämänsä elämällä varjossa ja oppimatta tekemään itsenäisiä päätöksiä. Hänhän oli nukke jota mies liikutteli. Mieskin tuntui suhtautuvan siten, että kun tuota Jeanieta on niin helppo kusta silmään. Uskoo mitä vain. Kyllä miestä lykästi kun saikin tuollaisen uskollisen, velton vaimon joka ei utele liikaa.

Ja sitten se aviomies, Glen. Glen on miehenä jollain tapaa tuttu. Kaikki tietävät sen heikkoitsetuntoisen, riippuvaisen, manipuloivan ja lyttäävän tyypin, joka on loppujen lopuksi teoissaan ja sanoissaan hyvin ennalta-arvattava. Glen on juuri niin ällöttävä, jopa esittäessään huomaavaisen aviomiehen roolia, että olisin kaivannut kirjoittajalta jonkinlaista myönnytystä. En tuntenut mitään Gleniä kohtaan, ja aika vähän myöskään Leski-Jeania kohtaan, koska Jeanie oli avioliittonsa näännyttämä, ontto ja kyynelehtiessäänkin kuiva.

Kirja kertoi uutismediasta, joka on vääristelevää ja tuhoavaa ja sotkee poliisitutkimuksia - toisaalta avittaa niitä. Valeuutisten kultakautena tämä on osuva kirja. Olen kokenut seiskapäivä-maailman itselleni vieraaksi - olen harvoin kiinnostunut muiden asioista, ilmiöistä enemmän. En silti sano, etten koskaan lukisi iltapäivälehtiä tai katsoisi telkkarista hömppää. Nyt ehkä paremmin ymmärrän, että katsomalla ja lukemalla rahoitan jotain, joka tuhoaa ihmisiä. Eihän kukaan ansaitse, että hänestä kerrotaan julkisesti väärää tietoa tai annetaan naurettava kuva reality-showssa? Työssäni toimittajana ymmärrän oikolukemisen merkityksen. Pitäähän ihmisten saada vaikuttaa siihen, mitä heistä julkisesti kerrotaan. Muu tuntuisi minustakin pahalta.

Toimittajat parveilivat Jeanien etuovella niin ettei hän pystynyt käymään enää kaupassa ja tuntemattomat lähettelivät törkykirjeitä, joissa kyseltiin miltä tuntuu olla tappajan vaimo. Eihän ihminen ole vastuussa toisten tekemisistä, vain omistaan.

Tavanomaisessa dekkarissa etsivä Bob Sparks olisi ollut kirjan keulahahmo, nyt tehtiin eri tavalla ja nähtiin syytetyn vaimon näkökulma. Kaikille, joita jo hieman kyllästyttää rikostutkijat, jotka hautautuvat liikaa johonkin tapaukseen, niin etteivät osaa ajoissa päästää irti, tämä on rikastuttavan raikas ja erilainen dekkaritrilleri, ja siinä sivussa hyvä empatiaharjoitus: miltäs sinusta tuntuisi olla Jeanien saappaissa?

Arvio: ★★★½
Sivuja: 366
Kustantaja: Bazar



Leski muualla:
Rakkaudesta kirjoihin
Järjellä ja tunteella
Leena Lumi
Kirsin kirjanurkka
Kirjakaapin kummitus
Nautin Bartonin hyvästä tarinan sommittelusta ja lukijan pyörittämisestä. Mitä raskaan, todella ruman rikoksen varjo, edes pelkkä epäily, tekee sen piiriin joutuville? Millaisia ajatuksia ja tunteita käy läpi epäillyn puoliso? Mikä on hänen mahdollinen osuutensa tapahtumissa? Miten voi jatkaa parisuhteessa kaiken koetun jälkeen?
Kirsin kirjanurkka

Missä määrin Jeanin sanoihin voi luottaa? Jonkinlaiseksi arvoitukseksi hän eittämättä jää, mikä on yksi tarinan tehokeinoista.
Kirjakaapin kummitus

Jos pitäisi kuvata tätä tammikuun 16. päivä kauppaan ilmestyvää kirjaa vain yhdellä sanalla se olisi noir.
Leena Lumi

Kommentit

  1. Jeaniella oli kurjat oltavat kirjassa. Uskomaton kieroilija koko mies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kanssasi, ja kyllä sieppaa, että tuommoisia kaiken lisäksi on olemassa elävässä elämässä.

      Poista
  2. Tästä kirjasta olen kuullut niin paljon hyvää, että täytyy ehdottomasti laittaa lukulistalle.

    VastaaPoista
  3. Tämä oli aikasten hieno. Karmiva kohtalo naisella.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Stephen King: Eksyneiden jumala (1999)

Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)