Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä (2014) (Flavia de Luce #2)


Et saa koskaan poiketa suunnasta vain koska jokin on epämiellyttävää. Toivon että muistat sen. Vaikka muut eivät sitä näe, tulet ymmärtämään oman velvollisuutesi kuin se olisi tien keskelle maalattu valkoinen viiva. Sinun täytyy seurata sitä, Flavia.


Nukketeatterin pakettiauto hajoaa pienessä Bishop’s Laceyn kylässä, eikä autokorjaajaa ole lähimain. Marionettitaiteilija Rubert Porson ja avustajansa Nialla joutuvat jäämään muutamaksi päiväksi kylään, ja kirkkoherra ehdottaakin, että he voisivat järjestää samalla kirkossa pienen näytöksen. Näytöstä aletaankin suunnitella tuota pikaa. Huono-onninen nukketaiteilija ei vain tiedä, että näytös on jäämässä hänen viimeisekseen.
  
Harvoin kuvailen kirjaa sanalla ihastuttava, mutta Alan Bradleyn Kuolema ei ole lasten leikkiä on juuri sitä. Vaikka aluksi epäilin, voiko 11-vuotias tyttö Flavia toimia päähenkilön roolissa olematta mukahauska, näsäviisas tai pikkuvanha, pelot poistuivat pian, ja aloin vain nauttia kirjan nokkelasta huumorista ja  rikostutkinnasta. Tämä kirja olikin nopeasti ohi, ja voisi kuvitella, että tähän sarjaan jää koukkuun, ja on kai jäänytkin moni.

Kirjan ihastuttavuuden synnyttää Flavia, 1900-luvun puolivälissä pienessä brittiläisessä Bishops Laceyn kuvitteellisessa kylässä, leski-isän ja kahden isosiskon kanssa asuva nokkela nuori tyttö. Flavia osaa toimia tilanteessa kuin tilanteessa, tuntee suurta kiinnostusta rikostutkintaa ja kemiallisia kokeita kohtaan. Hän on usein askeleen edellä jopa rikostutkija Hewittiä, ja antaakin hänelle tulkintojaan tapahtumien kulusta. Flavia on loistava tekemään päätelmiä jo pienistäkin vihjeistä ja osaa yhdistellä palaset kohdilleen. 

Kirja etenee nopeasti ja kevysti, olematta kuitenkaan liian kevyttä kirjallisuutta. Itse asiassa tämä kirja on niin ennenlukematon, että en osaisi verrata sitä mihinkään. Jonkin verran tuli mieleen J. K. Rowlingin Paikka vapaana, jossa myös kaikki tapahtuu pienessä kylässä, kertoja on nokkela ja jokaisella on salaisuutensa. Paikka vapaana ei kuitenkaan ole näin viihdyttävä.

Lainasin tämän, koska Alan Bradleyn nimi on pyörinyt paljon blogeissa ja olin utelias lukemaan, mitä "kaikki" lukevat. Saatanpa jatkaa sarjan lukemista, vaikka aloitinkin nyt kakkososasta. Huomasin myös kirjastossa, että  Bradleyn kirjat ovat tosi lainattuja teoksia. Enpä oikeastaan keksi ihmisryhmää, jolle en voisi tätä suositella. Menkää ja lukekaa tämä raikas mustan huumorin dekkari! Tämän lisäksi mieleeni muistui, että Oliver Twist on vieläkin lukematta...

Ja vielä suuri kiitokseni suomentajalle Laura Beckille käännöksestä, joka on todella onnistunut!

Kommentit

  1. Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarja on viihdyttävä. Mietin lukiessani, kuinka noin nuori tyttö vangitsee minut mukaan sekkailuihin. En pidä väkivallasta, vaikka dekkareita luenkin eli ehkä siinä selitys. Viime osa jäi pahaan koukkuun, onneksi seuraava osa tulee jo keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tätä suotta ole tosiaan kehuttu, Flaviassa on jotakin maagista. ! Kiva kuulla että sarja ei ole menettänyt lukijoitten kiinnostusta vaikka näitä on jo ilmestynyt monta.

      Poista
  2. Olen lukenut kaikki osat ja uusimpaa odotan innolla. Flaviassa on sellaista karismaa, että oksat pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Mai (: Palaan varmasti vielä Flavian seikkailuihin.

      Poista
  3. Olen myös lukenut koko sarjan kankoikuttunut, vaikka välillä koko komeus keikkuu uskottavuuden rajoilla. Mutta nautittavaa viihdytysproosaa Flaviatvovat. Ullan tavoin pidän viimeisen suomennoksen loppua todella koukuttavana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain tosi mukaansatempaavaa tässä on. Flaviaan ihastuu, vaikka ei tämän tyylistä kirjallisuutta normaalisti lukisi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fiona Barton: Leski (2018)

Stephen King: Eksyneiden jumala (1999)

Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)