Usva

Mitä siitä tulee, jos sallitaan yhdessä asiassa otettavan laki omiin käsiin? Kohta sama käytäntö leviää kaikkeen muuhunkin, ja vaikea on silloin vetää rajaa lain ja laittomuuden välille. Pekka Matilaisen omakohtainen dekkarityylinen romaani 60-70 -lukujen Helsingin alamaailmasta tuo pääkaupungit kadut eläviksi. Erityisesti juuri alamaailman kadut, joissa kokoontuvat iltaisin pimeän viinan myyjät, juopot ja huorat. Viinaa kiskotaan aamusta iltaan. Töissä käydään satamalla. Nukutaan milloin missäkin. Välillä ollaan vankilassa. Kirja alkaa, kun mies herää tiputuksessa. Hän on juuri päässyt vankilasta istumasta jostain pikkurikoksesta (en muista mistä rikoksesta, enkä miehen nimeä ja voi olla ettei niitä kirjassa edes mainita) Itse asiassa mies on istunut linnassa jo muutamaan otteeseen. Rikoskierre on alkanut lapsuudessa kun on tullut tutustuttua samalla kadulla asuviin vääriin tyyppeihin. Äidistä ei mainita juuri sanallakaan, ja isä on tullut sodasta ankarana ja kol...

Hetket Kitty Finchin kanssa olivat olleet nautintoa ja kipua, järkyttävä koe, mutta ennen kaikkea ne olivat olleet virhe. Mies pyysi tätä jälleen olemaan kiltti, niin kovin kiltti, ja ajamaan hänet turvallisesti kotiin vaimon ja tyttären luo. "Niin", tämä sanoi, "Elämä on elämisen arvoista vain, koska toivomme, että se muuttuu paremmaksi ja pääsemme kaikki turvallisesti kotiin." Uiden kotiin toi mieleeni lainauksen, jonka joskus luin Pinterestissä: "Everyone who is in your life is meant to be a part of that journey, but not all of them are meant to stay." Muistan pohdiskelleeni sitä pitkään ja saaneeni siitä jonkinlaisen mielenrauhan. Menneet ihmissuhteet ovat tärkeitä siinä missä tämänhetkiset - eikä teitten eroaminen välttämättä kerro kenenkään epäonnistumisesta. Ymmärrän saaneeni useita opetuksia elämässäni käyneiltä ihmisiltä, ja jatkuvasti opin lisää. Tässä kauniin magentan sävyisen kannen saaneessa kirjassa on tyttö, joka löytyy a...

Helmet-lukuhaaste sujuu aikataulun mukaan (ja pah, mulla ole mitään aikatauluja) ja luettuja kirjoja on sinne kertynyt jo 12 kappaletta. Listaa selatessa huomaa, että siellä on muutama vähän kinkkinen kohta. Olisko blogiyhteisöstä apua? Nyt saa vinkata sielunsa kyllyydestä!   Tuleeko mieleen kirja, joka on  Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja Tulisko käännöskirjojen joukosta joku mieleen? Nyt on tullut kovasti luettua kotimasta, tekisi mieleni seikkailla muissa maissa. Suomalainen klassikkokirja Olen kaikkea muuta kuin klassikkohamstari. Kotimaiset klassikot ovat vielä lukemattomampia kuin vaikkapa amerikkalaiset. Kovin pidin Aino Kallaksesta, ja Juhani Ahosta en juuri lainkaan. Tykkäsin myös Jäniksen vuosi -elokuvasta mutta en usko jaksavan lukea vastaavaa kirjana. Iltasanomien "Nämä kotimaiset on luettava" -testissä sain huikeat 6/44 raksittua. Onko sulla jokin tietty suosikki kotimaisten klassikoiden suhteen? Ja miten klassikko määritellään?...

Se nuoruudessa on hienoa. Silloin kaikkeen ulottuu painottomuuden tunne, koska ihminen ei ole vielä tehnyt kohtalokkaita valintoja, sitoutunut millekään tielle, vaan edessä haarautuva tie tarjoaa rajattomat mahdollisuudet. Kirja lähtee liikkeelle nelikymppisen avioparin Jasonin ja Danielan yhteisestä illasta, joka koostuu ruuanlaitosta ja muutamasta lasista viiniä. Teini-ikäinen poika istuu omissa oloissaan piirtelemässä. Rakkaus parin välillä tuntuu olevan aitoa, vuosien yhteen liimaamaa. Jason kertoo saaneensa ystävältään kutsun mennä kantabaariin juhlimaan suuren tiedepalkinnon saamista, Daniela kehottaa miestään menemään yksille. Jason on lahjakas kvanttifyysikko, joka olisi saanut Pavia-palkinnon todennäköisesti leikiten - hän ei voi vastustaa juomaa kohottaessaan ajatusta, että palkinto olisi oikeastaan kuulunut hänelle. Tekikö hän oikein jättäessään tieteentutkinnan taka-alalle ja laittaessaan perheen ykkössijalle? Entä onko Daniela onnellinen saavuttaessaan keskin...

En ole halunnut pelottaa ihmisiä luotani, mutta jokin minussa on aina saanut heidät kavahtamaan. Lapsena halusin olla kuten muutkin ja yritin kovasti kuulua joukkoon, mutta muut näkivät aina lävitseni. Se on aaveen luonto. Jos hymyilin, ihmiset kokeilivat, onko heidän lompakkonsa tallella. Nykyään tiedän, että niin on parempi. Se pitää rotat loitolla. Brasilia . Nelikymppinen mies nimeltä Ignacio, katujen kasvatti, cigano, mustalainen, palaa vankilasta vapauduttaan takaisin Rio de Janeiroon suurkaupunkiin, muuttaa tädiltään perimään asuntoon. Alku on hankala, kun on ollut niin pitkään poissa, mutta rakkaus Rioon on säilynyt. Eikä kaupunki ole muuttunut. Edelleen huorat parveilevat kadulla, lähiöt ovat pulloon köyhiä kerjäläisiä. Turismi ei ole vaurastuttanut monenkirjavaa maata, jolla on värikäs historia, jossa moni kansalaisuus on sulautunut yhteen. Liki seitsemänsadan sivun matka Brasiliaan keskittyy kuitenkin Ignacion ja 17-vuotiaan crack-huora Narcisan rakkaustarinaa...

Äiti halusi neljä tytärtä. Siitä hän aina puhuu. Neljä täydellisen kaunista tytärtä. Neljä tytärtä, jotka pääsisivät tanssitunneille ja soittotunneille ja parhaisiin kouluihin ja parhaisiin työpaikkoihin ja ihan minne tahansa. Hyvätuloisessa perheessä on neljä tytärtä. Alma, Anni, Ada ja Aliisa. Neljä ihan erilaista tyttöä ja välittävät vanhemmat. Eletään niin kutsuttua amerikkaista unelmaa. Lapsia kannustetaan harrastuksiin ja vanhemmat ovat tyytyväisiä, kun tytöt ovat niin fiksuja, kympin tyttöjä.  Perhe pakkaa kamansa ja lähtee viettämään kesälomaa idylliselle saarelle. Vanhin tytär Aliisa on kohta viidentoista ja fanittaa Kurt Cobainia, joka on juuri kuollut. Murrosiän kynnyksellä Aliisa alkaa käydä kärttyisäksi, eristäytyneeksi. Perhe alkaa huolestua. Perhe on silti vielä ulkoa katsoen normaali. Mutta kulissin takana on salaisuuksia, kuten missä tahansa perheessä. Jokaisella tytöllä on kipupisteensä. Kuoreen tulee ennen pitkää säröjä. Kääntelin kirjan sivuja rauh...

En osannut uida, ja näin mielessäni vedenalaisen kauhean jyrkänteen, jonka pohjalla oli pelkkää pimeyttä, ja jouduin aivan paniikkiin. Terapeutti Kaarlo Nuortevan vastaanotolla käyvä potilas alkaa yhtäkkiä kertoa lapsuusmuistosta, jossa hän on hukkua eläintarhan edustalla mereen. Pian sama toteutuu Korkeasaaren rannassa. Kaarlon aistit valpastuu, onko kyseessä psykologinen epidemia? Hän alkaa selvittää asiaa yhdessä nuoruudenrakkautensa, Dorin Lumpeen kanssa ja joutuu samalla vastakkain omien selvittämättömien tunteiden kanssa. Ihan ensimmäisenä kimpaannun nimivalinnoista. Aino Takauma? Doris Lumme? Kaarlo Nuorteva? (lue: Carj Jung). Nimivalinnat kuulostavat Putous-sketsien hahmoilta. Eihän nimi miestä/naista pahenna, mutta nyt söi uskottavuuden. Ovatko nimet vihjeitä? Vai peitenimiä? Entä sitten kirjan alussa tapahtuva terapiahetki: Rouva Takauma on hakeutunut terapiaan puhuakseen siitä, miksi valitsi turvallisen, kiltin, vakityötä tekevän miehen, vaikka haluaisi oikeastaa...

Tarina, jonka pyysit kertomaan, ei suinkaan ala Lloydin kuoleman säälittävästä rumuudesta. Se alkaa kaukaisesta elokuun päivästä, jolloin aurinko porotti rakkulaisille kasvoilleni, minä olin yhdeksän ja isä ja äiti myivät minut ventovieraalle miehelle. Muistojen kirjassa harpataan Etelä-Afrikkaan, Zimbabween. Kirja on vankilassa murhasta syytettynä istuvan albiinonaisen, Memoryn, kirje amerikkalaiselle juristille. Memory purkaa hiljalleen läpi elämänsä, keikkuen välillä lapsuusmuistoissa, ja palaten sitten aikaan jolloin hän asui valkoisen miehen, Lloydin hoteissa (jonka murhasta hän istuu kuolemansellissä) ja siitä nykyhetkeen, vankilaeloon. Memory ei muista vanhemmistaan paljoa. Hän on kasvanut normaalioloissa, ja viettänyt varhaislapsuutensa leikkien ja saaden välillä nuhteita. Memoryn elämän käännekohdaksi on muodostunut se, kun isä ja äiti veivät hänet eräänä päivänä ostoskeskukseen tapaamaan Lloydia, rikasta valkoista miestä. Raha vaihtoi omistajaa, eikä Memory sen...