Usva

Koulussa minusta yritettiin tehdä tyhmää vain siksi, etten puhu. Nyt tiedän että on olemassa sellaisia opettajia kuin Saastamoinen, jotka vihaavat kaikkein heikompia ja turvattomampia, haavoittuneita, silmälaseja pitäviä, päänsärkyä potevia, ontuvia ja puhumattomia. Niin kuin vammat tekisivät ihmisestä niin tyhmän, että hänet voitaisiin sivuuttaa tai nöyryyttää ja kulkea ohi ylimielisesti. Eletään 40-luvun lopun Suomessa. Sodat ovat juuri raiskanneet Suomen maan, ja sen tuntee painavasta ilmapiiristä. Sodasta puhutaan kuiskien, vasta kun makuuhuoneitten ovet ovat kiinni. Inga on 9-vuotias tyttö, joka on näki liian paljon. Hän asuu isovanhempiensa Annan ja Abrahamin kanssa. Isä ja äiti ovat kuolleet sodan uhreina, vaikka kirja ei heti paljastakaan missä olosuhteissa. Inga tuntee, että hänellä on kaksi omituisuutta: vaakasuora (ylimääräinen varvas, jonka takia hän nilkuttaa) ja se, ettei Inga saa sanaakaan suustaan. Ei ole saanut viiteen vuoteen, ei sen jälkeen kun jotain kamalaa ...

Me kaikki synnymme himosta. Tai en tiedä, synnymmekö kaikki. Ehkä jotkut meistä syntyvät vasta vihasta. Syntyvät vihasta ja himoitsemaan. Lintutarha vetää hiljaiseksi rohkealla ja mustalla tavallaan. Minulle se oli mielensisäinen tutkielma nelikymppisestä poliisista, Anssi Ilmari Heinosta, joka vähitellen valuu tavallisesta harmaasta arjen pyörityksestä, koossa pysymisestä rajoja rikkovaan syvään mustaan. Lukijana tunsin, että seuraan tikittävää aikapommia ja kello käy. Kokemus oli yksi ahdistavimmista. Elokuussa julkaistua kirjaa ei olla vielä ehditty lukea blogeissa kuin harvakseltaan. Jonna riemastui kirjan vahvasta ilmaisusta, Arja tuumaa Lepistön kirjan olevan osoitus kotimaisen kirjallisuuden korkeasta laadusta, vaikka ei Anssia ihan täysin sympannutkaan. Minulle tuli vahvasti mieleen elokuva American Beauty, jossa seksuaalisesti turhautunut lähiö-isä hullaantuu tyttärensä parhaasta ystävästä keski-iän kynnyksellä. Tosin sillä erotuksella, että Anssi ei ihan jaa Kevin...

Outo tunne lipui takaisin. Aivan kuin ilmassa olisi jotain ylimääräistä - tuskin havaittava pahaenteinen värinä, kuin tippa mustetta ammeellisessa vettä. Katariina , Iina, aloittaa sairaanhoitajakoulun hämmentynein mielin. Pitkäaikainen poikaystävä jää asumaan eri paikkakunnalle. Ehkä hetken välimatka tekee nuorena sitoutuneelle parille hyvää. Uudet ihmiset ja uusi asuinpaikka, hälisevä, alkoholinmakuinen opiskelijaelämä sekoittaa mieltä, eikä Iina tiedä enää mistä tai kenestä hän pitää. Onko hän muuttumassa enemmän omaksi itsekseen, vai vaikuttavatko uudet ihmiset mielipiteisiin? Rationaalisen tytön kaavamainen käytös alkaa saada spontaanimpia piirteitä. Iinan elämässä yksi ihminen on ylitse muiden - muutamaa vuotta vanhempi Linda. Pienenä vanhempansa menettänyt Linda on kiinnittynyt Iinan elämään kuin perheenjäsen, räväkkä isosisko, ollen yhtä äkkiarvaamaton kuin Iina on sen vastakohta. Yhdessä he ovat kuitenkin pystyneet tasapainottamaan toisiaan. Iinan malttaessa, Lin...

Alice tekee lähtöään, tulkaa. Jätin perheeni keskelle suloista jäätelösotkua, ryntäsin ulos ja pyydystin taksin. Sukelsin autoon puristaen nyrkissäni jäätelöntahmeaa nenäliinaa. Parin korttelin matkan jälkeen kyytini juuttui juhlahumuun: festivaali oli jo levittäytymässä kaupunkiin lonkeroineen kuin B-elokuvan jättiläishirviö. Kaarna saa puhelun hoivakodista. Äiti tekee kuolemaa, on mentävä pian. Hän jättää journalisti-vaimonsa tärkeänä päivänä yksin, ja ryntää dementiakotiin. Hän yrittää ehtiä paikalle ennen äitinsä, Alicen, lähtöä. Väärän kissan päivä vie hengästyttävään salasoppaan mukaan. Mitä lopulta kaikesta ajattelen? Suljin eilen kirjan sivut, mutta en vieläkään osaa koota. Näen edelleen Kaarnan juoksevan pitkin Marrasvirtaa, pujottelevan pelottavien karnevaalinaamioiden läpi. Kaarnan elämä siihen pisteeseen asti oli ollut suoraviivainen, kunnes se salaisuuksien verhoja raottamalla saa mutkikkaita muotoja. Takalipareessa väitetään, että mieleen tulisi Twin Peaks. ...

Tässä sitä ollaan, pää alaspäin naisen sisällä. Odotan käsivarret kärsivällisesti ristissä, odotan ja ihmettelen kenen sisällä olen ja mitä on edessä. Pähkinänkuori on kiinnostava tapaus. Ilmeisesti paljon kirjoittanut Ian McEwan on halunnut lähteä kokeilevalle suunnalle, tahtonut tehdä vaihteeksi jotain aivan erilaista. Kirjan tapahtumien kertoja on nimittäin äitinsä kohdussa koko kirjan ajan. Ensimmäinen tunteeni kirjaa aloittaessa oli suuri hämmennys. Se kuitenkin asteittain laantuu, ja totun kirjan tapaan kertoa. McEwan mullistaa sen ajatuksen, että lapsi on syntyessään tyhjä taulu, sillä tässä tapauksessa vielä syntymätön lapsi kuulee ja ymmärtää kaiken, ja tekee päätelmiä. Alussa luulin hoksaavani, että pähkinänkuoressa asumisella viitataan näköalattomuuteen, kupla-ajatteluun, mutta olin väärässä, ja kaikessa olikin kyse Shakespearen Hamletista. Turvallisesti omassa pähkinänkuoressaan lapsi, poika, seuraa viimeisen kolmanneksen tapahtumia. Äiti, Trudy, on ajanut lapse...

Täällä en ainoastaan teeskennellyt muuta kuin olin. Täällä olin joku muu. Koska tahdoin päästä lukujumista eroon, otin suunnakseni kirjaston. Olin jo melkein vältellyt sinne menemistä, mutta nyt menin sinne sillä mentaliteelillä, että loppuu se jumittaminen, ja on aika etsiä samperin hyviä kirjoja. (Sarah Watersin Vieras kartanossa jätti nimittäin kylmäksi... Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia oli upea, mutta luin sen pirstaleisesti ja se söi kokemusta.) Nelli Hietala ei ole minulle mistään tuttu, ja myös kustantaja Aula & Co on tuntematon. Kirjan nimi herätti mielenkiintoni, koska siitä sain mielleyhtymän helluntailaisuuteen - josta kirjassa ei ole kyse. Ensin palautin kirjan takaisin hyllylle, mutta sitten käännyin ja hain sen takaisin. Jokin jäi vaivaamaan. Kielillä puhumisen taito kertoo ärrävikaisesta Sarasta, joka on oppinut korvaamaan sanat ärrättömillä sanoilla. Kahdeksan vuoden puheterapia ei ole tuottanut tulosta. 19-vuotiaana Sara pakenee Irlantiin, ...

Ja hän aikoi saada tämän lapsen, tapahtui mitä tahansa. Kishwar Desain Postimyyntilapset tarttuu Intian polttavaan, ja ristiriitaisiakin tunteita herättävään yhteiskunnalliseen ongelmaan, sijaissynnyttämiseen. Siellähän sijaissynnytys on joillekin tapa rikastua. He antavat kohtunsa useimmiten länsimaalaisten käyttöön, toki joskus myös intialaisille. Kirjassa sosiaalityöntekijä Simran Singh tutkii hylätyn, sairaan vastasyntyneen tapausta. Vauvan vanhemmat ovat kuolleet hämärissä olosuhteissa, eikä vauvalle näin ollen ole huoltajaa, kun ei monikaan tahdo vakavasti sairasta lasta huostaansa. Kirja käsittelee lapsettomuuden surua, lapsen menettämistä ja tuo ilmoille ison kasan eettisiä kysymyksiä: onko Intian "sijaissynnytysteollisuus" oikein, vaikka laillista onkin. (On ollut ainakin kirjan kirjoittamisvuonna, mutta en ole varma onko enää? Yle uutisoi 2015, että Intian hallitus pyrkii asettamaan sen laittomaksi. Jos jollain on tietoa, niin kommentoi?) Postimyyntila...