Laila Hirvisaari: Hiljaisuus (2016)

Koulussa minusta yritettiin tehdä tyhmää vain siksi, etten puhu. Nyt tiedän että on olemassa sellaisia opettajia kuin Saastamoinen, jotka vihaavat kaikkein heikompia ja turvattomampia, haavoittuneita, silmälaseja pitäviä, päänsärkyä potevia, ontuvia ja puhumattomia. Niin kuin vammat tekisivät ihmisestä niin tyhmän, että hänet voitaisiin sivuuttaa tai nöyryyttää ja kulkea ohi ylimielisesti.

Eletään 40-luvun lopun Suomessa. Sodat ovat juuri raiskanneet Suomen maan, ja sen tuntee painavasta ilmapiiristä. Sodasta puhutaan kuiskien, vasta kun makuuhuoneitten ovet ovat kiinni. Inga on 9-vuotias tyttö, joka on näki liian paljon. Hän asuu isovanhempiensa Annan ja Abrahamin kanssa. Isä ja äiti ovat kuolleet sodan uhreina, vaikka kirja ei heti paljastakaan missä olosuhteissa. Inga tuntee, että hänellä on kaksi omituisuutta: vaakasuora (ylimääräinen varvas, jonka takia hän nilkuttaa) ja se, ettei Inga saa sanaakaan suustaan. Ei ole saanut viiteen vuoteen, ei sen jälkeen kun jotain kamalaa tapahtui Vanhatalon edessä, ja Inga näki.

Erikoinen, yksinäinen, kirjoista ja avaruudesta kiinnostunut, nilkuttava tyttö paistaa kaikkien silmiin ja on koulussa kiusaajille helppo kohde. Nilkku-Inkku huutaa kylän pojat ja kun läksyjä kysyy kuuluu haista paska. Kesäloma onneksi häämöttää, mutta loman jälkeen on palattava taas susien syötäväksi. Hyötyä ei ole ollut muista aikuisista tai edes opettajasta, jotka kaikki tuntuvat näkevän kiusan ansaittuna. Miksi tyttö on lakannut puhumasta, kun on kerran joskus osannut? Heidän on hankala ymmärtää, ettei Inga sitä tahallaan tee. Huuto vei tytön sanat, ja ne katosivat.

Isovanhemmat ja kotiapulainen, Alma, tekevät kaikkensa jotta Inga tuntisi olonsa hyväksytyksi ja turvalliseksi, jotta tyttö saisi rauhassa olla hiljaa tai mahdollisuuden tulla ulos kuorestaan, kun siihen on valmis. Heilläkin alkaa keinot olla vähissä, kun tyttö pelkää niin, että sulkeutuu yhtä enemmän. Koti on kuitenkin turvasatama, ja sieltä Inga alkaa vähitellen ponnistaa, rikkoo kuorensa.

Hiljaisuus yllättää lyhyydellään, yksinkertaisuudellaan ja lempeänlämpöisellä pullantuoksullaan.  En ole aiemmin lukenut Hirvisaarta, ja tämä pieni kirja tuntui turvalliselta tavalta lähteä testaamaan mitä ajattelisin. Hirvisaari on kirjoittanut historiaan sijoittuvia kirjasarjoja, ja kun en ole sarjojen ystävä, tämä itsenäinen kirja sopi minulle. Ingasta tuli nopeasti elävä, ja hänelle tahtoi niin paljon hyvää, vaikka rutistaa oikein lujaa, mutta kuitenkin niin ettei pieni säikähdä. Kärsivällinen Tuomas-lääkäri ja hänen urhoollinen Joel-poikansa olivat kirjan sympaattisimmat hahmot, vaikka tavallansa kaikki olivat symppiksiä. Sodalla on roolinsa kirjassa, kaiken taustalla. Hiljaisuuskin laskeutui monin tavoin, muuallekin kuin tytön mieleen. Tämmöisiä kirjoja tarvitaan opettamaan meille empatiaa kun maailmassa paukkuu, kiitos.
Arvio: ★★★½

Sivuja: 239
Kustantaja: Otava

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ane Riel: Pihka (2017)

Fiona Barton: Leski (2018)

Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)