Usva

Jos koti olisi tarjonnut heistä kenellekään sen, mitä he tarvitsivat, olisivatko he täällä päivästä toiseen, olisivatko he viipyneet ranchilla loputtomiin? Evie on 14-vuotias kalifornialainen tyttö, perheensä ainoa lapsi. 70-luvun nuori. Perheen, jonka vanhemmat ovat eronneet. Isä on muuttanut puolta nuoremman, suoraa sanoen ihan tyttösen kanssa pois. Äiti tuo jatkuvasti uusia vaihtoehtoasioista kiinnostuneita miehiä käymään. Kuten äitikin, Eviekin yrittää kasvaa naiseksi, jota voisi rakastaa, mutta se ei tunnu olevan heidän käsissään. Luin kirjan, jolle tiesin suoralta kädeltä pystyväni antamaan viisi viidestä, ja päätös oli helppo. Tytöt ei itkettänyt, sydämiä ei särkynyt. Tässä oli sellaista hiljaista, väsynyttä surua, kun kauan sitten tapahtunutta on pidetty pitkään itsellä, varmana ettei sitä mikään itku helpota. Tämän kirjan jälkeen olen vain katsellut pitkään hiljaisuuteen. Melkein en haluaisi rikkoa nautintoa kirjoittamalla tätä auki. Olin yhdessä Evien kanssa...

KESÄ Kun 12-vuotiaat kaksossiskot Pearl ja Stasha saapuvat Auschwitziin, he tekevät sopimuksen. Pearlin tehtävä on muistaa menneisyys, Stasha keskittyy tulevaisuuteen. WSOY ELO Nix voi ottaa monta muotoa. Nathan Hillin romaanissa se on mitä vain tärkeää ja rakasta, mikä katoaa yhtäkkiä ja vie palan sydäntä mukanaan. Samuel Andresen-Andersonille se on hänen äitinsä, Faye. Samuel ei ole nähnyt Fayea sen jälkeen kun tämä hylkäsi hänet pienenä. Yhtäkkiä äiti päätyy uutisiin, mutta median maalaama kuva hänestä – radikaali ex-hippi – ei vastaa alkuunkaan Samuelin näkemystä. Gummerus ”Suurempaa kirousta ei ole kuin synnyttää kauniita tyttöjä maailmaan, jossa miehet ovat häijyjä kiimaisia koiria”, ajattelee indonesialainen prostituoitu Dewi Ayu saatuaan jälleen tyttären, kietoutuu käärinliinaan ja ryhtyy odottamaan kuolemaa. 21 vuoden päästä hän nousee haudastaan ja kohtaa entistäkin armottomamman maailman. Mutta Dewi Ayun elämänvoim...

Olipa menetys kuinka kipeä ja lopullinen tahansa, meiltä riistetty asia kuinka tärkeä hyvänsä, ja vaikka olisimme sen jälkeen muuttuneet niin täysin ettei jäljelle ole jäänyt kuin ulkokuori, me vain näyttelemme vastaan panematta elämäämme loppuun saakka. Haruki Murakami. Jos tähän nyt pitäisi keksiä kolme adjektiivia takakansitekstiksi, niin lottoan sanoilla yllättävä, hymyilyttävä ja pohdiskeleva. Minulla ei ollut mitään etukäteiskäsitystä siitä, millaisia kirjoja Murakami kirjoittaa, mutta jälleen blogikehujan siivittämänä ja tietysti uteliaisuuttani halusin aloittaa jostain, ja valitsin sitten aika lyhyen Murakamin. Ainakin jos niihin supersuuriin 1Q84-teoksiin vertaa. Nyt tosin tuntuu, että voisin lukea nekin. Niin, Murakami olisi voinut jatkaa tätäkin tarinaa loputtomasti, ja olisin lukenut. En heti suunapäänä yllättynyt. Sputnik - rakastettuni lähti liikkeelle, kuten olin voinut kuvitellakin sen lähtevän. Se maalasi kuvan 22-vuotiaasta Sumiresta toivottomana romantikko...

Jos selviäisi, että propagandatoimiston palveluksessa olevan jidowonin pojalle tuli paha olo Marxin kuvasta, seuraukset voisivat olla dramaattiset koko perheelle, vaikka lapsi olikin vasta kaksivuotias. Kirjablogeissa törmäsin hiljattain salanimellä kirjoitettuihin kertomuksiin Pohjois-Koreasta ja kiinnostuin siltä istumalta. Kirjan houkuttelevuutta vain lisäsi, kun tiesin sen olevan ensimmäinen pohjoiskorealainen teos, jonka kirjoittaja yhä asuu maassa . Kirjailija käyttää salanimeä BANDI, Tulikärpänen, kiinnijäämisen pelossa. Seitsemää kertomusta yhdistää se, että jokaisessa ihmiset saavat kokea Pohjois-Korean järjestelmän epäoikeudenmukaisuuden. Ihmiset elävät virheiden tekemisen pelossa, ja on aina parempi, jos ei kyseenalaista - silloin on itsekin helpompi elää. Osassa tarinoista tuntui, kuin olisi pikemmin lukenut dystopiaa, kuin tosikertomuksia. Tämä tunne tulee jo ensimmäisessä kertomuksessa, kun korttelivastaava ottaa Kyon-huin puhutteluun, koska hänellä on erilaise...

"Teo?", kysyn taas. "Mmmm", hän vastaa. "Täällä on pimeää." "Missä?" "Täällä mummolassa." "Sytytä lisää valoja", sanon. "Tai käske äitiä sytyttämään." "Äiti haluaa olla pimeässä", hän vastaa. "Miksi?", kysyn ällistyneenä. "Se ei halua että kukaan näkee." "Mitä? Mitä se ei halua kenenkään näkevän?" Veri joka suonissani virtaa, alkaa lupaavasti kun romanialainen nuorukainen ilmestyy henkihieverissä Johanneksen kelloliikkeeseen. Pian selviää, että nuorimies on Constantin ja Johanneksen ystävän, kelloliikkeen entisen omistajan Teodorin veljen pojanpoika. Constantin hourii olleensa laitoksessa, jossa hän on luovuttanut paljon verta. Tapahtuma sysää Johanneksen pysähtyneen elämän rullaamaan väistämättömästi ja nopeasti eteenpäin. Kotona on ollut hiljaista, Hanna on kääntynyt surussa itseensä, ja niin Johanneskin. Perheen esikoisen, Aaron, kuolemasta on vier...

Mutta kolmen uhmapäisen juomarin hiuksia ei nostanut pystyyn hänen ruumiinsa näkeminen eikä edes Hugo Baskervillen ruumis, joka makasi hänen vieressänsä, vaan se, miten Hugon yllä ja hänen kurkkuansa hamuten seisoi hirmuinen otus, suuri musta peto, koiran muotoinen mutta suurempi kuin yksikään koira, jonka kuolevaisen silmät ovat koskaan saaneet nähdäksensä. Iäkäs , rahakas, sydänvaivoista kärsinyt linnanherra Sir Charles Baskerville on heittänyt henkensä syksyisenä yönä pihansa läheiselle marjakuusikujalle, ja ruumiin viereltä löytyy ison koiran jalanjälkiä. Kerrotaan, että hurja Baskervillen koira viilettää nummilla ja vainoaa erityisesti Baskervillen sukua sen tekemän rikoksen vuoksi. Ja niin näyttää, että jo useita Baskervilleja on menettänyt vuorollaan henkensä epämääräisissä olosuhteissa. Salapoliisiromaanien isä yllätti viihdyttävyydellään. Nokkela Holmes, analyyttinen tohtori Watson, sumuinen nummimaisema (minulle voi myydä mitä vain jos se tapahtuu nummilla ...

Pieni, synnyit yössä ja lähdit yössä. Kuuton yö ja leirin kapina olkoot todistajia epätoivolleni. Lähetän sinut siihen viimeiseen paikkaan jonka luulen turvalliseksi nyt. Ainoa asia joka sinun täytyy minusta tietää, on, että olet rakas, lahja hirveyksien äärellä. Teen niin kuin jokainen äiti tekisi tässä tilanteessa. Yöperhonen ehti aikailla hyllyssäni lähes vuoden ennen kuin se laskeutui käsiini. Kettun kekseliäs kielenkäyttö ihastutti minut Surujenkerääjässä, enkä ymmärrä miksi meni näin pitkään lukea lisää Kettua - tai ymmärrän - lukukokemus oli nimittäin niin näännyttävä (hyvällä tavalla) etten nytkään Kettua pystyisi lukemaan heti peräjälkeen. Siihen pystyvät vain minua paksunahkaisemmat. Juoni oli minulle suuri yllätys. Johan jo Surujenkerääjässä oltiin Suomen historian tunnelmissa, mutta nyt Kettu ottaa maailmanluokan tapahtumat taiteilijan vapaudella omiin käsiin. Se onnistuu, ja lukijana tuntuu, kuin pääsisi kärpäseksi kattoon Neuvostoliiton hämäriin salaliittopöyt...

Poikani, tiedän nyt, että pahuus synnyttää pahuutta. Se lisääntyy. Se muuttaa muotoaan, joten toisinaan on mahdotonta nähdä, että maailman pahuus oli alkujaan omaan kotiin pesiytynyttä pahuutta. Olen pahoillani kärsimyksistäsi. Pahoillani siitä, että ne varjostavat elämääsi, varjostavat naista, jota et vielä ole ottanut vaimoksesi, ja lapsia, joita et ole vielä saanut. Kirjalla on ovela juoni: Sisarpuolet Effie ja Esi päätyvät toisistaan tietämättä brittilinnoitukseen 1700-luvun Afrikassa, toinen vaimoksi ja toinen orjaksi. Effie jää valkoisen kuvernöörin jalkavaimoksi Ghanaan samalla kun Esi lastataan orjalaivaan nokka kohti Yhdysvaltoja. Romaani kertoo sisarusten elämästä ja heidän lapsiensa elämästä, monessa polvessa eteenpäin. Lopussa päädytään nykyhetkeen samalle paikalle - jossa satojen vuosien jälkeen toisiaankin vastaan sotineet sukulaiset kohtaavat ja ympyrä sulkeutuu. Kirjasta muodostuu suuri, kun lukija tietää lopulta hahmoistaan enemmän kuin hahmot tietävät itsestä...

Kuukausista vaikein on takana. Mieli on ollut maassa. Koska kirjoittaminen on parasta terapiaa, jaan nyt teidän kanssanne, mikä erityisesti potuttaa. Nälänhätä maailmalla. Se että suomalaiset jaksaa siihenkin vetää 'turvapaikanhakijat'-kortin ja 'huolehditaan ensin oman maan köyhistä' -kortin. Jos Kirkon ulkomaanavulla yms muilla on vapaaehtoinen keräys - onko se kenenkään pussista pois? Kotimaan ja maailman politiikka. Joka saa mut vetämään facepalmeja toisensa perään. Olen lakannut lukemasta iltalehtiä. Masennun niistä. Haluaisin silti olla kartalla mitä maailmassa tapahtuu.   Se etten tunnu viihtyvän missään vaikka kuinka laittaisin kotia. Ostin uuden kaapin. Nyt se ei sovi yhteen muun sisustuksen kanssa. Aloin mäkättää puolisolleni. Haluaisin ostaa uuden maton ja osakkeen. Haluaisin ostaa ostaa ja ostaa. Luulen olevani onnellisempi sitten-kun. Sote-uudistus, jossa yhä enemmän vahditaan, kuinka paljon missäkin kunnassa ja maakunnassa sairastellaan. Minkä i...