Yaa Gyasi: Matkalla kotiin (2017)

Poikani, tiedän nyt, että pahuus synnyttää pahuutta. Se lisääntyy. Se muuttaa muotoaan, joten toisinaan on mahdotonta nähdä, että maailman pahuus oli alkujaan omaan kotiin pesiytynyttä pahuutta. Olen pahoillani kärsimyksistäsi. Pahoillani siitä, että ne varjostavat elämääsi, varjostavat naista, jota et vielä ole ottanut vaimoksesi, ja lapsia, joita et ole vielä saanut.

Kirjalla on ovela juoni: Sisarpuolet Effie ja Esi päätyvät toisistaan tietämättä brittilinnoitukseen 1700-luvun Afrikassa, toinen vaimoksi ja toinen orjaksi. Effie jää valkoisen kuvernöörin jalkavaimoksi Ghanaan samalla kun Esi lastataan orjalaivaan nokka kohti Yhdysvaltoja. Romaani kertoo sisarusten elämästä ja heidän lapsiensa elämästä, monessa polvessa eteenpäin. Lopussa päädytään nykyhetkeen samalle paikalle - jossa satojen vuosien jälkeen toisiaankin vastaan sotineet sukulaiset kohtaavat ja ympyrä sulkeutuu. Kirjasta muodostuu suuri, kun lukija tietää lopulta hahmoistaan enemmän kuin hahmot tietävät itsestään.

Yaa Gyasi on ottanut esikoiskirjaansa valtavan aiheen, rotusorron ja -erottelun. Muistan alkaneeni lukemaan tätä ajatuksella voiko tästä aiheesta saada enää mitään uutta irti, ja nyt päädyn samaan ajatukseen kuin kauneuslehti Vogue kirjan taitteessa - yksikään romaani ei ole kuvannut paremmin sitä, miten rasismi juurtui Yhdysvaltoihin. Kirjan aikajänne on tavattoman pitkä näin harvasivuiseen kirjaan, eikä siis yhteen ajankohtaan jäädä sivutolkulla kuppaamaan - silti kirja on yllättävän juureva, painava ja virkistävä.

Juureva, koska jokainen uusi henkilö on aina jonkun sisko, veli, poika, äiti, isä tai tytär - ja siinä kirja fiksusti kiteyttää ajatuksensa. Sodassa saatat kaataa veljesi, joka on lapsuudessaan päätynyt toiselle puolelle rajaa. Raja on niin hiuksenhieno, veteen piirretty, eikä väri paljasta, oletko sukua.

Painava, koska Gyasin esiin nostamat tapahtumat ovat niin valtavia, rotuerottelu, orjalaivojen lastaaminen, raiskaamiset, syrjintä - puolin ja toisin, orjuuden lakkauttamisen päivä.

Virkistävä, koska Gyasi ei jää kylpemään tuskissaan, vaan siirtyy jouhevasti eteenpäin - rikkomatta kirjaa. Gyasi ei yritä provosoida, tai myydä kirjaa rasismi-kortilla vaan pohtia mustien ja valkoisten edelleenkin vaikeaa suhdetta menneisyyden tapahtumien valossa. Kirja on helppolukuinen, ymmärrettävä, lähestulkoon realistinen, mutta hieman tarinamainen. 

Tavallaan erottelusta on syntynyt kierre, josta on hankala hypätä pois.
Kenenkään kädet eivät ole puhtaat, ja vaikka iloitseminen on väärä sana, en löydä parempaakaan, kun tahdon ylistää sitä, miten Gyasi löytää rasismia niin mustista kuin valkoisista - kuin myös empatiaa ja rohkeutta. Kirja jää huokumaan elämänviisautta. Lukijalla kiehahtaa viha sortajia kohtaan ja sitten sammuu - koska jos tällä kirjalla jokin opetus on, niin se, ettei vihaamalla saa aikaan kuin lisää vihaa.

Gyasin kirja on tavattoman tärkeä, sitä olisi syytä luetuttaa kouluissa ja pohtia yhdessä. Menneisyyttä ei saa unohtaa. Omiin juuriinsa kannattaa tutustua. Vaikka kirja hetkittäin masentaa - vääryys ja ihmisten mielettömyys - niin se osoittaa silti valoa päin. 

 Arvio: ★★★★½

Sivuja: 373
Kustantaja: Otava