Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema (2013)

Isäni, tuo iljettävä ja pahansuopa mies, istutti minut illalla syliinsä. Hän sanoi rakastavansa minua.
Myöhemmin löysin hänet uupuneena, liikkumattomana, siivottomana, sijaamattomalle vuoteelle lyyhistyneenä. Näin tyynyni hänen päänsä vieressä, ja voi herttinen, Marnie oli painanut sen hänen kasvoilleen.
Ei muuta kuin tervemenoa, Eugene Doyle.
Nelly

12-vuotias pikkuvanha Nelly ja 15-vuotias päihteitä käyttävä isosiskonsa Marnie jäävät äkkiarvaamatta orvoiksi, kun vanhemmat Greg ja Isabella heittävät veivinsä. Neuvokkaat siskokset ovat tottuneet jo aiemmin pärjäämään omillaan, sillä huumehörhöiset vanhemmat ovat useimmiten jättäneet aamiaismurot ostamatta ja lapset ovat lähteneet nälkä kurnien koulunpenkille. Vanhempien poissaolo tuo vain käytännön ongelmia. Mistä nyt rahaa? Ja entä jos sossu kiinnostuu ja laittaa lapset laitokseen? Sitähän isosisko ei salli.

Skotlantilainen Lisa O'Donnell on kirjoittanut omaperäisen teoksen. Kirja käsittelee hurjan vakavia aiheita (orpous, vanhempien kuolema, vanhempien alkoholi- ja huumeongelmat, aavistus seksuaalisesta hyväksikäytöstä) tragikomiikan keinoin ja minähän olen tunnetusti mustan huumorin ystävä. Rakastuin kirjaan nopeasti, mutta en aivan heti. Alkulauseissa vielä tuntui että huumoria on liikaa, ja että tyttöset ovat kuin kaksi psykopaattia, jotka eivät sure vanhempiensa kuolemaa. Pikkuhiljaa selviää, että vanhemmat ehkä olivat loppunsa ansainneet (vaikka eihän nyt niin saa sanoa) ja ymmärrys korvaa hämmennyksen. Kirja on nerokas jo siinä mielessä, että teininä muistan itsekin paenneeni usein mustaan huumoriin vaikeista asioista keskustellessa.

Kirjan suola on hyvässä, hallitussa juonessa, komiikassa mutta myös tyttöjen persoonissa. Isosiskon, kympin oppilaan, mutta huumeistakin hieman innostuvan ja yöt kylillä laahaavan/paljon alkoholia käyttävän Marnien ei ehkä voisi kuvitella olevan paras tukipilari esiteini-ikäiselle Nellylle. Mutta Nelly se vasta onkin tapaus. Harry Pottereiden maailmaan paennut tyttö ei oikein hoksaa aina mitä ympärillään tapahtuu, ja osaa olla melkoisen rasittava sille päälle sattuessaan. Koskettavinta kirjassa on kaiken ylle laskeutuva sisarellinen puolueellisuus. Siskot tekisivät mitä tahansa toistensa puolesta - ja jos luet kirjan, huomaat, että niin he tekevätkin.

Kirjan kanssa ei kauaa mennyt, ja loppusivulla tunsin etten olisi tahtonut matkan koskaan loppuvan. Tuntui että tyttöjen sydämetkin asteittain pehmeni kuin heihin tutustui. Kyynelsilmin lopulta laitoin kannet kiinni. Ehkä siksi, että jään heitä kaipaamaan. Ja kirja loppui silti niin pian. Kävikö tytöille lopulta hyvin? Ja mitä vanhemmille oikeasti tapahtui?
Kiitos Marika Oksalle kirjavinkistä

Arvio: ★★★★★

Sivuja: 304
Kustantaja: Moreeni

Kommentit

  1. Kiva kuulla, että tykkäsit O'Donnelin kirjasta. :) Minulle tämä oli melkoinen yllätys, hauska ja vakava yhtä aikaa ja esikoisromaaniksi tosi vaikuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kyllä teki vaikutuksen, lukisin lisääkin! Harmi ettei Lisan toista kirjaa Closed Doors ole suomennettu.

      Poista
  2. Minäkin tykkäsin. Mustaa huumoria ja tragikomiikkaa. Kyllähän nuo tytöt selviävät elämästä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun tykkäsit ja mitenpä tästä voisi olla tykkäämättäkään. <3 ;) Jep, kyllä mustakin tuntuu että noi tytöt selviää!

      Poista
  3. Minulla on tämä lojunut hyllyssäni ties kuinka kauan eli lukuhalu on, mutta on sittemmin unehtunut koko kirjan olemassaolo. Nyt alkoi taas kiinnostaa ihan uudella voimalla eli siirränpä kirjan hyllystä ja laitan kasaan (minulla on kotona kirjakasoja, joissa pidän superkiinnostavia kirjoja - kasojen kokoonpano vaihtelee intressieni mukaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahva suositus, että otat lukuun! Jos pidät niin tässähän ei kauan nokka tuhise :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fiona Barton: Leski (2018)

Ane Riel: Pihka (2017)

Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)