Vierailu kirjahyllyssä

Koska tuntuu, etten saa kirja-arvostelublogikirjotuksia millään ulos päästäni, eli hiottua tekstejä loppuunsa, mutta tekee silti mieli laahustella bloggerissa, niin tässä vähän jotain muuta, ja silti kirja-aiheista - kirjahyllybloggaus.

Olen kaiken lisäksi innokas mielikuvitussisustaja, eli kuluttelen aikaani paljon Pinterestissä. Siellä sitten törmäsin bloggausaiheisiin, jotka on ihan meille kirjablogisteille omiaan. Käykääpäs aikanne kuluksi kattomassa, jos bloggausaiheet on tiukassa.
Näitähän löytyy eri hakusanoilla varmaan sen satatuhatta, mutta 100 riittää näin alkuun.

Viime kesän kynnyksellä vein Ikean kassin verran kirjoja siskolleni ja mummilleni luettavaksi kotipitäjääni. Me asutaan 50 neliön kaksiossa, (säästetään omaan taloon) joten eipä tänne mahdottomasti kirjoja mahdu. Toisekseen kihlattu on ihan kamala siivousintoilija, eikä se tykkää että kirjoja on pitkinpoikin nurkat täynnä. Mutta kirjoja sekin rakastaa, ja tahtoo seinät täyteen. Kirjastohuone omakotitalossa, jonne tulee tietysti myös viskitila ja iso puinen kirjoituspöytä vanhaan brittityyliin, on meidän yhteinen unelma. Me ollaan kotihiiriä, päivät pääksytellen kotona lueskelemassa, ja pippaloissa käydään nurkissa ahdistumassa, jos pakko on.

Kirjahyllyssä mulla on sen verran kirjoja kuin siihen mahtuu, ja ylimääräiset vien siis muualle luettavaksi ja tuon takaisin sitten kun tilaa on enemmän. Ja toisaalta kirjat on mun mielestä lukemista varten joten lainaan niitä mieluusti. Harmi vain ettei ne aina tule takaisin... Voi sanoa että puolet kirjoista on tällä hetkellä noin sadan kilometrin päässä.
 


Voi päätellä muutaman asian.
En ole kovin organisoiva tyyppi. Kirjat on hyllyssä, mutta ei missään järjestyksessä. Paitsi että lukemattomat on alahyllyllä.
On vain ihan muutamia kirjoja joita se on koskaan tule viemään minnekään, tai lainaamaan kenellekään. Tai oikeastaan vain yksi, ja se on Edgar Allan Poen Kootut kertomukset. Kiinnyn kirjoihin yleensä vain vuosien myötä. Kenestäkään ei ole tule heti lemppari. Yanagiharan Pieni elämä ei tällä hetkellä ole hyllyssä (on lainassa) ja sitä on vähän ikävä.
Mun kirjahyllyssä on aina siis tilaa uusille kirjoille. Jos ei ole, niin teen tilaa.
Yksi syy, miksi haluan kirjoille oman huoneen, on se, että en pidä ihan hirveästä määrästä tavaraa - se ahdistaa. Enkä halua nähdä niitä koko ajan olohuoneessani. Varsinkin kun niissä on niin paljon värejä. En tiedä olenko erityisherkkä vai mistä kyse, mutta tulee levoton olo värien sekamelskasta. Tehtäisiinpä enemmän tummia kirjan selkämyksiä.
Lukemattomien hyllyltä on seuraavat kolme kuvaa.


Lolita löytyi eilen kahdella eurolla kirpparilta.
Harper Leen Kuin surmaisia satakielen ei sekään ollut iso satsaus - eurolla löytyi. Ja Clive Barkerit oli 20 senttiä kappale.

Samuel Björkin Minä matkustan yksin, vieläkin lukematta...

Mitäs teidän kirjahyllyille kuuluu, onko niissä enemmän luettuja kuin lukemattomia?

Kommentit

  1. Kuin surmaisi satakielen on hieno kirja. <3 Meille kirjoja on kertynyt jo aika paljon, mutta kunnollista kirjahyllyä ei vain omisteta. :/ Oiskohan 50/50 luetut ja lukemattomat.

    Oi että kuulostaa kivalta tuo teidän yhteinen unelma! Oma pieni kirjasto on omissakin haaveissa. Ja sinne sellaset tikkaat niinku Kaunottaressa ja hirviössä on. x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varsinkin isot kirjahyllyt maksaa maltaita, meilläkin on tuollanen heiveröinen jyskin hylly :) jossain välis haluaisin vähän tukevamman ja tummemman. Joo tikkaat vielä <3 olispa elämä satua.

      Poista
  2. Kiva tuo postausideoiden lista. Siellä oli muutama book tag, jotka voisin hyvinkin tehdä. :) Lukemattomien pinoista bongasin Hävityksen jumalan, Nora & Alician, Pedot-kirjan - nämä löytyvät minultakin. Olen vähän miettinyt, että pitäisikö lukea loppuvuosi vaan omia kirjoja niin saisi vähän karsittua TBR-pinoa pienemmäksi... mutta toisaalta, kirjastovarauksiakin tuntuu olevan mahdotonta vastustaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, huomenna oon menossa kirjastoon, mitähän taas sieltäki tarttuu mukaan.. lainaan aina fiilispohjalta. Tbr kasvaa kasvamistaan mut toisaalta tulee turvallinen olo kun omakin hylly pursuaa lukemattomia. Aina löytyy luettavaa, varmasti! Olis varmaan kauheinta ikinä jos se loppuis.

      Poista
  3. Toivottavasti enemmän luettuja, en tosin ole uskaltanut viime vuosina enää laskea:D Minäkin haaveilen kirjahuoneesta erikseen, sillä tunnistan tuon levottoman olon. Kirjat on aika rauhaton sisustuselementti ellei niitä ole sitten vain muutama samanvärinen, mutta kuka nyt niin vähän kirjoja omistaa, haha:'D Peukku Irvingille ja Satakielelle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mua aina ihmetyttää nämä sisustuskeskustelut, että kirjat pitäisi heittää roviolle, koska ovat niin kammotuksia.

      Irving tulee ehkä ensi vuonna (jo) luettua, koska aion tosissani tarttua keltaiseen kirjastoon luku-urakkana. Olen siitä haaveillut, mutta tänä vuonna jotenkin jäi vaisuksi. Satakielen olin jo aiekeissa lukea mutta kun Alan Patonin Liian myöhään vesipääsky -kirjassa on samaa teemaa, niin se sitten jäi. Tykkään lukea erilaisia kirjoja, säilyy mielenkiinto.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fiona Barton: Leski (2018)

Stephen King: Eksyneiden jumala (1999)

Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)