Pieni musta ukko seisoi karhun takana. Vanha Mökkö! Se oli sittenkin tullut apuun. Nokinen haltija seisoi kuin juurtuneena kiinni karsinan maalattiaan. Se piteli kaksin käsin karhun hännästä kiinni, eikä valtava eläin päässyt liikkumaan vaaksaakaan eteenpäin.
Jos taiat, tietäjät, haltijat ja muu kotimainen vanha tarusto kiehtoo ja kiinnostaa, tässä on jotain sinulle. Metsän kansa -trilogian avausosassa lukija viedään 1400-luvun Savoon. Olavinlinna on rakennusvaiheessa, osa ihmisistä asuu jo kaupungeissa ja maksaa veroja ja on kääntynyt kristinuskoon, mutta moni on pitänyt metsänuskonnon ja asuu savupirteissään Tapiota, Ukkoa, Ilmaria, Ahtia ja muita muinaisia jumalia palvoen ja heille uhraten.
Kamula on halunnut esikoiskirjassaan taikoa myytit eläviksi ja onnistuu suoristuksessaan hyvin. Ikimetsien sydänmailla kertoo uudisraivaaja Juko Rautaparran perheen elämästä. Lasten oikea äiti on kuollut (eikä esiinny kirjassa), mutta uuden puolisonsa Matelin kanssa Juko vastaa perhe-elämän moniin haasteisiin. Lapset Heiska, Varpu ja Tenho elävät kukin omaa kasvuvaihettaan. Heiska täysi-ikäisyyden kynnyksellä pääsee vihdoin ensimmäiselle eräretkelle isän ja isän metsästyskavereiden kanssa ja tuntee aikuisuuden painon - vastuun saaminen pelottaa ja houkuttelee.
Pahinta murrosikää läpikäyvä Varpu kaipaa seikkailuja ja ihastumisen tunnetta. Salaperäinen kymmenvuotias Tenho on puolestaan kiinnostunut tietäjien taioista. Tenho onkin kirjan kiinnostavin hahmo - hahmo, joka osaa yllättää. Kerrankin lapsi, joka keksii keinot, eikä vain ulise!
Kamula on opiskellut kansanperinnettä, folkloristiikkaa ja historiaa ja antaa sen näkyä. Mieleeni tulee mies jonka mielikuvitusta kiehtoo myytit ja tarut - joka näkee historiallisten tapahtumien takana ihmiset.
Minusta kirja oli kiehtova mutta viaton. Mies on tietysti perheen pää kuten tuohon aikaan uskottavaa oli, mutta suhteet tuntuivat muuten aika väkivallattomilta ja tasa-arvoisilta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Miksi odotin 1400-luvun ihmisten olleen tunteettomia raakalaisia? Toisaalta kun tähän lähdettiin, että henkilöillä on tunteet, niin miksi sitten karmeista tapahtumista tunnutaan toipuvan niin nopeasti? Ovatko ihmiset olleet tuohon aikaan myös henkisesti vahvempia ja rohkeampia?
Kirja sopii hyvin nuorempienkin luettavaksi, ja onkin aavistuksen nuortenkirjamainen. Kirjassa annetaan paljon tietoa 1400-luvun elämäntavasta mutta sillä tavoin selkokielellä esitettynä, ettei kertaakaan tarvinnut kahteen kertaan lukea, joten liki 700 sivua meni yllättävän nopeasti. Kirja olisikin ollut todella raskasta luettavaa muuten.
Vielä toistona: Eniten tykkäsin taruston tuomisesta eläväksi tapahtumien kautta, ja uskon niiden jäävän mieleeni pitkäksi aikaa. Olisipa koulun oppikirjat yhtä eläviä eri aikansa kuvaajia, niin olisi saattanut jäädä jotain päähän jo silloin. Tykkäsin siitäkin, että luontoa ja eläimiä arvostettiin ja puhuteltiin. Kunnioitusta ne tarvitsevatkin. Kirja sai ikävöimään metsiä (niissä on taikaa), tahtoisin olla läheisimmissä väleissä luonnon kanssa.
Ihan aluksi tuntui oudolta, kun myyttiset hahmot olivat perheelle arkipäivää. Olen tottunut siihen, että kun luen fantasiakirjaa, tapahtumilla ei ole todellisuuspohjaa, mutta nyt tarut pohjautuivat johonkin ja olivat "todellisempia". En tiedä vielä jatkanko sarjan lukemista, ensin ajattelin etten jatka, mutta toisaalta jäi vaivaamaan, miten homma tästä jatkuu.
Mulla on tämä kirjastosta varattuna ja siellä se nyt odottelisi noutajaansa. Kuulostaa ihanalta kirjalta! Kansikuvakin on houkutteleva. <3
VastaaPoistaKansi on mahtava ja sopii kirjan kuin kirsikka kakun päälle. <3 Toivon että tykkäät! Minusta tämä oli virkistävän erilainen, tässä ei matkittu ketään.
PoistaKuulostaa minunkin tyyppiseltä kirjalta, täytyy laittaa muistiin. :) Oletko sattunut lukemaan Michelle Paverin Muinainen pimeys -sarjaa. Se kertoo kivikauden maailmasta ja sen ajan mytologiasta fantasiapainotteisesti.
VastaaPoistaEn ole kuullutkaan Paverin sarjasta, laitan korvan taa, kiitos vinkistä! Toivottavasti tykkäät tästä! ;)
Poista