Tekstit

Näytetään tunnisteella muistelma merkityt tekstit.

Hong Ying: Hyvien kukkien lapset (2010)

Kuva
Tämä kirja kertoo omista muistoistani, vuosien aikana sydämeeni kertyneestä pimeydestä ja rakkaudesta. Niistä muodostuu äitini tarina. Hong Ying, Hyvien kukkien lapset Kiinalaisen perheen kuopuksen, Hong Yingin äiti on kuolemaisillaan. Hong saa sisareltaan puhelinsoiton ja kiirehtii heti Lontoosta lapsuudenkotiinsa. Papatit räiskähtelevät kovaäänisesti Hongin ehdittyä perille, kertoen, että talossa tehdään jo hautajaisvalmisteluita. Jäähyväiset ovat jääneet sanomatta. Hongin mielen täyttää surun lisäksi kysymykset äitinsä elämästä. Äidillä on ollut lukuisia miessuhteita, joista jokaisella kuudella sisarella on oma versionsa kerrottavana. Äidin vanhuudenpäivät eivät nekään ole sujuneet niin rauhallisesti, kuin mitä äiti on Hongille puheluissaan uskotellut. Pikkuhiljaa Hong alkaa ymmärtää äitiään yhä enemmän.  Hong on syntynyt avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. Näin ollen hän on saanut tuta sisartensa jatkuvaa piikittelyä; Hong on heidän mielestään syypää ...