sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Affinity Konar: Elävien kirja (2017)

Onko nyt turvallista olla elossa? hän kuiskasi.
Kirosin häntä, kun hän nosti päänsä lumesta. Mitä jos joku katsoi taakseen ja näki?
Kukaan ei katso taakseen. Hän naurahti katkerasti.
Kaikki maailmassa jättävät katsomatta taakseen. Ja jos katsovatkin, he luultavasti sanovat, ettei tätä koskaan todella tapahtunut.

Elävien kirja kertoo 12-vuotiaiden puolanjuutalaisten kaksosten elämästä toisen maailmansodan aikaan Puolassa, Auschwitzissä, kuolemanenkeli Josef Mengelen koekaniineina. Moni kirjan tapahtuma pohjaa keskitysleiriltä selvinneiden henkilöiden muistelmiin (selviää kiitosten ohesta). Identtiset kaksoset Pearl ja Stasha kiidätetään junalla keskitysleirille äitinsä ja isoisänsä kanssa, ja päätepisteessä heidän erotetaan toisistaan. Kaksostytöt "pääsevät" samaan aitaukseen. Kirja valottaa kaksosten välistä ymmärrystä, sitä miten toinen on puolet toisesta. Elävien kirja kuvaa säästelemättä keskitysleirillä tehtyjä kokeita ja vallinneita oloja.

Kirjan raskaus yllätti, vaikka tiesinkin mistä on kyse. Siitä on aikaa, kun jokin on oikeasti järkyttänyt. Johtuen varmaan siitä, että nykyään on liikaa mistä voisi järkyttyä. Luin kirjaa kuivin silmin loppuun asti, mutta kirjan sulkeuduttua en pystynyt enää pidättämään, tuntui että olin rohmunut kipua itseeni, lukenut kirjaa kuin unta. Pystyin melkein kuvittelemaan, millaista on, kun on rikottu niin ettei tulevaisuutta voi kuvitella. Minulle tämän kirjan kiinnostavimmaksi aiheeksi nousi se, kuinka pitää kiinni ihmisenä olemisesta, inhimillisyydestä, tunteista, ja se kuinka jälleenrakentaa elämää keskitysleirin jälkeen. Sen voi kuvitella olevan mahdotonta. Tietysti pohdin, kuinka niin iso joukko ihmisiä saatiin mukaan kansanmurhaan - mutta sen pohtiminen on turhaa. Meiltä ihmisiltä voi odottaa mitä vain. En erityisemmin pidä arvossa lukiouudistusta, joka voi vähentää historian kurssien määrää. Jokaisen on hyvä lukea historiaa.

Olin aluksi skeptinen, en halunnut lukea arvailuja tai väritettyä, paisuteltua kirjaa todellisesta aiheesta. Rauhoituin, kun aloin lukemaan, sillä Affinity Konar on ottanut faktoista selvää. Konar teki kirjaa varten vuosien taustatyön Auschwitzin kuoleman enkelinä tunnetun Josef Mengelen pseudolääketieteellisistä kokeista, joiden keskiössä olivat identtiset kaksoset, kertoo kansiteksti. Konar ei ole valinnut aihetta helpoimmasta päästä ja uskonpa että kirjoittajalle itselleenkin on ollut raskasta tämän prosessointi.

Kirjan alkuperäinen nimi on Mischling. Wikipedian mukaan: Mischling was the German legal term used in Nazi Germany to denote persons deemed to have both "Aryan" and Jewish ancestry.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Luca D'Andrea: Rotko (2017)

Silloin minä näin. Kun olin jäänyt yksin, näin ajan ja paikan tuolle puolen.
Näin pimeän.
Syvimmän pimeyden. Mutta en ollut kuollut. Ehei, Peto vain leikki kustannuksellani. Se jätti minut henkiin. Peto, joka oli alkanut kuiskia: "Jäät luokseni ikuisiksi ajoiksi, ikuisiksi ajoiksi..."
Eikä se valehdellut.

Italialaisen Etelä-Tirolin eksyttävät luolastot ja petolliset vuoristot antavat maaperän Rotkolle, jonka nimi todella on enne. Fiktiivinen esikoistrilleri kuvaa dokumentaristi Jeremiahin silmin varsin uskottavasti elämää Tirolin pienessä, sisäänpäin kääntyneessä matkailukylässä ja rakentaa myös kiinnostavan murhanratkomiskuvion.

Jeremiah on kunnianhimoinen, aiemmilla filmiprojekteillaan nimeä saanut dokumentaristi. Hän on kuvannut ystävänsä Miken kanssa rock-konserttien taustajoukkoja, roudareita. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Yhtäkkiä rock on kuollut ja Jeremiah ei enää tunne paloa tehdä roudareita. Idea on väsynyt. Myös mies itse tuntee halua asettua aloilleen puolison, Annelisen, ja perheen muutaman vuoden ikäisen tyttären kanssa. Niinpä tuntuu olevan hyvä idea lähteä yhdessä vähäksi aikaa kauas, Annelisen synnyinkotipaikkakunnalle, Etelä-Tiroliin, jossa Annelisen isä edelleen asuu.

Jeremiah, utelias luonne kun on, ei meinaa malttaa pysyä pois filmiprokkisten suunnittelemisesta. Annelise tietenkin toivoo miehensä nostavan etusijalle hänet, perheen, ja näin mies on kunnianhimon ja perhe-elämän tuulitunnelissa. Itse ehkä koin, että Annelise oli vähän itsekäs. Saahan miehellä olla työnsä? Joillekin se on tapa pitää pää selvänä. Kuitenkin. Kirja etenee syventäen parin suhdetta, keskittyen paljolti siihen, millainen isä Jeremiah on mutta pohtimatta, millainen äiti Annelise on. Tuntuu monikin asia olevan vain miehen syytä.

Ehkä aihetta kritiikkiin kuitenkin on, sillä Jeremiah ottaa paikkakunnan vanhat tarinat pakkomielteenomaisesti selvitettäväkseen. Ja ratkottavaa riittää. Lisää pökköä pesään heittää Annelisen isä, Werner, vanhoilla muisteluillaan. Itse en ollut niinkään kiinnostunut parin suhteesta ja heidän riitojensa selvittely vei (mielestäni) turhia rivejä kirjasta, mutta ymmärränhän, että näin henkilöistä tuli tutut kuin vanhoista villasukista. Parastahan oli - ja juuri tätähän lähdin hakemaan - jännitys, hiljalleen asioiden selvittely. Alun epäolennaisuuksien setvittelyn (niin pitkä alustus roudareista ja Jeremiahin muista entisistä puuhista) jälkeeen tästä kasvoi kelpo trilleri, jonka luki loppuun mielellään. Olisin tahtonut enemmän jännitystä, mutta sehän on aivan makuasia. Vielä mainittava, että vaikka sivumäärä on ihan kunniakas (536) kirjan luki oikeasti hujauksessa.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Paula Hawkins: Tummiin vesiin (2017)

Nel Abbot oli itse ryhtynyt leikkimään tulella  - kiinnostunut pakkomieleenomaisesti joesta ja sen salaisuuksista, eivätkä sellaiset leikit koskaan päättyneet hyvin. Nickie ei missään vaiheessa ollut usuttanut Neliä kerjäämään hankaluuksia, hän oli vain osoittanut tälle suunnan, josta niitä löytyisi.


Tummiin vesiin on voimakas, henkilöihin painottuva trilleri. Se kertoo tapahtumaketjusta pienessä joenvarsikaupungissa. Ketjusta, jolla on alku ja loppu, mutta joka keriytyy auki vähä vähältä ja ripotellen aina väliin uusia solmuja tielle. Lukija lähtee matkaan Julesin kanssa - naisen sisko, Nel, on kuollut pudotessaan jyrkänteeltä. Tapahtumaa pidetään kummastelematta itsemurhana. Nelillä kun on ollut pakkomielle hukkuneiden mutkasta, suositusta itsemurhapaikasta. Jules joutuu, paino sanalla joutuu, palaamaan vanhaan kotikaupunkiinsa, jonka nuoruudessa koetut traumaattiset tapahtuma hän jättäisi mielellään uudelleen läpikäymättä. Nuo tapahtumat kuitenkin hyökyvät Julesin niskaan, ja hänen on samalla yritettävä olla aikuinen teini-ikäiselle siskontytölle, omatoimiselle Lenalle, ja käsiteltävä oma nuoruuden kipuilunsa. Jules ja Lena eivät kuitenkaan ole ainoat kipuilijat, vaan surunsa on jokaisella. Tuntuu, että jokainen henkilö jotenkin yhteydessä kuolleiden mutkaan - onhan se vienyt kylästä jo useamman tytön tai naisen. Onko nämä naiset kävelleet mutkaan itsemurhatarkoituksissa vai onko heidät sysätty alas?

Henkilöitä vaan on hirveä määrä. Jules, Nel, Lena, Robbie, Nickie, Jean, Erin, Sean, Helen, Patrick, Louise, Alec, Josh, Mark ja Katie. Jouduin tekemään mindmapin jotta pysyin henkilöhahmoissa kärryillä. Kartan tehtyäni aloin kuitenkin päästä jyvälle. Ja onhan pieni muistiharjoitus silloin tällöin hyvästä? Melkein aloin kirjoittamaan ylös vihjeitä kustakin henkilöstä. Jos olisin tehnyt niin, ehkä olisin silloin arvannut loppuratkaisunkin? Ehkä oli kuitenkin tarpeellista, että hahmoja oli näinkin monta - saatiin nimittäin punottua mutkikas juoni, iso kasa mysteerejä - eikä vain yhtä. Sattumoisin pidin näistä hahmoista, lopulta jokaisesta jollain tavoin - eniten kuitenkin rääväsuisesta ja älykkäästä teinityttö Lenasta, kuin myös epäsovinnaisesta Markista, salailevasta Seanista ja - jopa - Julesista, jonka lähelle pääsin Robbien hahmon kautta.

Niin ikään pidin siitä, miten Hawkins kuvasi tapahtumat. Lukija on päästä pyörällään ja jatkuvasti varuillaan. Ollaanko nyt yhtäkkiä murhaajan kanssa naamatuksin? Erityisen hyvin mieleen jäi Markin pohdinta: kun yrittää ottaa jostain kiinni ja se paljastuukin niljakkaaksi vesiheinäksi, joka ei kannattele. Niin etenee tämän kirjan tapahtumat, mihinkään ei voi luottaa. Aivan kaikkea ei ehkä saatu irti vesi-teemasta. Se ei upottanut minua, ei tullut ikkunoista asuntooni. Parhainta tässä olivat henkilöt itse, tapahtumien kulku, menneisyys ja nykyisyys vastakkain ja ne mysteerit, jotka vähitellen aukeavat. Lukukokemuksena viihdyttävä, viimeisen päälle ajateltu trilleri, jossa sivut kääntyi vauhdilla.