perjantai 3. helmikuuta 2017

D. H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja (1928)

Ja sikäli se oli elämää - tyhjyydessä. Wragby oli olemassa, samoin palveluskunta, mutta haamumaisina, ei todella olevina. Connie kävi kävelyllä puistossa ja puistoon rajoittuvassa metsässä ja nautti yksinäisyydestä ja sen mysteeristä, potkisteli syksyn ruskeita lehtiä ja poimi kevään esikoita. Mutta se oli kaikki unta, hän itse oli hahmo, josta joku oli joskus lukenut, hahmo joka poimi esikoita, jotka olivat vain varjoja tai muistikuvia tai sanoja. Ei mitään todella olevaista... Ei kosketusta, ei yhteyttä mihinkään!


D. H. Lawrence. David Herbert Lawrencen (1885-1930) ehkä tunnetuin kirja Lady Chatterleyn rakastaja ilmestyi jo vuonna 1928, mutta miehen kotimaassa Englannissa vasta 1960 sen siveettömän kielen vuoksi. Hieman irstaammassa Suomessa kirja julkaistiin kymmenen vuotta aiemmin, 1950. Kirja kertoo pääosin Lady Chatterleyn ja riistanvartijan suhteesta. Suhteessa hetkauttavinta on se, että kaksi niin eri yhteiskuntaluokasta olevaa rakastuvat. Lady Chatterley, eli Connie, elää Wragbyssä kaivosteollisuudella rikastuneen Sir Cliffordin vaimona, ja painiskelee yksinäisyyden tunteen kanssa kulissimaisessa avioliittossaan.
Kuten arvata saattaa, kirja ei kaiken kyllästämän, modernin nykyihmisen poskia saa helottamaan. Odotin Suurta Seksihurjastelua, mutta kirjahan oli itse asiassa Ladyn ja riistanvartijan intohimoinen rakkaustarina, kaikkine asiaankuuluvine runollisine palopuheineen. Aikakautensa kirjallisuuteen nämä puheet ehkä kuului, mutta nykyajanihmistä jatkuvat voi rakas, voi armaani, rakkaani, - huvittaa hetken, mutta kun sitä syötetään jatkuvasti, alkaa kyllästyttää.
Lähdin lukemaan kirjaa siitä syystä, että se on saanut klassikkomaineen. Kirja myös jostain syystä on löytänyt tiensä kirjahyllyyni. Isosiskoni tuntuu olleen romanttisen englantilaiskirjallisuuden suurkuluttaja, siksi löysin kirjan perheen hyllystä. Suuremmin ajattelematta aloin lukemaan. Alku oli sekava, puolivälissä rakastuin, ja lopulta teksti tuntui pitkitetyltä: kyllästyin.
Tunteeni menivät siis vuoristorataa pitkin. Kerroin rakastuneeni kirjaan puolivälissä. Se johtui Lady Chatterleystä. En tuntenut minkäänlaista moraalista pistoa sydämessä, vaikka tuo nainen hyppäsi vieraaseen sänkyyn. Suoraan hurrasin mielessäni. Lady oli kuin orpo kissanpentu, jota ei ollut kukaan koskaan silittänyt. Kaikki hengittävä kaipaa kosketusta! Siinä kohtaa Lawrence oli mielestäni parhaimmillaan. Muistan jopa kyyneleen valuneen poskeani pitkin, kun hän kuvasi kosketuksen puutetta. Hellyyden, rakkauden ja intohimon puutetta. Hätiköiden, ilman rakkautta solmittu avioliitto oli kahlinnut Ladyn.
Lukunautintoa häiritsi se, etten loppujenlopuksi pitänyt riistanvartijasta. Se johtuu siitä, että mies jossain sivulauseessa mainitsi ottaneensa naisen väkisin, tuostanoinvain, ja Lady ei myöskään kommentoinut sitä mitenkään, kenties jopa ihannoi tuota ah niin intohimoista tekoa. Aikansa tekele, aikansa tekele, sanon minä!
Pikku-feministi minussa nosti päätään moneen kertaan kirjan loppuvaiheilla. Ehkä tarkoituksena olikin viestiä, että kosketuksen puutteessa saattaa tehdä epätoivoisia valintoja, hypätä kenen tahansa sänkyyn. Kunhan vain jostain saisi "rakkautta". Ehkä Lawrence tarkoitti sen niin?
Lukeminen arvoinen kirja. Sanoma oli yhteiskuntakriittinen. Elettiin teollistuvassa länsimaassa, jossa työläisen ja paremmin tienaavan välinen kuilu oli suuri. Huvittavaa huomata, että se on sitä edelleen. Seksiseikkailusta yksinomaan olisin tuskin jaksanut kiinnostua, mutta tarkkanäköinen yhteiskunnallinen sapiska oli miellyttävää luettavaa.

4 kommenttia:

  1. Tämä oli vissiin ihan ok kirja, kun sen aikoinaan luin ja saman ok-tuomion sai myös Poikia ja rakastajia. Rakastuneita naisia odottaa vielä lukemattomana hyllyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas tämä jaksanut kirjoittaa rakkaudesta! Minusta tuntuu, että sain Lawrencesta riittävän kuvan tällä kirjalla. Ehkä joskus, mutta en ihan pian, palaan tähän kirjailijaan.

      Poista
  2. Tieto Britannian myöhäisestä julkaisuajankohdasta oli mielenkiintoinen. Voi kauheaa, naisen aviorikos ja noin alhaista syntyperää olevan kanssa - paheksuttavahan sitä on! Olen lukenut tämän kauan sitten, nyansseja en enää muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ja tämä mies on vielä kehdannut kirjoittaa aiheesta näin seikkaperäisen kirjan!! Aiheesta, josta pitäisi vain olla hiljaa.

      Poista