Maija Muinonen: Mustat paperit (2013)

Rakas Luc, 

Minä kirjoitin tämän kirjeen sinulle silloin kun sinä et vielä osannut lukea. Mutta tiesin, että pian sinä osaat, että pian sinulla on näppärät sormet, joilla avaat kuoren ja taitavat silmät, joilla seuraat käsialani koukeroita, sillä ihan oma taitonsa on lukea kirjaan painettuja kirjaimia tai jonkun vapaalla kädellä kirjoittamia tulkintoja niistä kirjaimista ja sinä osaat lukea molempia yhtä etevästi.

 

Ann Miel tietää kuolevansa, ja alkaa siksi kirjoittaa kirjeitä erityisesti muutaman vuoden ikäiselle pojalleen sekä hänen tuleville huoltajilleen Rosalle ja tämän miehelle Paulille.

Kirjeet ovat aluksi kohteliaita, mutta ahdistuksen syventyessä ne mustenevat. Ann suunnittelee poikansa tulevaisuuden, ammatin, vaimon ja lapset. Ann näkee poikansa maailman etevimpänä poikana, hän on luokkansa priimus, hän opiskelee lääketiedettä ja tähtitiedettä samaan aikaan ja onnistuu aivan kaikessa mitä yrittää. Luc on komein mies maan päällä, Luc ansaitsee vain parasta, Ann ajattelee. Ann tahtoo Rosan ja Paulin rakastavan Lucia kuin omaa poikaansa, mutta hän ei tahdo Lucin rakastavan Rosaa kuin omaa äitiään. 

Ann pelkää Lucin  unohtavan oikean äitinsä. Hän pelkää, ettei Luc tule olemaan onnellinen. Ann ei näe poikansa kasvavan.

Mustat paperit lähti kirjastosta matkaan muun muassa upean kantensa ja erilaisen ideansa vuoksi. Tämä palkintoja kahminut kirja on taatusti ansainnut huomionsa; se uskaltaa olla erilainen ja kokeileva. Muinonen kirjoittaa kuin olisi kirjoittanut aina, eikä kirjaa meinannut uskoa esikoiseksi. En kuitenkaan saanut sydäntä mukaan tähän lukuprosessiin, tunteet jäi kauaksi. Annin ahdistuksen ja sen syvenemisen kyllä koin, mutta rakkaus poikaan jäi etäiseksi.