Sillä jokaisessa ihmisessä on kaikki mitä hän on kantanut sisällään, joka ainoa keskustelu ja kosketus, jokaiset kasvot jotka on nähnyt, jokainen peili josta on heijastunut, jokainen sana, jokainen uni, jokainen kyynel, ne kaikki ovat siellä sisällä. Ne ovat kehossa, muistoina joista vain osalle on olemassa sanoja.
Häädön saanut perhe lähtee yön pimeys turvanaan karkuun velvoitteitaan.
Äiti kehottaa Julia-tytärtä ottamaan mukaan jotain, muistoja, mitä vain, kunhan jotain
konkreettista, josta näkee mitä on ollut, jota voi pidellä. Silti äiti pyytää hiljaisuutta, unohtamista, pelkää tyttärensä muistoja, sanoo painajaisia näkevälle kaikki on
hyvin jos ei ajattele sellaisia asioita. Kaikki kokemukset kuitenkin
jäävät aina jonnekin, muokkaavat ihmisistä sitä mitä he ovat, vaikka
yrittäisivät unohtaa.
Kirjasta tekee hienon se, miten monella eri tavalla sen voi tulkita. Rasi-Koskinen leikittelee ajankululla ja muistoilla. Jokainen hetki - mennyt ja tuleva - ovat koko ajan olemassa - ja kirjassa ne sekoittuvat nuoren Julian elämässä ja muistoissa. Mitä Julia todella näki, muisti tai unohti? Pidin kirjaa sekä sekavana että jännittävänä.
Olen seurannut Marishan kirjoittamista jo ajoista
Katariina (2011) ja
Valheet (2013), ja hiljattain luin novellikokoelman
Vaaleanpunainen meri (2014), joka nousisi palkintopallin keskelle, jos naisen kirjat juoksisivat kilpaa. Eksymisen ja unohtamisen kirja ei ole huono - se on tuttua Rasi-Koskista. Koska tiedän mihin hän kirjoittajana pystyy, odotin häkellyttävää ja mykistävää kirjaa, - odotin kyyneliä, ja sain hyvän kirjan, jolle osaan luultavasti antaa arvoa vasta sulattelun jälkeen. Tämä on yksinomaan naisen omaa syytä - mitäs kirjoitti niin hyvän novellikokoelman, ei saisi nostaa lukijoitten odotuksia näin korkealle.
Rasi-Koskinen ei kiusaa lukijaa olemattomilla tiedoilla vaan menee suoraa asioitten ytimeen. Lukijalle ei kerrota montaa vuosilukua. Paikkakuntaa tai maita ei mainita sanallakaan. Kirja rajoittuu avainhenkilöihin: On isä ja äiti ja Julia-tytär, joka muistaa, ja jonka halutaan unohtavan. He elävät rinnakkain toisen perheen kanssa, jossa on myös isä ja äiti, ja Jan-poika, joka eksyy.
Minä pidin todella tästä Marisha Rasi-Koskisen Eksymisen ja unohtamisen kirjasta. Se vaikutti minuun.
VastaaPoistaMukava kun pidit! :) Mulle jäi nyt vähän valjuksi. Aion silti lukea tulevatkin Rasi-Koskiset!
Poista