Liane Moriarty: Hyvä aviomies (2014)

Hän ei muistanut, miksi oli ylipäätään tullut ruokakomeroon. Ehkä siihen ei ollut muuta syytä kuin se, että hän oli yrittänyt rauhoittua katsomalla Tupperware-astioitaan. Niiden tilaa säästävien muotojen miellyttävää, tarkoituksenmukaista geometriaa. Siniset, ilmatiiviit kannet pitivät kaiken tuoreena ja raikkaana. Cecilian ruokakomerossa ei ollut pilaantuvia salaisuuksia.
Australialaisen Liane Moriartyn viihdekirjalta tuoksahtava Hyvä aviomies valikoitui luettavaksi yksin siksi, että tarvitsin viimeisen rastin Helmet-haasteeseen. Sinänsä en uskonut saavani suurta elämystä, ja koska odotukset olivat alhaiset, nautin kirjan nokkelasta sarkasmista ja purevista ihmissuhdeanalyyseistä enemmän kuin olin odottanut. Kirja myös lakkautti joulukuisen lukujumin ja siksikin se nousti pisteissä korkealle.

Kirja kertoo pääsiäisviikon tapahtumista kolmen naisen vinkkelistä. Jokaisen voi ehkä ajatella tekevän omanlaisensa ylösnousemuksen. Sosiaalisissa suhteissa korkealle kohonneella tupperware-emäntä Cecilialla on kaikki hyvin jokaisella elämän osa-alueella: ihana mies joka huomioi lapset ja Cecialian, suhteessa on intohimoa ja lämpöä. Kunnes Cecilia löytää ullakolta miehensä kirjoittaman kirjeen - Cecilialle. Luettava kuoltuani. Pitäisikö kirje avata, vai kunnioittaa miehen pyyntöä?

Mainosalalla menestyvä Tess törmää kolmiodraamaan, joka tulee täysin puun takaa, kun mies ilmoittaa rakastavansa hänen serkkuaan ja samalla parasta ystäväänsä. Tess mätkii kahvit rakastavaisten naamaan, ottaa poikansa matkalaukkuun ja lähtee lapsuudenkotipaikkaansa nuolemaan haavojaan, nokka pystyssä.

Rachel on tyttärensä väkivaltaisesti menettänyt äiti, joka on jäänyt yksinäiseen suruunsa kylpemään, elämänsä ainoana tavoitteena löytää tyttärensä murhaaja. Hän katselee iltaisin videonauhalta tytärtään, käsi hipoo hiuksia, mutta kaikki tämä ei tuo tytärtä yhtään elävämmäksi. Aina hetkittäin Rachel muistaa, että hänellähän on poika. Kirja ei näin sano, mutta minä ajattelen - että Rachel olisi ehkä antanut poikansa, jos vain saisi tyttärensä takaisin.

Näiden naisten tarinat limittyvät viikossa toisiinsa tavalla jota en olisi arvannut. Juoni oli minulle toissijaista, keskityin henkilöihin. Räpätäti Cecilia, jota pidetään kaikkivoipana ei olekaan niin vahvoissa kantimissa, kun miehstä paljastuu kyseenalaisia asioita jotka horjuttavat perheen puhtoista mainetta, ja Tess, jota taas pidetään hissukkana, onkin vahvempi ja viisaampi kuin olisi itse uskonut.

Nauraa hekottelin, mutta itkua en turissut. Kirja on alussa parempi kuin lopussa, jolloin keskushenkilöiden ratkaisut alkavat vähän ottaa pattiin. Onko se, että lakaistaa lattian alle tosiaan vahvuutta ja anteeksiantoa? Että kun toisen virheet tajuttuaan pystytään rakentamaan suhde uudelleen? Vai onko se pelkoa elämän muuttumisesta, tutun ja turvallisen menettämisestä? Kun pitäisi repiä tuttu maailma silpuiksi ja alkaa etsimään uusia palasia?

Yllättäin kirja myös iski minulle moraalisen dilemman - en olisi halunnut, että murhaaja jää kiinni. En pitänyt siitä, miten yksipuolisen petollisina aviomiehet esiteltiin. Opin itsestäni, että suhtaudun ylemyydentuntoisesti lähiöäitiyteen, kiiltokuvaan, jota Cecilia edustaa. Lupaan itselleni olla vähän parempi ihminen ensi vuonna, samalla viivalla muiden kanssa. Mietin myös, paljonko Tupperaware hyötyi kirjan mittaisesta mainoksesta?

Cecilia ei ollut koskaan tavoitellut muuta kuin tavallisuutta. Tässä minä vain olen, tyypillinen lähiöäiti, hän huomasi joskus ajattelevansa, aivan kuin joku olisi syyttänyt häntä siitä että hän halusi hiljaa mielessään olla jotakin muuta, jotakin ylivertaista.

Aivan kuin äitiys olisi urheilua, jossa hän oli päässyt huipulle. Olis kuin Cecilia olisi ajatellut: kuinka pitkälle tässä voi edetä?

Kaipasiko hän jotain kohtalokasta, esimerkiksi kaupungin jakavaa muuria, osatakseen arvostaa omaa tavallista elämäänsä? --- Sitäkö sinä haluat, Cecilia, kivaa, isoa, jännittävää tragediaa?

Arvio: ★★★½
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 444


"
Vakavasta pohjavireestä huolimatta Hyvä aviomies on kepeää, jopa hauskaa luettavaa. Moriarty tekee napakoita ja huvittavia huomioita arjesta ja ihmissuhteista.
Kirsin kirjanurkka

Näennäisen kepeää, vaivatonta tekstiä ja dialogia, joka on kuitenkin pirullisen tarkkaa ja herkullisen havainnoivaa.
Kirja hyllyssä

Takakansiteksi ja ehkä kansikuvakin viittavaat siihen, että sisältö saattaisi olla kepeää hömppää. Sitä se ei kuitenkaan ole.
Hemulin kirjahylly

En ehkä ymmärrä kaikkia kirjan saamia kehuja, mutta minusta tämä oli silti hyvin tehty viihderomaani. Eniten tästä tulee mieleen Joy Fieldingin sekä jännityksellä höystettynä Jojo Moyesin kirjat. Suosittelen tätä kirjaa kesään lomalukemiseksi.
Ullan luetut kirjat

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fiona Barton: Leski (2018)

Ane Riel: Pihka (2017)

Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)