Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)

Miten koirilla tehdään bisnestä ja kuka käärii rahat? Kasvattaako suosio jo sairaita koiria? Miten varmistaa, että oma lemmikki on eettinen valinta ja saa arvoisensa elämän?

Kaikenkarvainen kansa on ehdoton hankinta koiran hankintaa suunnittelevalle, mutta myös koiran jo omistavalle. Kuulun itse molempiin. Poden koirakuumetta vaikka vieressä jo tuhisee! Yritän malttaa mieleni, sillä toisiin koiriin tottumaton omakoirani luultavasti stressaantuisi uudesta perheenjäsenestä, eikä kodin neliötkään anna myöten.

Kaikenkarvaisen kansan luettua tuli viisaampi olo. Sain vihdoin jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä pentukauppa monimuotoisuudessaan voi olla ja minkä kaiken suhteen on oltava varuillaan. Pidin kirjan otteesta: se on koiria ehdottomasti rakastava, mutta myös ihmisten koirarakkautta ymmärtävä. Se tuo esille monta ajatusta, jotka ovat olleet minunkin mielessäni. Pitäisikö olla yli-ihminen, että pärjää koiran ruokinnan kanssa? Olenko huono koiranomistaja kun en syötä raakaruokaa? Mitä on oikeaoppinen koirankoulutus? Pitääkö koiran kanssa välttämättä harrastaa?

Kirja alkaa vaikeimmasta aiheesta, koirien jalostamisesta. Se vetää mielen matalaksi. Olemme ihan kamalia, olemme frankenstainin luojia. Olemme itsekkäitä. Olemme egoisteja. Vihaan ihmisiä.

Kirja jatkuu pentukauppaa käsitellen. Tässä vaiheessa jätin kirjan muutamaksi viikoksi lojumaan. En pystynyt. Meni ihmisten julmuus ihan sieluun. Parin viikon päästä palasin asiaan. Kovetin sydämeni ja ajattelin, että sehän on vain kirjaimia, ei se voi satuttaa.
Luoja varjelkoon eläimiä niiden ystäviltä, toteaa kirjakin.

Kohdassa 3 - Koirabisnes: Kun koira sairastaa,  alkaa lukeminen jo sujua. Teksti käsittelee koiravakuutuksia, tauteja jotka tulevat maailmalta, eläinlääkärimaksujen kasvua. Saan paljon uutta tietoa. Haastateltavia on runsaasti. Jokainen kolo on käännetty.
Kohta 4 - Koulutus ja harrastaminen: Koiranelämää, on kirjan kiinnostavin. Enpäs tiennytkään, että Suomessa on jo koirapäiväkoteja, joissa vietetään koirasynttäreitä!

Tunnistin itseni monesta kohdasta. Tietysti tahdon, että koirani syö sitä parasta ja terveellisintä koiranruokaa. Ja - voi kamala sentään - olen jopa miettinyt koirani hautapaikkaa etukäteen. Olen turhamaisesti ostellut koiralleni villapaitojakin, vaikka eihän se niitä välttämättä tarvitse. Ajokoiran turkissa tarkenee. Olen miettinyt rescue-koiran hankintaa, myös pennun hankintaa, mutta luin tämän kirjan onneksi ensin. Maltan vielä.

Kirjan lukemisen jälkeen olo on hämmentynyt. Miksi meillä on koiria? Harva "tekee" niillä mitään. Elääkö oma koirani varmasti hyvää, täysipainoista koiranelämää? Pitääkö minun tuntea syyllisyyttä, kun omistan ajokoiran, eikä se saa toteuttaa riistaverisyyttään? Koira, totta kai, tekee ihmisilleen hyvää, mutta teemmekö me koirillemme tarpeeksi hyvää?
Kirjan ovat kirjoittaneet Päivi Kerola, Esa Koivuranta, Kati Pehkonen, Tuija Sorjanen ja  Annina Vainio.

Arvio: ★★★★½
Sivuja: 254
Kustantaja: WSOY

Kommentit

  1. Nipun kiintoisia kysymyksiä heittelit ilmaan ihmisen parhaan ystävän tiimoilta! Liian pitkälle jalostamisesta ja pentutehtailusta ei voida olla kuin yhtä mieltä. Koirien allergiat(kin) ovat huimasti lisääntyneet, joten sopivan murkinan löydyttyä ei sitä kannata vaihtaa. Vakuutus on ilman muuta tätä päivää.
    Koiran hankintaa kannattaa tarkkaan pohtia kaikilta kanteilta (sanoo tässä hän, joka kerran on pentuja vain katsomassa käytyään kotiutunut maastonakki kainalossa) niin säästyy ylimääräisiltä yllätyksiltä, joita hyvä koira aina kuitenkin omilla touhuillaan keksii aiheuttaa:) Jos koirasi ei ole varsinaisesti riistaverisestä/ajavalinjaisesta kennelistä, ei ongelmia pitäisi olla näköpiirissä.

    Miksi pidämme koiria? Koen, että hyvä koira hakkaa mennen tullen valtaosan ihmisistä luotettavuudessaan ja uskollisuudessan sekä hyväntahtoisuudessaan. Kun tulee kotiin kökköpäivän jälkeen ja vastassa on iloinen hännäheilutus, niin maailma kirkastuu. Koira on pitkäaikainen sitoumus ja suhde, jonka voimme palkita luotettavalla isännyydellä ja hyvällä huolenpidolla. Omia koiria on meillä ollut kolmenkymmenen vuoden verran sekä metsästyslinjaisia että kotimallisia, ja jos ei Kuopuksella kolmea erirotuista koiraa, jotka käyvät välillä hoidossa, niin taitaisi omalla lattiallamme pyöriä muutakin kuin villakoiria... Koiramaista jatkoa koiruuksineen, mainiota joulunalusaikaa ja rapsutuksia karvaiselle kaverille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso hörähdys kommentillesi! Juuri sain vihjeen että lähiseudulle on syntynyt rakkauslapsipentue lapinkoira-ajokoira -sekoituksesta, mutta järkikin sanoo ettei niitä voi käydä "vain katselemassa", koska niin lutusia ne ilman muuta olisivat, että matkaan lähtis yks.

      Mulla elämänlaatu koheni arvaamattoman paljon kun pikkutassuttelija tuli taloon. Olin silloin vielä työtön, ja aloittamassa omaa elämää. Tassuttelijan kanssa elämässä pysyi rytmi ja sillä tuntui olevan joku tarkoitus. Ja minkä määrän naurua koira on tuonut parisuhteeseen!
      Kun näkee, miten puoliso huolehtii meidän koirasta, tietää että tuli valittua mies jolla on suuri sydän.

      On ne vaan <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fiona Barton: Leski (2018)

Ane Riel: Pihka (2017)