keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Jonathan Shaw: Narcisa - tuhkien madonna (2017)

En ole halunnut pelottaa ihmisiä luotani, mutta jokin minussa on aina saanut heidät kavahtamaan. Lapsena halusin olla kuten muutkin ja yritin kovasti kuulua joukkoon, mutta muut näkivät aina lävitseni. Se on aaveen luonto. Jos hymyilin, ihmiset kokeilivat, onko heidän lompakkonsa tallella. Nykyään tiedän, että niin on parempi. Se pitää rotat loitolla.

Brasilia. Nelikymppinen mies nimeltä Ignacio, katujen kasvatti, cigano, mustalainen, palaa vankilasta vapauduttaan takaisin Rio de Janeiroon suurkaupunkiin, muuttaa tädiltään perimään asuntoon. Alku on hankala, kun on ollut niin pitkään poissa, mutta rakkaus Rioon on säilynyt. Eikä kaupunki ole muuttunut. Edelleen huorat parveilevat kadulla, lähiöt ovat pulloon köyhiä kerjäläisiä. Turismi ei ole vaurastuttanut monenkirjavaa maata, jolla on värikäs historia, jossa moni kansalaisuus on sulautunut yhteen.

Liki seitsemänsadan sivun matka Brasiliaan keskittyy kuitenkin Ignacion ja 17-vuotiaan crack-huora Narcisan rakkaustarinaan. Rääväsuinen Narcisa kauhistuttaa ja viehättää Ignaciota. Tyttö osaa pyörittää Ignacio-parkaa pikkurillinsä ympärillä, ja hyväksikäyttää miehen tunteita ja rahapussia. Mies kerta toisensa jälkeen yrittää ymmärtää. Eihän hän aivan puhtoinen ole mieleltään itsekään, ja jotain hän aina tahtoo Narcisalta vastapalveluksena.

Alkaa loputtomalta tuntuva karuselli, jonka ymmärtää varmasti addiktin läheinen minua paremmin. Minua alkoi jossain vaiheessa ottaa päähän, kun Ignacio jatkuvasti vannoi: "tämä on nyt sitten viimeinen kerta" ja "nyt heitän sen huoran pihalle" mutta kerta toisensa jälkeen Ignacio avaa Narcisalle ovensa ja ostaa tälle huumeita - siinä mielessä kirja on tietysti todentuntuinen. Olin odottanut Narcisan tuloa kirjaan isoin odotuksin ja oli pieni pettymys, kun nainen ei ollutkaan niin viehättävä - minun mielestä.

Pohdiskelin useaan otteeseen, onko Ignacio kenties hieman typerä, kun antaa naisen, jonka vetovoimaa en itse tunne rivien välistä, pompottaa itseään, vaikka nainen on selvästi kykenemätön rakastamaan, enkä ymmärrä saako Ignacio naiselta mitään muuta kuin seksiä. Lopultahan mies on yhtä koukussa Narcisaan kuin Narcisa crackiin.

On paljon ihmisiä, joilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia, kuin minulla on ollut, ja lukiessani tunsin pienen syyllisyydenpiston, kun olen niin etuoikeutettu. Todellisuuteenhan tämäkin kirja pohjasi. Jotkut ovat pienestä pitäen eläneet huumeita käyttäen, nähneet ja kokeneet väkivaltaa. Kun hyvään elämään olisi mahdollisuus, se ei tunnu kuuluvan heille. Se on vierasta. Kun on oltu välinpitämättömiä, vapaita, vastuuntunnottomia, on koukututtu jollain tapaa siihen elämäntyyliin.

Kirja ei ollut huono, mutta se ei tuntunut olevan "minun kirjani". Itse asiassa koin tämän aika uskottavana lukukokemuksena ja sain yhtä kaikki paljon uutta tietoa. Varoitan kuitenkin, että kirjan lukijalle voi tulla ajoittain epämukava olo. Erittäin epämukava, johtuen raiskauten ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön kuvailusta.

Arvio: ★★

Sivuja: 624
Kustantaja: Like

2 kommenttia:

  1. Tommi lukee tätä parhaillaan, sen jälkeen täytyy ottaa itsekin tahkottavaksi. En yleensä lue kovin näin pitkiä kirjoja, mutta tätä olen kovasti odottanut. Harmi ettei ihan napannut, saa nähdä mitä me pidetään. Rankkoja aiheita kirjassa ainakin... /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Ootan kovasti sun postausta, kiinnostais tietää seki oliko tää lopulta bukowskimainen, koska siihen kirjailijaan haluisin tutustua.

      Poista