Jessie Burton: Nukkekaappi (2017)

Nella Oortman nostaa uuden aviomiehensä kotitalon ovea koristavan delfiininmuotoisen kolkuttimen ja päästää sen putoamaan. Kolahdus nolottaa häntä. Kukaan ei tule avaamaan, vaikka häntä osataan odottaa.

On vuosi 1686. Vain 17-vuotias köyhän perheen tytär, Nella, naitetaan amsterdamilaiselle kauppiaalle, Johannes Brandtille. Nuori vaimo on kohdannut miehen vain kerran aiemmin eikä tiedä matkatessaan kotitilaltaan uuteen kotiinsa, mikä odottaa.
Koti-ikävä tulee nopeasti. Vastassa on kylmänkalsea käly, Marin, joka vastaa Nellan tiedusteluihin epämääräisin vastauksin, jos vastaa ollenkaan. Missä on Nellan mies Johannes? Liikematkalla, Marin vastaa. Kun Johannes sitten palaa, hän tuntuu välttelevän tuoretta vaimoaan. Aviovuoteessa on yksinäistä. Johannes ei pidä siitä, että häntä häiritään. Nellan yksinäisyyttä hieman lohduttaa Cornelia-piika joka loihtii makeita piirakoita Nellan suruun.
Nella saa mieheltään omituisen häälahjan, kalliin nukkekaapin, jota hän alkaa sisustaa. Nella ei suoraa sanoen hihku riemusta saatuaan erikoisen lahjan - hän ei tiedä mitä sillä edes tekisi. Miestään miellyttääkseen hän on yhteydessä minityaristiin, jonka hän pyytää tekevän taloon huonekaluja.
Minityaristi tekee mitä pyydetään, ja vähän enemmänkin. Nella ei tiedä kuinka suhtautua minityaristin lahjoihin. Esineitä veistäessään minityaristi tuntuu tietävän Nellan elämästä enemmän kuin Nella itse, ja usein vieläpä ennalta.
Kaikki kirjassa ei tunnu oleelliselta, mutta tarina liukuu vaivattomasti ja viihdyttää seikkailunnälkäistä. Esimerkiksi vähäpuheinen Otto-palvelija on kirjassa outo sivuhenkilö, ehkä jollain tapaa turha. Mielestäni Nukkekaappi on kuitenkin laatuluettavaa, joku voi tietysti olla toista mieltä. Kirja ei tunnu olleen bloggareitten mieleen? Minulle Alankomaat, ainakin historiallisessa mielessä ovat uppo-outo paikka, ja kirja tyydytti myös tiedonnälkää. Amsterdam tulee kirjassa lähelle, lähemmäs kuin henkilöt.
Nella on päähenkilönä neuvokas, paljon neuvokkaampi ja rohkeampi kuin mitä on käsitykseni 17-vuotiaasta. Se hieman syö tarinan uskottavuutta. Toki tässä on muutenkin maagisia elementtejä.
Lopulta minulle jäi tunne, että kirja olisi saanut olla syvempi. Nellan ja Johanneksen keskinäinen suhde oli kirjan kiinnostavin elementti, mutta siitä sain vain raapaisun. Itse minityaristi ei jaksanut kiinnostaa läheskään niin paljon, joten siinä mielessä kirja ei onnistunut siinä mihin pyrki.

Kommentit

  1. Minusta 17-vuotiaat ovat todella neuvokkaita ja uteliaita, jopa uhkarohkeita, enkä puhu ainoastaan itsestä siinä iässä.
    Hyvä kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no niin voi olla :D Ehkä jopa liiaksikin.

      Poista
  2. Tuon ajan Amsterdamin kuvaus oli hyvää, ja aineksia oli upeaan tarinaan. Jossain kohtaa sitten vähän onnahti, mutta ihan hyvä jälkimaku jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Kyllä alku oli parempi kuin loppuosa, mutta ei huono ollut loppukaan.

      Poista
  3. Olen suunnilleen sata sivua lukenut ja tähän mennessä pitänyt paljon, joten mielenkiintoista mihinpäin lukukokemus ehtii vielä kallistua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, pidetääs silmällä kuinka käy ( ; Toivottavasti sä tykkäät loppuun asti!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fiona Barton: Leski (2018)

Stephen King: Eksyneiden jumala (1999)

Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)