tiistai 29. marraskuuta 2016

Cormac McCarthy: Tie (2008)

Saanko kysyä yhtä asiaa? hän kysyi.
Saat. Totta kai.
Kuollaanko me?
Kuollaan me joskus. Ei nyt.
Ja me ollaan vieläkin menossa etelään.
Niin.
Siellä meillä on lämmin.
Niin.
Okei.
Cormac McCarthy: Tie




Cormac McCarthyn dystopiaseikkailu on minulle tuttu ennestään elokuvasta The Road. Kyseinen elokuva jäi kesken, sillä tuntui, ettei se edisty suuntaan taikka toiseen, ja niinpä ajattelin käydä tarinaan kiinni kirjan muodossa, jos pitäisin siitä enemmän luettavassa muodossa.
Ja kyllä, nyt sain matkan vietyä loppuun asti. Tie on isän ja pojan karu matka etelään vievää tietä pitkin, lämpimämmälle rannikolle, tuhkan peittämässä autiossa maailmassa, jossa jokainen vastaantulija voi olla varas, raiskaaja tai murhaaja - tai kaikkea sitä samaan aikaan. Isällä ja pojalla on mukanaan vain vähän matkatavaroita ja säilykkeitä, sekä revolveri, jossa on yksi ainoa patruuna. Tätä isä säästelee. Jos pahat ihmiset tulevat, hän on valmis tappamaan poikansa säästääkseen tämän kivuliaammalta kuolemalta.
Rivien välistä aistin, että isälle maailman tuhoutuminen on ollut pahempi isku, ja lapsen on helpompi kohdata karu maailma, sillä hän ei paremmasta tiedä. Edes maailmanloppu ja sen kauheus ei ilmeisesti vie lapsenuskoa, ainakaan McCarthyn toiveissa.
McCarthy luo pelkistetyn maailman, joka on jatkuvaa pelkoa, nälkää ja kylmää; eloonjäämistaistelua. Lukija toivoo, että isä ja poika löytäisivät lämpöä, ruokaa ja hyviä ihmisiä.
Minua ihmetytti sääolot. Lunta sataa, ja silti on ukkonen. Puut kaatuilevat metsikössä. On tavattoman kylmää. Lukijalle ei kerrota, miten maailma tuhoutui. Vesistöistä on kalat kuolleet. Lintuja ei ole. Olisin kaivannut tietoa, mitä on tapahtunut. Ilmeisesti maailma on palanut.
Isän entisestä elämästä ei kerrota mitään. On vain nainen, joka on lähtenyt. Synnyttänyt pojan ja luovuttanut. Lukijakin joutuu myöntämään, että itsemurha on varteenotettava vaihtoehto. Miksi, McCarthy, halusit laittaa ihmisesi kärsimään näin, toki lopussa on toivoa, sen verran uskallan sanoa. Jotakin uskonnollistakin luin, taas sieltä rivien välistä.
McCarthyn rakkaus luontoon tuntui käsinkosketeltavalta. Hän ehkä halusi kertoa, että me ihmiset olemme pienenpieniä, muurahaisia, ja kuvittelemme itsestämme liikoja. Kun mukavuudet viedään, emme selviä luonnon armoilla. Maailma on vanhempi kuin ihmiset, ei maailma meistä ihmisistä välitä, sanoo McCarthy. En niin paljon tykännyt dialogista, joka oli jatkuvaa anteeksipyyntöä ja hyssyttelyä. Anna anteeksi, isä. Sshh. Anna anteeksi poika. Sssh. Kirja on hyvä, dystopiasta pitävän must-read. Ensin olin kolmen tähden kannalla, lopulta annoin kaksi. 

2 kommenttia:

  1. Tämä oli omalla tavallaan kamala mutta ehkä juuri siksi ihastuin Tiehen niin kovasti. Elokuvaa en katsoisi, mutta olenkin enemmän hömppäkomedioiden ystävä :D

    Löysin vasta nyt blogisi, tulin ja jäin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Krista. <3

      Hömppäkomedioissa ei ole mitään vikaa. Itse katselen elokuvia toisinaan urakalla, mutta nyt leffojen katselu jäänyt, ja mennyt lukemiseen aika. (: Tie oli elokuvanakin ankea, mutta ehkä jopa kirjaakin ankeampi...

      Poista