sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Alice Munro: Julkisia salaisuuksia (1995)


"Avioliitto tarjoaa sinulle mahdollisuuden oikeaan elämään."
"Minulla on oma elämä", Dorrie sanoi.


Vuoden 2013 Nobelilla palkittu Alice Munro jätti novellikokoelmallaan Julkisia salaisuuksia jälkeensä hämmentyneen tunteen. En osaa sanoa tästä oikein mitään. Sanattomuuteni ei johdu siitä, että kirja olisi ollut huono, sillä se oli todella hyvä. Ei ikimuistoinen, (olen jo nyt unohtanut mitä muutamissa novelleissa tapahtui) mutta tosi fiksu kirja, ehkä minulle liiankin fiksu... Vaikka en joka asiaa ymmärtänyt, nautin suurimmaksi osaksi. Aina välillä jotkin lauseet kolahti.

Munron novellit sijoittuvat Kanadaan, josta kirjailija itsekin on kotoisin. Munro kirjoittaa 1850-1900-luvun alun Ontarion arjesta ja ihmisistä hätkähdyttävän yksityiskohtaisesti, ottaen huomioon, että Munro ei tietenkään tuohon aikaan ollut vielä syntynyt. (Munro on syntynyt 1931).

Novelleissa tuli vahvasti esille naiset, erilaiset ja samanlaiset. Jokaisella kuitenkin on haasteensa rakkausrintamalla, aviopuolison tai rakastajan kanssa. Hyvin tuttua tänäkin päivänä. Naiset jahkaavat, ollakko vai eikö. Osa naisista on tullut karusti miehen jättämiksi. Munro on viisas kertoja, ei syyllistä ja ymmärtää naista ja toisinaan miestäkin, ihmisiä ja niiden heikkoutta. Monta kertaa mietin mielessäni, että "aivan niin, juuri tämmöisiähän me ihmiset ollaan". Tykkään siitä, kun joku on kirjoittanut sen, mitä olen aina tietämättäni ajatellut.

Julkisia salaisuuksia sisälsi novellit Tuulentupia, Oikea elämä, Albanialainen neitsyt, Julkisia salaisuuksia, Jack Randa Hotel, Paikka korvessa, Vierailu avaruudesta ja Vandaalit.
Yksi mieleenpainuneimmista oli ahdistusta ennen avioliiton satamaan astumista kokenut Dorrie novellissa Oikea elämä. Ihana, miesmäinen, erikoinen, paljain jaloin häihinsä saapuva Dorrie sulatti sydämeni. Mieleen jäi myös Paikka korvessa -novellin orpotyttö Annie joka sotkeutuu erilaiseen kolmiodraamaan, ja kirjoittaa kirjeitä vankilasta, ja hieno loppuratkaisu novellissa Vandaalit.

Osa novelleista oli upeasti rakennettu, ja osa tuntui liian vaikeaselkoisilta. Ainakin ensimmäinen novelli, Tuulentupia, meni ihan alkujännityksessä, ja unohtui samantien. Oli hieman hankalaa pysyä kartalla.
Munroon ymmärsin tarttua #novellihaasteen kautta, ja koska minulla on kunnianhimoinen tavoite lukea Tammen keltainen kirjasto läpi. 

8 kommenttia:

  1. Löysin Twitterin kautta blogiisi :) Kiitos muistutuksesta, Munroakin on ollut tarkoitus lukea! Jospa löytyisi kirjastosta novellimaratoniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Hanna, mukavaa kun löysit tänne (: Kyllä Munroa kannattaa koittaa, on se lahjakas novellisti.

      Poista
  2. Marika, sun rohkaisemana tunnustan, että mullakin on vähän Munro-kammoa. Tai no kammoa ja kammoa, mutta pelkään, että hänen teoksissaan on niin paljon juttuja, että en osaisi tehdä niille bloggauksessa oikeutta.

    Olen kyllä lukenut Munroa, mutta se oli jo ennen blogiaikaani. Olen blogannut ainoastaan Munron romaanista (Lives of Girls and Women), jota aloin lukea novellikokoelmana, mutta se osoittautuikin romaaniksi.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, en ole siis ainoa! En kyllä osannut sanoa juuta tai jaata. Olisi pitänyt ottaa kaikki aivonystyrät käyttöön, ja tehdä vaikka muistiinpanoja lukiessa, mutta se olisi luultavasti syönyt kirjasta nauttimista.

      Jaa, Munrolla on siis romaanejakin! Tuota mietinkin äsken, että onko hän tehnyt vain novellikirjoja.

      Poista
  3. En ole vielä uskaltautunut lukemaan Munroa, mutta koitan pyrkiä lukemaan novellihaasteeseen ainakin yhden Munron novellin, saa nähdä miten uppoaa mulle! Meinattiin tilata kirjastoon jo maratonia varten Munroa, mutta tilattiin niin monta muuta novellikokoelmaa, että jätän Munron maratonista ulos ja luen myöhemmin. Saattaa olla mullekin vaikeaselkoista, mutta se selviää sitten. Hienoa, että tartuit Munroon!
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Munro ei ehkä ollut mulle paras tapa tutustua novellien lukemiseen, koska nyt jäi sellainen fiilis että novellit ei edelleenkään ole "mun juttu". Jään jännityksellä odottamaan, että mitä saatte Munrosta irti! (;

      Poista
  4. Olen lukenut Munrolta vain novellikokoelman Kallis elämä eikä kolahtanut yhtään. Mitä lie vikaa minussa ;) vai oliko hetki väärä? Munrolta tulee keväällä uusi novellikokoelma, yritän vielä sen kanssa!

    Kiitos kivoista kommenteistasi - mukava tutustua Marika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei vain osu eikä kolahda (: Mä tykkäsin joistain novelleista ja jotkut oli liian vaikeita, en pysynyt kärryillä. Munron lukeminen tuntui ehkä vähän raskaalta.

      Ja kuin myös Riitta. Ja mukavaa että löysit blogiini. (;

      Poista