Liza Klaussmann: Punaisen sään tiikerit (2013)


"Minä menen sänkyyn", Hughes sanoi.
"Mitä suotta." Nick haroi tukkaansa. "Sinähän olet jo unessa."


Punaisen sään tiikerit tarjoaa kauhallisen girlpoweria. Se muistuttaa, ettei 40-luvun Amerikastakaan puuttunut naisvoimaa, eikä todellakaan jokainen avioitunut nainen ollut syntynyt soppakauha sormissaan, äidillisiin tehtäviin räätälöitynä. Nick on tulisieluinen nuori nainen avioituessaan komean Hughesin kanssa. Hän odottaa avioelämältä mitä jokainen - rakkautta, mutta sodasta palaa poissaoleva, vaikkakin kaikinpuolin täydellinen, elämänsä järjestyksessä pitävä mies. Vaikka Hughes on komea kuten ennenkin, on mies luonteeltaan enemmän pakenija kuin taistelija, kun taas Nick tahtoisi läimäyttää miestään avokämmenellä, jotta saisi edes jonkinlaisen reaktion, särön täydellisyyteen ja miehen avaamaan silmänsä sille mitä hänellä on.

Kulisseissa kuohuu, mutta naapuruston silmin ovat Nick ja Hughes unelmapari. He järjestävät juhlia ystävilleen, jotka eivät tosin ole oikeita ystäviä, joitten kanssa puhuttaisiin rehellisesti, vaan saman elintason jakavia statussymbolisia seurapiirikavereita. Kulisseissa kumotaan hieman liian reippaasti gin toniceja tyhjään vatsaan, koska elämä on yksinkertaisesti niin teeskenneltyä, että mitta alkaa olla täynnä.

Nick on kirjan tiikeri. En oikein voinut olla ihailematta ruuanlaittokyvytöntä ja hissukkanaisten täyttämälle naapurustolle pyllistävää, neuvokasta naista, joka saa kaiken mitä haluaa, mutta ei surukseen sitä, mitä kaikkein eniten tahtoisi. Hiukan etäisempi on pitkän matkaa serkku Helena, joka jää usein tulisemman Nickin jalkoihin. Ystävykset ovat kuitenkin kuin paita ja peppu ja jakavat avioelämän salat toisilleen.

Vaikka harvoin luen tämäntyylistä (enkä edes tiedä millä tavalla tätä tyyliä kuvaisi) olin nopeasti myyty Klaussmannin miellyttävälle, taitavalla, ihastuttavalle kädenjäljelle, osuvalle ja hauskalle dialogille ja särmikkäille henkilöhahmoille. Kirja ei ole liian raskatekoinen, se on viihdyttävä, ja kuitenkin syväluotaava, eikä henkilöt jää ilman kosketuspintaa.

Arvio: ★★★★★

Sivuja: 388
Kustantaja: WSOY

Kommentit

  1. Tämä oli tosi hieno kirja! Juoni on hieman jo hämärtynyt mielessäni, joten voisinpa ottaa vaikka uudelleen lukuun. Innostuin näet hankkimaan kirjan jostain alemyynnistä omaan hyllyyn kun ensin olin lukenut kirjaston kirjana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli ihana ja tuli jotenkin oikeeseen saumaan :) Tarvihtin tämmöistä buustaavaa kirjaa! Nyt on kyllä tullu niin monta hyvää kirjaa putkeen että millonkahan tuuli kääntyy.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fiona Barton: Leski (2018)

Stephen King: Eksyneiden jumala (1999)

Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)