Liza Klaussmann: Punaisen sään tiikerit (2013)

-

"Minä menen sänkyyn", Hughes sanoi.
"Mitä suotta." Nick haroi tukkaansa. "Sinähän olet jo unessa."


Punaisen sään tiikerit tarjoaa kauhallisen girlpoweria. Se muistuttaa, ettei 40-luvun Amerikastakaan puuttunut naisvoimaa, eikä todellakaan jokainen avioitunut nainen ollut syntynyt soppakauha sormissaan, äidillisiin tehtäviin räätälöitynä. Nick on tulisieluinen nuori nainen avioituessaan komean Hughesin kanssa. Hän odottaa avioelämältä mitä jokainen - rakkautta, mutta sodasta palaa poissaoleva, vaikkakin kaikinpuolin täydellinen, elämänsä järjestyksessä pitävä mies. Vaikka Hughes on komea kuten ennenkin, on mies luonteeltaan enemmän pakenija kuin taistelija, kun taas Nick tahtoisi läimäyttää miestään avokämmenellä, jotta saisi edes jonkinlaisen reaktion, särön täydellisyyteen ja miehen avaamaan silmänsä sille mitä hänellä on.

Kulisseissa kuohuu, mutta naapuruston silmin ovat Nick ja Hughes unelmapari. He järjestävät juhlia ystävilleen, jotka eivät tosin ole oikeita ystäviä, joitten kanssa puhuttaisiin rehellisesti, vaan saman elintason jakavia statussymbolisia seurapiirikavereita. Kulisseissa kumotaan hieman liian reippaasti gin toniceja tyhjään vatsaan, koska elämä on yksinkertaisesti niin teeskenneltyä, että mitta alkaa olla täynnä.

Nick on kirjan tiikeri. En oikein voinut olla ihailematta ruuanlaittokyvytöntä ja hissukkanaisten täyttämälle naapurustolle pyllistävää, neuvokasta naista, joka saa kaiken mitä haluaa, mutta ei surukseen sitä, mitä kaikkein eniten tahtoisi. Hiukan etäisempi on pitkän matkaa serkku Helena, joka jää usein tulisemman Nickin jalkoihin. Ystävykset ovat kuitenkin kuin paita ja peppu ja jakavat avioelämän salat toisilleen.

Vaikka harvoin luen tämäntyylistä (enkä edes tiedä millä tavalla tätä tyyliä kuvaisi) olin nopeasti myyty Klaussmannin miellyttävälle, taitavalla, ihastuttavalle kädenjäljelle, osuvalle ja hauskalle dialogille ja särmikkäille henkilöhahmoille. Kirja ei ole liian raskatekoinen, se on viihdyttävä, ja kuitenkin syväluotaava, eikä henkilöt jää ilman kosketuspintaa.

Arvio: ★★★★★

Sivuja: 388
Kustantaja: WSOY

Kommentit

  1. MarikaOksa17. syyskuuta 2017 klo 13.30

    Tämä oli tosi hieno kirja! Juoni on hieman jo hämärtynyt mielessäni, joten voisinpa ottaa vaikka uudelleen lukuun. Innostuin näet hankkimaan kirjan jostain alemyynnistä omaan hyllyyn kun ensin olin lukenut kirjaston kirjana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unknown17. syyskuuta 2017 klo 17.42

      Tää oli ihana ja tuli jotenkin oikeeseen saumaan :) Tarvihtin tämmöistä buustaavaa kirjaa! Nyt on kyllä tullu niin monta hyvää kirjaa putkeen että millonkahan tuuli kääntyy.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fiona Barton: Leski (2018)

-
Kuva
Fiona Barton kouluttaa toimittajia ja on itsekin työskennellyt pitkään toimittajana ja uutispäällikkönä Ison-Britannian suurimmissa sanomalehdissä. Hän kiroitti paljon juttuja suuriin otsikoihin kivunneista rikostapauksista ja huomasi usein miettivänsä, kuinka paljon rikoksista syytettyjen miesten vaimot tiesivät heidän puuhistaan - tai edes halusivat tietää- Näistä mietteistä syntyi Bartonin esikoisromaani Leski. (Takakannen lipareesta) Leski kertoo kolmevuotiaan tytön, Bellan, katoamisesta. Yksinhuoltaja-äiti Dawn on ollut keittämässä pastaa, ehkä vähän laitellut pyykkiäkin narulle, ja sillä välin Bella on ollut leikkimässä talon pihalla. Bellaa ei kuitenkaan kuulu takaisin, ei löydy mistään, ei koskaan, ja Dawn ensin hätääntyy, sitten musertuu, sitten etsii ja etsii. Epäillyksi nousee lopulta Glen, entinen pankkivirkailija, nykyinen autonkuljettaja, innokas nettipornon kuluttaja, Jeanien aviomies. Päälle päin näyttää, että avioliitossa menee aivan hyvin, he teeskentelevät
Lue lisää

Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)

-
Kuva
Miten koirilla tehdään bisnestä ja kuka käärii rahat? Kasvattaako suosio jo sairaita koiria? Miten varmistaa, että oma lemmikki on eettinen valinta ja saa arvoisensa elämän? Kaikenkarvainen kansa on ehdoton hankinta koiran hankintaa suunnittelevalle, mutta myös koiran jo omistavalle. Kuulun itse molempiin. Poden koirakuumetta vaikka vieressä jo tuhisee! Yritän malttaa mieleni, sillä toisiin koiriin tottumaton omakoirani luultavasti stressaantuisi uudesta perheenjäsenestä, eikä kodin neliötkään anna myöten. Kaikenkarvaisen kansan luettua tuli viisaampi olo. Sain vihdoin jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä pentukauppa monimuotoisuudessaan voi olla ja minkä kaiken suhteen on oltava varuillaan. Pidin kirjan otteesta: se on koiria ehdottomasti rakastava, mutta myös ihmisten koirarakkautta ymmärtävä. Se tuo esille monta ajatusta, jotka ovat olleet minunkin mielessäni. Pitäisikö olla yli-ihminen, että pärjää koiran ruokinnan kanssa? Olenko huono koiranomistaja kun en syötä raakar
Lue lisää

Stephen King: Eksyneiden jumala (1999)

-
Kuva
Trisha ei antanut pakokauhulle periksi yhtäkkiä kuten käärmeen nähdessään vaan omituisesti vähitellen, maailmasta syrjään vetäytyen, ulkoisen tietoisuuden pois sulkien. Tässä tarinassa on jotain hannujakerttumaista. Trisha, 9, ja Pete, 14, lähtevät äitinsä kanssa patikkaretkelle Länsi-Mainen metsään. Avioeron tuoksinassa on Quilla tuonut lapset Bostonin lähiöstä Etelä-Maineen, ja viikonloppuisin hän tahtoo viedä lapsia sivistysmielessä milloin tutustumaan oppikirjan kanssa luontoon tai kiertokävelylle museoon. Suhde kilttiin ja osittain huomaamattomaan Trishaan ei paina äidin mieltä samoin tavoin kuin suhde murroisikäiseen Peteen, joka arvostelee jatkuvasti vanhempiensa valintoja. Jopa patikkaretkellä Trisha jää erilleen Petestä ja äidistä, ja niinpä hän aikookin näyttää heille närhen munat . Oikaisen tästä vähän. Siinäpähän miettivät, että mihin Trisha katosi! Käy tosin niin, että Trisha kadottaa suuntavaistonsa, ja eksyy. Näin kirja nostaa Trishan näyttämölle, muita ei e
Lue lisää