Cecilia Samartin: Nora & Alicia (2012)

Sisaret odottivat käytöksemme ja koulusuoritustemme olevan täydellisiä, ikään kuin maailma ei olisikaan murenemassa koulun takorautaporttien takana. Me kaikki teeskentelimme. Kun koulun suuret ikkunat helisivät jossakin päin Havannaa tapahtuneen räjähdyksen voimasta, sisar Roberta jatkoi Shakespearen lukemista ääneen kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Olisin lukenut Nora & Alician (Broken Paradise/Ghost Heart) jo aiemmin jos olisin tiennyt sen näin hyväksi kirjaksi. Cecilia Samartin oli hyvä jo Senor Peregrinossa, mutta pääsee tässä aivan erilaiseen mittasuhteeseen kuvaamalla Kuuban värikkäitä historillisia vaiheita Batistasta Castroon. Samartin on syntynyt Kuubassa, mutta joutunut perheineen pakenemaan Castron sotilashallintoa Yhdysvaltoihin.

Nora & Alicia sijoittuu pitkälle aikajänteelle. Se alkaa serkusten ollessa lapsia, Nora, 9, ja Alicia, 10. He elävät viatonta aikaa köllötellen milloin Varaderon rantahiekassa ja välillä uimaan askallellen. Kerrankin alkupuhe pitää paikkansa: tunsin melkein suussani Kuuban rehevät maut, poltin jalkani rantahiekassa, kaipaan saippuaa - ja pyyhin meren suolaisiin pärskeisiin sekoittuneita kyyneleitä poskiltani. Kirja on rakkaudesta Kuubaan.

Vuosilukuja ei anneta, mutta aika sijoittuu luultavammin 70-luvun lopusta nykypäiviin, sillä Nora ja Alicia kuulevat pommien räjähdykset lapsuudenkotinsa ikkunasta ja seuraavat uutisista yhdessä muun perheen kanssa kun Fidel Castron aikakausi alkaa. Olin hirvittävän kiinnostunut aina kun kirja kääntyi kuubalaiseen kulttuuriin: mitä he puhuvat, mihin he uskovat, mitä he syövät, miten he ajattelevat?

Pitkään siis Nora ja Alicia eivät saa nauttia viattomasta lapsuudesta. Toisaalta vanhemmat ja suku ovat rakastavaisia ja suojelevia, toisaalta hyvin rajoittavia. Naisille tai tytöille ei kuulu tietyt oikeudet, esimerkiksi seurustelu miessukupuolen kanssa ilman esiliinaa, ennen avioliittoa. Erityisesti hankalaa on suhtautuminen mustiin, ja kun Alicia iskee silmänsä afrokuubalaista santeria-uskontoa harjoittavaan Tonyyn, ei sitä katso äiti hyvällä. Täysverinen espanjalainen sitä olla pitää!

Kun vallankumous on verisimmillään, eikä ota laantuakseen, aletaan perheessä miettiä, mihin voitaisiin päästä pakoon korruptoitunutta valtiota. Amerikka esiintyy heille mielikuvissa rikkauden ja onnen tyyssijana, vaikka kotimaasta lähtö tuntuu kitkerältä. Kirja selitti minulle pakolaisuuden niin, että pyyhin kyyneleitä vieläkin. Hetkellisesti ymmärsin, miltä se mahtaa tuntua, kun on pakko jättää oma maa, ehkä perheenjäsenkin nälkään ja epävarmuuteen, ja miten ymmärtämätön voi olla vastaanotto toisessa maassa, johon on vaikea juurtua.

En enää tunne syyllisyyttä, eikä sinunkaan pitäisi sitä tuntea, sillä emme me pettäneet maatamme, Nora. Meidän maamme petti meidät. 

Arvio: ★★★★
Kustantaja: Bazar
Sivuja: 383


"
Samartin kuvaa hienosti sitä sydämeen koteloitunutta surua, joka seuraa olosuhteiden pakosta johtuvaa eroa kotimaasta ja rakkaimmistaan. Hän antaa kasvot siirtolaisille, joiden on pakko yrittää sopeutua uuteen ja erilaiseen ympäristöön, sekä ihmisille jotka ottavat heidät vastaan, kuka suopeasti, kuka taas täynnä halveksuntaa.
P.S. Rakastan kirjoja

Aika ennen vallankaappausta jää kummittelemaan kaikkien, myös lukijan, mielessä sadunomaisena paratiisina. Kuubaan jääneiden kurjuus on jotain, jota voisi luonnehtia sanoinkuvaamattomaksi, joskin Samartin osaa kirjoittaa ihmisten tunnot auki.
Lumiomena

Nora & Alicia on silti muutakin kuin jatkuvaa tunteiden vuoristorataa, se on rentouttavaa uppoutumista vieraaseen kulttuurin, menneisyyteen ja tarinaan, jollaista en ollut aiemmin kuullut.
Kirjainten virrassa

Kommentit

  1. Tämä kirja on minulla hyllyssä lukemattomana, en vain ole saanut tartuttua siihen. Nyt kun esittelit kirjan, taidankin ottaa sen lukulistalle. - Hyviä loppuvuoden päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli tämä vuoden ajan hyllyssä roikkumassa (viime vuoden joululahja...)! Nyt vasta tuli sopivasti sellainen hetki että ajattelin lukea jotain eksoottista - mut enpäs uskonut että tämä olisi ollut näin tempaava.

      Poista
  2. Minullakin tämä on ollut hyllynlämmittäjänä jo ties miten pitkään. Kiva kuulla, että pidit kirjasta! Taisin ostaa aikoinaan sen jostain alennusmyynnistä kauniin kannen houkuttelemana. Ehkä ensi vuonna olisi lukupuuhien vuoro. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukemisen suunnittelu on lähes yhtä tyydyttävää kuin itse lukeminen ;) Kiva kun ensi vuonna saa taas aloittaa lukemisen tavallaan puhtaalta pöydältä. Uusissavuosissa on jotain magiaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fiona Barton: Leski (2018)

Stephen King: Eksyneiden jumala (1999)

Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)