Maija Muinonen: Mustat paperit (2013)

Rakas Luc, 
Minä kirjoitin tämän kirjeen sinulle silloin kun sinä et vielä osannut lukea. Mutta tiesin, että pian sinä osaat, että pian sinulla on näppärät sormet, joilla avaat kuoren ja taitavat silmät, joilla seuraat käsialani koukeroita, sillä ihan oma taitonsa on lukea kirjaan painettuja kirjaimia tai jonkun vapaalla kädellä kirjoittamia tulkintoja niistä kirjaimista ja sinä osaat lukea molempia yhtä etevästi.
 
Ann Miel tietää kuolevansa, ja alkaa siksi kirjoittaa kirjeitä erityisesti muutaman vuoden ikäiselle pojalleen sekä hänen tuleville huoltajilleen Rosalle ja tämän miehelle Paulille.

Kirjeet ovat aluksi kohteliaita, mutta ahdistuksen syventyessä ne mustenevat. Ann suunnittelee poikansa tulevaisuuden, ammatin, vaimon ja lapset. Ann näkee poikansa maailman etevimpänä poikana, hän on luokkansa priimus, hän opiskelee lääketiedettä ja tähtitiedettä samaan aikaan ja onnistuu aivan kaikessa mitä yrittää. Luc on komein mies maan päällä, Luc ansaitsee vain parasta, Ann ajattelee. Ann tahtoo Rosan ja Paulin rakastavan Lucia kuin omaa poikaansa, mutta hän ei tahdo Lucin rakastavan Rosaa kuin omaa äitiään. 
Ann pelkää Lucin  unohtavan oikean äitinsä. Hän pelkää, ettei Luc tule olemaan onnellinen. Ann ei näe poikansa kasvavan.

Mustat paperit lähti kirjastosta matkaan muun muassa upean kantensa ja erilaisen ideansa vuoksi. Tämä palkintoja kahminut kirja on taatusti ansainnut huomionsa; se uskaltaa olla erilainen ja kokeileva. Muinonen kirjoittaa kuin olisi kirjoittanut aina, eikä kirjaa meinannut uskoa esikoiseksi. En kuitenkaan saanut sydäntä mukaan tähän lukuprosessiin, tunteet jäi kauaksi. Annin ahdistuksen ja sen syvenemisen kyllä koin, mutta rakkaus poikaan jäi etäiseksi.

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen idea. Tuli mieleen miltähän tuntuisi tuollaisia kirjeitä itse lukea, jos ei sitten vastaisikaan niitä hurjia odotuksia...
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, miettisiköhän sitä sitten, että on esimerkiksi pettymys äidilleen.

      Poista
  2. Marika, minulla tämä kirja taisi olla ilmestymisvuonnaan ihan vuoden parhaissa. Pidän kirjeromaaneista, pidän Muinosen ravistavasta tyylistä ja olen itse 29 vuotiaana sairastunut vakavasti ja alkanut kirjoittaa kirjeitä esikoiselleni...,mutta minä selvisin. Tajuntaan jäi vain se, että lapsen on tärkeää tietää myös edesmenneestä vanhemmastaan, mutta Maija teki siitä taidetta!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, onneksi olet täällä. <3 Uskon, että tuollaisen jälkeen osaa arvostaa elämää/aikaa täällä eri tavalla.

      Ajatuksesi kirjeitten kirjoittamisesta on kaunis. <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fiona Barton: Leski (2018)

Stephen King: Eksyneiden jumala (1999)

Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)