sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Haruki Murakami: Sputnik, rakastettuni (1999)

Olipa menetys kuinka kipeä ja lopullinen tahansa, meiltä riistetty asia kuinka tärkeä hyvänsä, ja vaikka olisimme sen jälkeen muuttuneet niin täysin ettei jäljelle ole jäänyt kuin ulkokuori, me vain näyttelemme vastaan panematta elämäämme loppuun saakka.
Haruki Murakami. Jos tähän nyt pitäisi keksiä kolme adjektiivia takakansitekstiksi, niin lottoan sanoilla yllättävä, hymyilyttävä ja pohdiskeleva. Minulla ei ollut mitään etukäteiskäsitystä siitä, millaisia kirjoja Murakami kirjoittaa, mutta jälleen blogikehujan siivittämänä ja tietysti uteliaisuuttani halusin aloittaa jostain, ja valitsin sitten aika lyhyen Murakamin. Ainakin jos niihin supersuuriin 1Q84-teoksiin vertaa. Nyt tosin tuntuu, että voisin lukea nekin. Niin, Murakami olisi voinut jatkaa tätäkin tarinaa loputtomasti, ja olisin lukenut.

En heti suunapäänä yllättynyt. Sputnik - rakastettuni lähti liikkeelle, kuten olin voinut kuvitellakin sen lähtevän. Se maalasi kuvan 22-vuotiaasta Sumiresta toivottomana romantikkona, joka tuntee suurta paloa kirjoittamiseen, ja tuntee vain ja ainoastaan päämääräkseen tulla kirjailijaksi. Hän, luovien ja lahjakkaiden tapaan, vihaa koulua, joka opettaa ajattelemaan valmiiden kaavojen kautta.

Sumirella on kuitenkin editointiongelma. Hän ei pysty hahmottamaan teksteissään mikä on oleellista. Niinpä hänellä on suuri kasa aloituksia ja lopetuksia, mutta ei yhtään kokonaista tarinaa.

Tarinan läpi mennään kertojan silmin. Sumiresta kertoo hänen korkeakouluystävänsä, suunnilleen samanikäinen poika. Kertoja laskee kaiken ylle rauhallisen viisautensa ja pohdintansa. Hän tekee tarkkoja huomioita Sumiresta. Hän tuntee ihmiset.

Hetken voisi kuvitella että tarina kertoo Sumiresta, ja kertookin, mutta ei pelkästään. Taustalla oleva kertoja tuo hiljalleen esiin asioita itsestään, ja kolmantena henkilönä tarinassa on Miu, varttuneempi nainen, johon Sumire rakastuu.
Suurinpiirtein puolessa välissä tarinankuva muuttuu salaperäiseksi. Kirja ei missään vaiheessa ole ennalta arvattava, mutta tuossa main voi kuvitella melkein mitä vain tapahtuvaksi. Se tuntuu hetken oudolta, kun alussa kirja on ollut pohdiskeleva, muttei sentään todellisuuttahajottava.

Eipä ole helppo tehtävä tiivistää, mistä kirja kertoo. Rakkaudesta joka ei saa vastakaikua? Se tuntuu liian tavalliselta tavalta kuvata tätä kahden hyvin eri-ikäisen naisen suhdetta. Jotain jokaisella kolmella jää saavuttamatta. Rakkautta kuitenkin on, se vain on ystävyyden tai muun määrittelemättömän kiintymyksen muodossa.

Ihmettelen sitä, kuinka kummallisista asioista Murakami onnistuu tekemään kiinnostavia. Voima on tapahtumien kuvailussa. Ehkä Sputnik - rakastettuni on filosofinen kuten takakansi väittää, minulle se oli kuitenkin enemmän psykologinen tutkielma näistä kolmesta. Välillä Murakami heittäytyy lapsellisen hauskaksi, ja siitä sulavasti vakavaksi ja yllättää viisaudellaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti