Jostein Gaarder: Appelsiinityttö (2004)

Isäni kuoli yksitoista vuotta sitten. Olin silloin vasta nelivuotias. En uskonut kuulevani hänestä sen enempää, mutta nyt me kirjoitamme yhdessä kirjaa.
Georg on viisitoistavuotias oslolaispoika, jolle tapahtuu jotain hyvin odottamatonta: eräänä päivänä löytyy pitkä kirje, jonka hänen isänsä Jan Olav on kirjoittanut pojalleen ennen varhaista kuolemaansa. Georgin äiti, isäpuoli ja isovanhemmat ojentavat kirjeen hänelle malttamattomina. Jokainen mielessään miettii, mitä Jan Olav on mahtanut kirjeeseen kirjoittaa. Entä saavatko he lukea kirjeen? Georg sulkee huoneensa oven ja avaa kirjeen, tunnekuohun vallassa hän yrittää muistaa isänsä jonka hän on nähnyt viimeksi nelivuotiaana. Muistot eivät tule helposti. Isä kertoo kirjeessä hänelle sadun, jossa on rakkaustarina, ihmeitä ja suuri kysymys. Kirja on isän ja pojan vuoropuhelua - sitä ei estä se, että toinen on kuolleena. Kirja sisältää kokonaan Jan Olavin kirjeen ja välillä Georgin huomautuksia: kommentteja ja muistoja isästä.

Norjalaisen Jostein Gaarderin 167-sivuinen nuortenkirja Appelsiinityttö tuntui niin sopivan lyhyeltä, että sen voisi napata illalliseksi, ja niin teinkin. Suuresta, lähes mullistavasta elämän ja kuoleman aiheesta huolimatta se ei mennyt ollenkaan ihon alle. Tämä on harmi, koska olen pitkään aikonut lukea Gaarderin Sofian maailman ja näillä eväillä sen lukeminen ei nosta sijaansa lukulistallani. Tunsin, että Georgin ajattelu oli puolessavälin kirjaa kehittymätöntä 15-vuotiaaksi pojaksi. Hahmot eivät tuntuneet aidoilta ihmisiltä vaan jonkun tekemiltä, ideoilta ihmisistä. Kuin joku ulottuvuus puuttuisi. Tärkeintä Gaardeirille varmasti onkin ollut filosofisen sanoman esille tuominen. Henkilönä pidin  eniten viattoman oloisesta Jan Olavista enkä tietenkään voinut olla miettimättä mielessäni, kuinka epäoikeudenmukaista oli, ettei hän saanut jatkaa elämää ja nähdä poikansa varttuvan.

Kiinnostavan kirjasta loppupuolella tekee elämän ja kuoleman kysymykset. Jan Olav kysyy ison kysymyksen Georgilta, mutta tätä pohtii totta kai myös lukija. En voinut olla miettimättä, että tätäkö paukkua tosiaan koko kirjan ajan oltiin odotettu... Kirja tuntui liian yksinkertaiselta, tai sitten jotain jäi huomaamatta. Parhaimmillaan kirja saa rakastumaan elämään uusin silmin ja huomaamaan pienet yksityiskohdat. Luonnon ihmeet, tuntemattoman avaruuden, ihmiselämän pienuuden ja henkilökohtaisen suuruuden samaan aikaan. Rakastumisen ihmeen, ja sen miten pienet asiat johtavat ihmisten kohtaamiseen, vaikkapa appelsiinien ostaminen torilta.
 Arvio: ★★½

Sivuja: 180
Kustantaja: Tammi

Kommentit

  1. Olen lukenut Gaarderilta Sofian maailman ja olen silmäillyt häneltä myös jotain toista kiinnostavan tuntuista kirjaa, jonka nimeä en millään muista. Harmi että tämä jäi valjuksi lukukokemukseksi, mutta jos filosofia kiinnostaa, kannustan silti tarttumaan Sofian maailmaan. Pitäisi itsekin lukea se joskus uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Ehkä annan Sofian maailmalle ainakin mahdollisuuden! On se niin pitkään roikkunut lukulistalla.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fiona Barton: Leski (2018)

Stephen King: Eksyneiden jumala (1999)

Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)