Ian McEwan: Pähkinänkuori (2017)

Tässä sitä ollaan, pää alaspäin naisen sisällä. Odotan käsivarret kärsivällisesti ristissä, odotan ja ihmettelen kenen sisällä olen ja mitä on edessä.
Pähkinänkuori on kiinnostava tapaus. Ilmeisesti paljon kirjoittanut Ian McEwan on halunnut lähteä kokeilevalle suunnalle, tahtonut tehdä vaihteeksi jotain aivan erilaista. Kirjan tapahtumien kertoja on nimittäin äitinsä kohdussa koko kirjan ajan. Ensimmäinen tunteeni kirjaa aloittaessa oli suuri hämmennys. Se kuitenkin asteittain laantuu, ja totun kirjan tapaan kertoa. McEwan mullistaa sen ajatuksen, että lapsi on syntyessään tyhjä taulu, sillä tässä tapauksessa vielä syntymätön lapsi kuulee ja ymmärtää kaiken, ja tekee päätelmiä. Alussa luulin hoksaavani, että pähkinänkuoressa asumisella viitataan näköalattomuuteen, kupla-ajatteluun, mutta olin väärässä, ja kaikessa olikin kyse Shakespearen Hamletista.
Turvallisesti omassa pähkinänkuoressaan lapsi, poika, seuraa viimeisen kolmanneksen tapahtumia. Äiti, Trudy, on ajanut lapsen isän, Johnin, pois yhteisestä talosta, ja vaihtanut hänet Claudeen, Johnin veljeen. Trudy ja Claude punovat juonta Johnin päänmenoksi. Poika kuuntelee korvat tarkkana, mitä ulkomaailmassa tapahtuu ja miten se tulee mahdollisesti vaikuttamaan häneen.

Trudy on pojan ensirakkaus, ihastus jossa hän on napanuorallaan kiinni, ja jolta hän tahtoisi ehdotonta äidinrakkautta - joka tosin saattaa jäädä toteutumatta. Claude on petollisen oloinen onnenonkija, keikarimainen huijari. John on läpimurtoaan odottava runoilija, joka ei ymmärrä lahjattomuuttaan, ja antaa Trudyn kävellä ylitseen. Lapsi rakastaa vuolaasti äitiään, inhoaa siipeilevää Claudea ja suhtautuu säälivästi isäänsä. Kirja on kaikessa hämmentävyydessään kiinnostava, mutta tunteellisesti siihen ei pysty suhtautumaan!

Mainittava vielä tämä koko lukemisen ajan häirinnyt seikka: Ilmeisesti ketään ei kirjassa tunnu kiinnostavan se, että Trudy viimeisen kolmanneksensa aikana, hyvin lähellä laskettua aikaansa kumoaa useita viinipulloja illassa... Vaikka kyse on fiktiivisestä teoksesta, annan suuren paheksuntani! Hyi Trudy!

Arvio: ★★½

Sivuja: 206
Kustantaja: Otava

Kommentit

  1. Kirjailijalla taatusti ollut hauskat hetkensä pyöräyttäessään rentoranteisesti sanarulettinsa liikkeelle ja kehrätessään tarinaa maailmantuskaa potevan, radiota kuuntelevan sikiön näkökulmasta. Juhani Lindholm suorii näppärästi käännöksen kiemurat, joten lukijalle jää silkkaa hyvänmielenhyrinää. Nykytietämyksen valossa paheksukaamme syvästi, tuolle Trudyn kipottelulle ehdoton: hyi häpeä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt on päässy kirjoittaja hassuttelemaan! Hyvähän se on ettei jämähdä lokeroonsa. Hyvin erilainen oli kirja kuin olisin aavistellut. Nimimerkillä Sovituksen joskus lukenut.

      Poista
  2. Voi tämä kirja oli yhtä nautintoa! Kirjailijalla oli selvästi pilke silmäkulmassa alusta loppuun, vaikka sikiön kautta käsitteli välillä melko raskaitakin teemoja. Suomentajalle tosiaan isot kiitokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Traaginen kirja kyllä, ja hieno loppuratkaisu. Jotain häiritsevällä tavalla kiinnostavaa/hyvää tässä oli.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ane Riel: Pihka (2017)

Fiona Barton: Leski (2018)

Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)