Usva

Sisaret odottivat käytöksemme ja koulusuoritustemme olevan täydellisiä, ikään kuin maailma ei olisikaan murenemassa koulun takorautaporttien takana. Me kaikki teeskentelimme. Kun koulun suuret ikkunat helisivät jossakin päin Havannaa tapahtuneen räjähdyksen voimasta, sisar Roberta jatkoi Shakespearen lukemista ääneen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olisin lukenut Nora & Alician (Broken Paradise/Ghost Heart) jo aiemmin jos olisin tiennyt sen näin hyväksi kirjaksi. Cecilia Samartin oli hyvä jo Senor Peregrinossa, mutta pääsee tässä aivan erilaiseen mittasuhteeseen kuvaamalla Kuuban värikkäitä historillisia vaiheita Batistasta Castroon. Samartin on syntynyt Kuubassa, mutta joutunut perheineen pakenemaan Castron sotilashallintoa Yhdysvaltoihin. Nora & Alicia sijoittuu pitkälle aikajänteelle. Se alkaa serkusten ollessa lapsia, Nora, 9, ja Alicia, 10. He elävät viatonta aikaa köllötellen milloin Varaderon rantahiekassa ja välillä uimaan askallellen. Kerrankin alkupuhe pi...

Trisha ei antanut pakokauhulle periksi yhtäkkiä kuten käärmeen nähdessään vaan omituisesti vähitellen, maailmasta syrjään vetäytyen, ulkoisen tietoisuuden pois sulkien. Tässä tarinassa on jotain hannujakerttumaista. Trisha, 9, ja Pete, 14, lähtevät äitinsä kanssa patikkaretkelle Länsi-Mainen metsään. Avioeron tuoksinassa on Quilla tuonut lapset Bostonin lähiöstä Etelä-Maineen, ja viikonloppuisin hän tahtoo viedä lapsia sivistysmielessä milloin tutustumaan oppikirjan kanssa luontoon tai kiertokävelylle museoon. Suhde kilttiin ja osittain huomaamattomaan Trishaan ei paina äidin mieltä samoin tavoin kuin suhde murroisikäiseen Peteen, joka arvostelee jatkuvasti vanhempiensa valintoja. Jopa patikkaretkellä Trisha jää erilleen Petestä ja äidistä, ja niinpä hän aikookin näyttää heille närhen munat . Oikaisen tästä vähän. Siinäpähän miettivät, että mihin Trisha katosi! Käy tosin niin, että Trisha kadottaa suuntavaistonsa, ja eksyy. Näin kirja nostaa Trishan näyttämölle, muita ei e...

Hän ei muistanut, miksi oli ylipäätään tullut ruokakomeroon. Ehkä siihen ei ollut muuta syytä kuin se, että hän oli yrittänyt rauhoittua katsomalla Tupperware-astioitaan. Niiden tilaa säästävien muotojen miellyttävää, tarkoituksenmukaista geometriaa. Siniset, ilmatiiviit kannet pitivät kaiken tuoreena ja raikkaana. Cecilian ruokakomerossa ei ollut pilaantuvia salaisuuksia. Australialaisen Liane Moriartyn viihdekirjalta tuoksahtava Hyvä aviomies valikoitui luettavaksi yksin siksi, että tarvitsin viimeisen rastin Helmet-haasteeseen. Sinänsä en uskonut saavani suurta elämystä, ja koska odotukset olivat alhaiset, nautin kirjan nokkelasta sarkasmista ja purevista ihmissuhdeanalyyseistä enemmän kuin olin odottanut. Kirja myös lakkautti joulukuisen lukujumin ja siksikin se nousti pisteissä korkealle. Kirja kertoo pääsiäisviikon tapahtumista kolmen naisen vinkkelistä. Jokaisen voi ehkä ajatella tekevän omanlaisensa ylösnousemuksen. Sosiaalisissa suhteissa korkealle kohonneella t...

Miten koirilla tehdään bisnestä ja kuka käärii rahat? Kasvattaako suosio jo sairaita koiria? Miten varmistaa, että oma lemmikki on eettinen valinta ja saa arvoisensa elämän? Kaikenkarvainen kansa on ehdoton hankinta koiran hankintaa suunnittelevalle, mutta myös koiran jo omistavalle. Kuulun itse molempiin. Poden koirakuumetta vaikka vieressä jo tuhisee! Yritän malttaa mieleni, sillä toisiin koiriin tottumaton omakoirani luultavasti stressaantuisi uudesta perheenjäsenestä, eikä kodin neliötkään anna myöten. Kaikenkarvaisen kansan luettua tuli viisaampi olo. Sain vihdoin jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä pentukauppa monimuotoisuudessaan voi olla ja minkä kaiken suhteen on oltava varuillaan. Pidin kirjan otteesta: se on koiria ehdottomasti rakastava, mutta myös ihmisten koirarakkautta ymmärtävä. Se tuo esille monta ajatusta, jotka ovat olleet minunkin mielessäni. Pitäisikö olla yli-ihminen, että pärjää koiran ruokinnan kanssa? Olenko huono koiranomistaja kun en syötä raakar...

Kuolleilla on valtatiensä. Ne kulkevat, aavejunien, univaunujen erehtymättömät linjat, elämämme jälkeisen autiomaan poikki, kuljettaen ajasta eronneiden sielujen loputonta liikennettä. Brittiläisen ohjaajan, kuvataiteilijan ja kirjailijan kuusiosaiseksi venähtäneestä Veren kirjat -kauhunovelli-sarjasta on tullut kuuluisa ihan syystä. Nämä novellit ovat omaperäisiä, hävyttömän seksuaalisia, sairaita, verisiä, mustanhauskoja, karmivia, päättömiä, yliampuvia ja sitten kuitenkin ihan paikallaan. Nautinnollisia, jos tykkää splatterpunkista. Veren kirja -nimikkonovelli aloittaa novellien jatkumon. Veren kirjoissa näyttämöllä ovat ne, jotka aavejunassa kulkevat. Ne joiden tarinat ovat kirottujen valtatielle, veren kirjaan kirjoitetut. Jokaisessa novellissaan Veren kirjat esittelee yhdenlaisen pahuuden ruummiillistuman. Keskiyön lihajunassa se on tavallinen toimistotyöntekijä, jolla on öinen salaisuus. Supatuksessa perheenisä. Sianveren blues issa nuori rikoksentekijä. Seksiä, ku...

"Minä hyppään". Ajatus tuli mieleen niin selkeäni aivan kuin joku olisi lausunut sen ääneen. "Olen menettänyt järkeni ja tapan itseni.". Vähän aikaa hän seisoii lamaantuneena ja kuuli vain sydämensä sykkeen ja maininkien pauhun alhaalta.  - Mutta miksi? hän kuiskasi. - Miksi? Barbadoksen saarella on kauhujen talo. Mahtipontinen ja kylmänkalsea kartano Cristobel. Siellä asuvat pariskunta Marcus ja Justine, Marcuksen entisen avioliiton pojat 10-vuotias Jean-Claude ja 12-vuotias August sekä poikien kotiopettaja Amalie. Perheidylliä ei nähdä. Marcus on aina ollut isoveljensä Stefanin vastakohta, yhtä kylmä kuin linnassa vallitseva tunnelma. Eipä ihme, että avioliitot eivät kestä ja nyt onkin jo menossa kolmas vuorossaan. Justineen Marcus tuntuu olevan aidosti rakastunut. Kun Justinea alkavat riivaamaan elävän tuntuiset painajaiset, joissa ilmestyy valkohameinen nainen, joutuu Marcus nielemään hetkeksi ylpeytensä ja soittamaan terapeuttina työskentelevälle ...

Jokainen päivä, jonka saan elää nykyisessä kunnossani, on arvokas lahja, ja uskon, että käytän aikani niin hyvin ja niin täysin kuin sen voi käyttää. Saan iloa sellaisesta, kuin kuka tahansa voi odottaa saavansa - mutta myös sieltä mistä vain harvat arvaisivat etsiä. Jouduin ihan toppuuttelemaan itseäni Ilman pelkoa lukiessani, kun tarina vei aivan mennessään. 28-vuotias Christopher Snow poikkeaa Moonlight Bayn muista asukkaista, hänellä on erittäin harvinainen sairaus, Xeroderma pigmentosum (XP) , joka estää häntä olemasta auringonvalossa nopean palamisen ja ihosyövän puhkeamisen uhalla. Näin ollen Christopher elää öisin, valoa vältellen. Hän kiertelee kotikaupunkinsa kujia, jotka on oppinut tuntemaan läpikotaisin. Elämää leimaa se, että Christopher tietää kuolevansa nuorena. Äitinsä Christopher on menettänyt muutaman vuoden aiemmin, nyt menehtymässä on isä. Illan hämärässä Christopher pyytää kyydin sairaalaan tyttöystävältään, radioasemalla yövuoroa tekevältä Sashalta. ...

Lapset nukkuivat jo, kun hän haki heidät ja kantoi rannassa odottavaan ruuheen. Hän laski heidät varovasti veneen pohjalle, jotta he saisivat levätä, vaikka hän itse ei juuri koskaan saanut. Hän oli varonut niin kovasti, ettei vain herättäisi heitä. Hänen käsivartensa olivat vahvat. Ne olivat kantaneet lapsia heidän syntymästään asti eikä hän ollut koskaan ajatellut, että olisi niin helppoa päästää irti. Jaana Nikula on tehnyt loistotyötä. Sielujen saarta ei ensivilkaisulla kuunaan usko käännökseksi. Suomenruotsalaisen kirjailijan alkuperäisteos Själarnas Ö saatiinkin onneksi jo pian ilmestymisensä jälkeen myös suomeksi luettavaksi. Sielujen saaren tapahtumat sijoittuvat pääosin naisten mielisairaalaan pitkällä ajanjaksolla. Siellä seurataan kolmen naisen elämää eri vuosikymmenillä. Vuodesta 1891 Kristinaa, joka joutuu saarelle välttäessään kuritushuoneen, murhattuaan väsymyksensä hetkellä kolme lastaan. Lukijaa riepottaa kuvaus lapsenmurhista, ja teon peruuttamattomuus ja...

Maria huomaa, että tuli Egyptin Mariaa kuvaavan ikonin lampukasta on päässyt sammumaan, ja rientää sytyttämään sen: Maria Egyptiläinen on Marian oma nimikkopyhä. Niin paljon on pyhiä Marioita, mutta Maria on nimetty juuri tuon egyptiläisen mukaan. Langanlaihan, villisilmäisen erämaaäidin, joka kyllästyi maailman meteliin, vetäytyi hedelmättömään autiomaahan ja eli alastomana eläinten kanssa. Lukiota käyvä Maria elää kaksin ortodoksisen seurakunnan pappina toimivan isänsä Lassen kanssa itärajan tuntumassa, kuvitteellisella Ritajärvellä, noin parintuhannen asukkaan paikkakunnalla. Seurakunnassa suoritetaan enemmän hautajaisia kuin kastajaisia. Kotona on hiljaista, liian hiljaista lukiolaiselle joka pohtii rajojaan. Isä Lasse on syventynyt Raamattuun, kirjoittaa uusia saarnoja, huikkaa tyttärelleen huoneen ovelta, tulethan sunnuntaina kirkkoon , ei uskalla astua sisälle huoneeseen, ottaa askelta kohti tuntemattomaksi käynyttä tytärtä. Maria tahtoo laulaa, eikä pidä ikoneilla...

"Pojat ovat ihan", Sari punnitsi sanojaan hetken aikaa, "tyhmiä eivätkä ottaneen minua leikkiin. Vain koska olen tyttö." Keiju näytti rypistävän otsaansa. "No, mikset sitten muuttunut pojaksi?" Se vaikutti aidosti uteliaalta ja tuijotti Saria kuin sateesta valittavaa ihmistä, joka roikottaa kädessään suljettua sateenvarjoa. "Ei olisi auttanut, vaikka olisin vetänyt letit umpisolmuun ja hakenut kotoa housut. Ehkä olisi pitänyt vielä kieriä ohjanpohjalla, koska tytöt eivät likasta itseään." Sarin ääni suorastaan tihkui sarkasmia, sen minkä esiteini saa sielustaan irti. "Ei kun tarkoitan muuttumista. Vaihdat sukupuolta. Mitäs ne siihen voivat sanoa." Juri Nummelinin Sadan vuoden unet vie epätavallisiin maailmoihin, matkoille tuttujen ja vähän tuntemattomampien satujen sisälle. Nummelin on aiemminkin koonnut novelliantologioita, kuten Kirotun kirjan vartija: suomalaisia Chulthu-tarinoita (2016). Nummelin kirjoittamasta Luki...

"Trumpin juna puuskuttaa eteenpäin, sanonpa vaan. Hänestä tulee presidentti, paras tottua siihen", sanoo toinen mustista miehistä ja nauraa. "Tiedän", sanoo vastaanottovirkailija. "Mutta tavallaan pidän hänestä." "Niin minäkin", sanoo musta mies. "Amerikka pysyy turvallisena. Ja Trump tarjoaa jotain muuta kuin aina sitä samaa." On pakko keskeyttää: Eikö teitä yhtään haittaa Trumpin rasismi? "Joo, mutta me kaikki olemme rasisteja", sanoo vastaanottovirkailija. "Elämä on liian lyhyt, jotta jaksaisin välittää siitä", sanoo musta mies. Sillä hetkellä alkaa tuntua siltä, että Donald Trumpista tulee Yhdysvaltain seuraava presidentti. Trump ei erityisemmin koskaan ole kiinnostanut minua. Ainoa syy tarttua tähän kirjaan oli alunperin se, että Helmet-haasteesta oli täyttämättä kirja kertoo politiikasta tai poliitikosta -kohta. Laitoin siis varauksen Trumpista ja valintaa vahvisti vielä, kun kirjalla oli...

Koska tuntuu, etten saa kirja-arvostelublogikirjotuksia millään ulos päästäni, eli hiottua tekstejä loppuunsa, mutta tekee silti mieli laahustella bloggerissa, niin tässä vähän jotain muuta, ja silti kirja-aiheista - kirjahyllybloggaus. Olen kaiken lisäksi innokas mielikuvitussisustaja, eli kuluttelen aikaani paljon Pinterestissä. Siellä sitten törmäsin bloggausaiheisiin, jotka on ihan meille kirjablogisteille omiaan. Käykääpäs aikanne kuluksi kattomassa, jos bloggausaiheet on tiukassa. Näitähän löytyy eri hakusanoilla varmaan sen satatuhatta, mutta 100 riittää näin alkuun. Viime kesän kynnyksellä vein Ikean kassin verran kirjoja siskolleni ja mummilleni luettavaksi kotipitäjääni. Me asutaan 50 neliön kaksiossa, (säästetään omaan taloon) joten eipä tänne mahdottomasti kirjoja mahdu. Toisekseen kihlattu on ihan kamala siivousintoilija, eikä se tykkää että kirjoja on pitkinpoikin nurkat täynnä. Mutta kirjoja sekin rakastaa, ja tahtoo seinät täyteen. Kirjastohuone omakotitalossa, ...

Vanha isäntä joi kahvia ja kysyi tyttäreltä, ketä tuo valkoinen porotokka ulkona odottaa. Tytär ei nähnyt mitään, mutta pian vanha isänsä siirtyi rajan toiselle puolelle. Vaikutti ensin muka niin hyvältä idealta tehdä Suuresta suomalaisesta kummituskirjasta iltalukukirja, josta siis lukisin aina tarinan sieltä ja toisen täältä, vaan eihän se niin mennyt. Tai meni. Mutta ei se hyvä idea ollut, koska varsinkin kun päästiin sota-aikaisiin kummitustarinoihin, olin jo hilkuilla alkaa nukkua valot päällä (ja yleensä ottaen en yhtään pysty nukkumaan jos on valoja missään päin). Kirja on melko lyhyt - siksi tuntuu oudolta, että se nimetty suureksi suomalaiseksi. Silti siinä on hyvää maistelua kummitusfanaatikolle (käsi pystyssä täällä!). Kuten Leena Lumille kommentoin , filosofi Eero Ojasen kirjoittamista on hyvin miellyttävä lukea, se on erittäin selkeää. Lukijaa ei ole kiusattu tarinoiden pituudella, kun jotkut ovat vain parin rivin mittaisia, pisimmätkin muutaman sivun. Monen ...

Valkoisessa huoneessa oli pimeää, kun isäni tappoi isoäidin. Minä olin siellä. Myös Carl oli siellä, mutta häntä he eivät koskaan huomanneet. Oli jouluaatto ja satoi pikkaisen lunta, mutta kunnon valkeaa joulua ei tuona vuonna tullut. Pihka on kirja jonka puolesta puhun mielelläni. Tämä tanskalainen, Lasiavain-trilleripalkinnon 2016 saanut helmi ei mielestäni ole hirveästi ollut esillä. Harmi ettei, koska kyseessä on ihan timanttinen kirja. Ei aivan sitä, mitä Lisa O'Donnellin Mehiläisten kuolema oli minulle, mutta yhteneväisyyttä oli tunteissa ja kirjan sivuilla. Pihka kertoo monisyisen tarinan, joka ei muutamalla lauseella avaudu. Juonen juuret, niin kuin kirjan henkilöiden ongelmatkin - ovat vuosien ja sukupolvien takana, asiat ovat ajautuneet tiettyyn pisteeseen. Ja juuri tuon ajautumisen Riel hahmottelee tässä kirjassa taitavasti. Jos kirjan henkilöiltä kysyisi, olisivatko he vielä nuorempana uskoneet päätyvänsä epätoivoisia valintoja tekeviksi ihmisen riekaleiks...

On ihmeen vaikeaa palauttaa tarkalleen mieleensä millaista yöllä on, öisin taas tuntuu kuin ei olisi koskaan päivää nähnytkään, vaikka on elämänsä elänyt näiden kahden vuorotellessa, rattaan pyöriessä, ei siihen ole tottunut vieläkään. Multaa sataa, Margareta on tummatunnelmainen, herkkä ja vähäpuheinen pieni romaani kolmen sukupolven naisista, jotka asuvat samassa talossa. Isoäiti Linnealla on jo toinen jalka haudassa, Margareta-äidin puoliso Alan on kuollut, ja nainen surussa itseensä käpertynyt ja tytär Eloisa elää huomaamattomana välikappaleena, äidin tulevaisuuden toiveiden ja toivottomuuden vaihdellessa. Mistään ei tirise hellyyttä Eloisan janoiseen pienen tytön sieluun. Elo talossa tuntuu kummitusmaisen pysähtyneeltä, kommunikaatio olemattomalta, silmissä voi nähdä jo hämähäkinverkkojen levittäytyvän ja valtaavan talon. Ovatko nämä naiset enää elossa? Kirja kertoo surun käsittelemisestä. Margareta on kadottanut elämästään ilon miehensä kuoltua. Äidin valtaama suru ...

Rivi dominopalikoita, kieppuvia lautasia kepin nenässä, korttitalo. Kuluneita vertauskuvia riittää. Isä Bernard oli tajunnut sen, mitä olin tiennyt Äikästä jo pitkään - että jos yksikin kohta pettäisi, jos yksikin rituaali jäisi väliin tai tavanmukaisia menoja joskus käytännön syistä lyhennettäisiin, hänen uskonsa romahtaisi ja menisi pirstaleiksi. Kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Hylätty ranta ei ole vain hyvä, se on suurenmoinen , sanoo ihailemani Stephen King. Hylätty ranta palkittiin Britanniassa vuoden 2015 parhaana esikoisromaanina. Hylätty ranta on ihmeellinen, ytimiään myöten kylmäävä ja runollinen . Siis ehkä niin on, kun niin sanotaan. Aloitan siis lukemisen hyytävää kauhua janoten. Mutta ajatus karkaa tuon tuostakin. Andrew Michael Hurleyn maailmaan tuntuu olevan hirvittävän hankala päästä sisälle. Valittavasti ajatukseni kirjan luettua oli, että tässäkös tämä nyt sitten oli, ei tämän kummempaa, shokeeraavampaa. Voi kai sanoa, että jäin kylmäksi. Ainakaan edell...

Ainoat repliikit liittyivät asioiden ojentamiseen ja kiittämiseen, ja Lewisin teki mieli nauraa, sillä hän kaipasi vankilaruokailun valtavaa meteliä: nuo ateriat eivät olleet hirveästi eronneet kouluruokailuista, ja ne olivat olleet rentouttavia, mutta tämä oli ainoastaan itsetietoista ja kireää, ja kaikkea sitä, mitä Lewis oli kodissaan aina inhonnut. Hän ajatteli, että henkilössä joka oli mieluummin Brixtonin vankilassa kuin omassa kodissaan täytyy olla jokin todella pahasti vialla. Kotiinpaluu on yksi tämän vuoden parhaita lukemiani. En tosin uskonut kirjaan heti. En usko useinkaan, jos kirjasta kerrotaan het takasivulla ylisanojen kuorruttamana, että riipaiseva ja uhkaa huokuva menestysesikoinen. Olin skeptinen. Kirja tuntuikin pitkään tasaisen hyvältä, korrektilta, laadukkaalta, vakavalta ja vakavasti otettavalta, hyvältä kirjalta. Harkitut sanat etäännyttivät tapahtumista, kaikki oli niin paikallaan ja täydellistä ja aloin jo toivoa, että kertojaan tulisi säröä, tarinaan...

Tyhjän naurajat ja valittajat ovat huonoja ihmisiä, ja kaikki on tyhjän valittamista, ellei ole kuolemaisillaan. Ja vaikka olisikin, pitäisi silti jaksaa tehdä töitä kuolinvuoteeltaan, leipoa pikkuleivät omiin hautajaisiinsa, tilata kukkalaite ja valita hautakivi ja arkku ja pääruoka. Pitäisi itse ajaa haja-asutusalueelta lähimpään sairaalaan, kun saa sydänkohtauksen tai aistii aivoinfarktin oireet. Anni Saastamoisen ihana esikoiskirja Depressiopäiväkirjat on vapauttava lukukokemus - tai ainakin mieleni oli kevyt ja vapaa lukemisen jälkeen. Ehkä monen muun tavoin (?) pelkäsin aloittamista, sillä entä jos kirja ajaa masentuneen mieleni vielä syvemmälle suohon kuin se on jo ennestään? Mutta jotenkin minulla onnistui olemaan hauskaa kirjan kanssa, joka kai oli tarkoituskin. Riemastuttavaksi masennuskirjaksihan tätä on tituleerattu! Depressiopäiväkirjat kertoo Annin omasta masennuksesta. Siitä kun se alkaa, vaikka ei osaa kertoa mistä se sai alkunsa. Miten se vaatii itsensä av...

Haluaisinko, että hän kertoo, kuka hän oikeasti on ja miksi hän valehteli minulle? Haluaisin. Mutta ennen kaikkea haluaisin tietää kaiken siitä ajasta, jonka olin erossa tyttärestäni. Kaiken. Haluaisin tietää, missä hän kulki, millainen sää silloin oli, oliko hänellä hauskaa vai ei. Harjasiko hän hampaansa. Sattuiko häneen. Itkikö hän. Schroderin kanssa kului lauantaipäiväni. Kirjalle valittu tummasävyinen periamerikkalainen kansikuva veti huomion ja ajattelin tässä olevan hyvä viikonloppukirja. Vilkaisin takakantta ja juonikin vaikutti sopivalta. Erik Schroder kirjoittaa tutkintavankeudesta kirjetta entiselle puolisolleen Lauralle. Hän yrittää selittää, miksi lähti yhdeksänvuotiaan tyttärensä Meadown kanssa päämäärättömälle autoretkelle, jonka seurauksena hänet etsintäkuulutettiin. Aika yllättäin kirja vetää linkin toisesta maailmansodasta nykyisyyteen. Erik on tullut isänsä kanssa siirtolaisena Amerikkaan nuorena poikana Länsi-Berliinistä. Gaige kuvaa hienosti muurin rake...

Isäni, tuo iljettävä ja pahansuopa mies, istutti minut illalla syliinsä. Hän sanoi rakastavansa minua. Myöhemmin löysin hänet uupuneena, liikkumattomana, siivottomana, sijaamattomalle vuoteelle lyyhistyneenä. Näin tyynyni hänen päänsä vieressä, ja voi herttinen, Marnie oli painanut sen hänen kasvoilleen. Ei muuta kuin tervemenoa, Eugene Doyle. Nelly 12-vuotias pikkuvanha Nelly ja 15-vuotias päihteitä käyttävä isosiskonsa Marnie jäävät äkkiarvaamatta orvoiksi, kun vanhemmat Greg ja Isabella heittävät veivinsä. Neuvokkaat siskokset ovat tottuneet jo aiemmin pärjäämään omillaan, sillä huumehörhöiset vanhemmat ovat useimmiten jättäneet aamiaismurot ostamatta ja lapset ovat lähteneet nälkä kurnien koulunpenkille. Vanhempien poissaolo tuo vain käytännön ongelmia. Mistä nyt rahaa? Ja entä jos sossu kiinnostuu ja laittaa lapset laitokseen? Sitähän isosisko ei salli. Skotlantilainen Lisa O'Donnell on kirjoittanut omaperäisen teoksen. Kirja käsittelee hurjan vakavia aiheita (...

"Minä menen sänkyyn", Hughes sanoi. "Mitä suotta." Nick haroi tukkaansa. "Sinähän olet jo unessa." Punaisen sään tiikerit tarjoaa kauhallisen girlpoweria. Se muistuttaa, ettei 40-luvun Amerikastakaan puuttunut naisvoimaa, eikä todellakaan jokainen avioitunut nainen ollut syntynyt soppakauha sormissaan, äidillisiin tehtäviin räätälöitynä. Nick on tulisieluinen nuori nainen avioituessaan komean Hughesin kanssa. Hän odottaa avioelämältä mitä jokainen - rakkautta, mutta sodasta palaa poissaoleva, vaikkakin kaikinpuolin täydellinen, elämänsä järjestyksessä pitävä mies. Vaikka Hughes on komea kuten ennenkin, on mies luonteeltaan enemmän pakenija kuin taistelija, kun taas Nick tahtoisi läimäyttää miestään avokämmenellä, jotta saisi edes jonkinlaisen reaktion, särön täydellisyyteen ja miehen avaamaan silmänsä sille mitä hänellä on. Kulisseissa kuohuu, mutta naapuruston silmin ovat Nick ja Hughes unelmapari. He järjestävät juhlia ystävilleen,...