Agatha Christie: Kaikki päättyy kuolemaan (2017, alkup. teos 1944)

Ulkoapäin tulee pahuutta joka hyökkää niin että koko maailma voi sen nähdä, mutta on toisenlaistakin turmelusta joka saa alkunsa sisältäpäin - josta ei näy mitään ulkoisia merkkejä. Se kasvaa hitaasti, päivä päivältä, kunnes koko hedelmä on lopulta mätä - taudin syömä.

Agatha Christien alkuperäisteos Death Comes as the End ilmestyi 1944, ja lukemani Kaikki päättyy kuolemaan on 2017 alkuvuonna julkaistu BON-pokkari. Egyptissä 2000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, Niilin varrella Thebassa asuu Ka-pappi Imhotep kolmen poikansa, heidän  vaimojensa, äitinsä ja palvelusväen kanssa. Impotepin tytär Renisenb palaa lapsuudenkotiinsa kahdeksan vuoden jälkeen miehensä Khan kuoltua. Kaikki on niin kuin ennen, Renisenb huoahtaa tyytyväisenä, ja tuntee hetkeksi surun helpottavan. Naisväki kinastelee ja tekee kotitöitä, miesväki jahkaa viljestysten ja muun liiketoiminnan parissa. Kaikki kuitenkin mullistuu, kun Imhotep tuo taloon kauniin ja viekkaan jalkavaimon Nofretin, joka tuntuu kylvävän eripuraa aina sinne missä liikkuu. Talon väki alkaa asettua toisiaan vastaan ja lähes jokaista epäillään vuoronperään.

Jotkut ovat hyviä siinä, että arvaavat syyllisen jo pienistä vihjeistä kirjan alkupuoliskolla, ja minä en kuulu niihin. Sain todella kääntää sivuja ihan viimeiseen asti ennen kuin totuus valkeni. Juoni tuntuu hyvin yksinkertaiselta, hämäävän yksinkertaiselta, ja sain hyvää aivopähkinää, kun yritin pohdiskella, mitä oikein en tajua. Täytyyhän tässä olla jotain salaisia viestejä rivien välissä? Muka-yksinkertaisuus vähenee loppua kohden ja viimeiset sata sivua ovat sellaista pyöritystä, että kirjaa ei malta laskea alas. Siinä sai koira vartoa vieressä ja odottaa tovin aamulenkkiä - hyvä jos maltoin kahvia käydä kuppiini lisäämässä, niin tiiviisti pidin silmät näillä sivuilla.

Olen tavallaan harmissani, että päädyin lukemaan aivan erilaista Christietä, kun olen jo pitkään halunnut perehtyä tähän klassikkokirjoittajaan - siihen Agathaan, joka paremmin tunnetaan Hercule Poirotistaan ja muista "nykyaikaisemmista" etsivätarinoistaan. Takakannen mukaan "tämä poikkeaa täysin Christien muista teoksista". Mutta millä tavoin, se jäi minulle arvoitukseksi. Agathan hulppeassa tuotannossa on mistä valita kun mietin seuraavaa teosta luettavakseni. Kesäpokkarina tämä oli hyvä, mutta olisin valmis vielä pyörteisempään juoneen jossa lukijaa ei säästellä.

Iso plusmerkki sijoittumisesta Thebaan. Kun tahtoo lukea jotain varmasti erilaista niin tässä avot.  Voisin kuvitella että lukujumista kärsiessä tässä olisi hyvä kirja josta aloittaa.

PS. Oli muuten hankala lukea ISIS-jumalasta ja olla samalla pohtimatta nykyistä maailmantilaa...

Arvio:  ★★★½

Sivuja: 250

Kustantaja: Bon