perjantai 9. kesäkuuta 2017

Paula Hawkins: Tummiin vesiin (2017)

Nel Abbot oli itse ryhtynyt leikkimään tulella  - kiinnostunut pakkomieleenomaisesti joesta ja sen salaisuuksista, eivätkä sellaiset leikit koskaan päättyneet hyvin. Nickie ei missään vaiheessa ollut usuttanut Neliä kerjäämään hankaluuksia, hän oli vain osoittanut tälle suunnan, josta niitä löytyisi.


Tummiin vesiin on voimakas, henkilöihin painottuva trilleri. Se kertoo tapahtumaketjusta pienessä joenvarsikaupungissa. Ketjusta, jolla on alku ja loppu, mutta joka keriytyy auki vähä vähältä ja ripotellen aina väliin uusia solmuja tielle. Lukija lähtee matkaan Julesin kanssa - naisen sisko, Nel, on kuollut pudotessaan jyrkänteeltä. Tapahtumaa pidetään kummastelematta itsemurhana. Nelillä kun on ollut pakkomielle hukkuneiden mutkasta, suositusta itsemurhapaikasta. Jules joutuu, paino sanalla joutuu, palaamaan vanhaan kotikaupunkiinsa, jonka nuoruudessa koetut traumaattiset tapahtuma hän jättäisi mielellään uudelleen läpikäymättä. Nuo tapahtumat kuitenkin hyökyvät Julesin niskaan, ja hänen on samalla yritettävä olla aikuinen teini-ikäiselle siskontytölle, omatoimiselle Lenalle, ja käsiteltävä oma nuoruuden kipuilunsa. Jules ja Lena eivät kuitenkaan ole ainoat kipuilijat, vaan surunsa on jokaisella. Tuntuu, että jokainen henkilö jotenkin yhteydessä kuolleiden mutkaan - onhan se vienyt kylästä jo useamman tytön tai naisen. Onko nämä naiset kävelleet mutkaan itsemurhatarkoituksissa vai onko heidät sysätty alas?

Henkilöitä vaan on hirveä määrä. Jules, Nel, Lena, Robbie, Nickie, Jean, Erin, Sean, Helen, Patrick, Louise, Alec, Josh, Mark ja Katie. Jouduin tekemään mindmapin jotta pysyin henkilöhahmoissa kärryillä. Kartan tehtyäni aloin kuitenkin päästä jyvälle. Ja onhan pieni muistiharjoitus silloin tällöin hyvästä? Melkein aloin kirjoittamaan ylös vihjeitä kustakin henkilöstä. Jos olisin tehnyt niin, ehkä olisin silloin arvannut loppuratkaisunkin? Ehkä oli kuitenkin tarpeellista, että hahmoja oli näinkin monta - saatiin nimittäin punottua mutkikas juoni, iso kasa mysteerejä - eikä vain yhtä. Sattumoisin pidin näistä hahmoista, lopulta jokaisesta jollain tavoin - eniten kuitenkin rääväsuisesta ja älykkäästä teinityttö Lenasta, kuin myös epäsovinnaisesta Markista, salailevasta Seanista ja - jopa - Julesista, jonka lähelle pääsin Robbien hahmon kautta.

Niin ikään pidin siitä, miten Hawkins kuvasi tapahtumat. Lukija on päästä pyörällään ja jatkuvasti varuillaan. Ollaanko nyt yhtäkkiä murhaajan kanssa naamatuksin? Erityisen hyvin mieleen jäi Markin pohdinta: kun yrittää ottaa jostain kiinni ja se paljastuukin niljakkaaksi vesiheinäksi, joka ei kannattele. Niin etenee tämän kirjan tapahtumat, mihinkään ei voi luottaa. Aivan kaikkea ei ehkä saatu irti vesi-teemasta. Se ei upottanut minua, ei tullut ikkunoista asuntooni. Parhainta tässä olivat henkilöt itse, tapahtumien kulku, menneisyys ja nykyisyys vastakkain ja ne mysteerit, jotka vähitellen aukeavat. Lukukokemuksena viihdyttävä, viimeisen päälle ajateltu trilleri, jossa sivut kääntyi vauhdilla.

4 kommenttia:

  1. Minä tykkäsin Julesista, rääväsuu Lena on rääväsuu.
    Tykkäsin myös siitä historiaosasta, onhan se ollut kamalaa silloin noitavainojen aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julesista en eka tykännyt, mutta sitten kun hänen kokemuksiaan avattiin, niin aloin pitää enemmän. (:

      Kieltämäti hirvitti nuo noitahommat. Toki onhan maailma ihan sekaisin edelleen.

      Poista
  2. Tämä kirja on lukulistallani, vaikuttaa hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Tämä on kyllä sellainen kirja josta on helppo tykätä. Aion kesällä lukea tuon Nainen junassa myös. Jäin koukkuun.

      Poista