Luca D'Andrea: Rotko (2017)

Silloin minä näin. Kun olin jäänyt yksin, näin ajan ja paikan tuolle puolen.
Näin pimeän.
Syvimmän pimeyden. Mutta en ollut kuollut. Ehei, Peto vain leikki kustannuksellani. Se jätti minut henkiin. Peto, joka oli alkanut kuiskia: "Jäät luokseni ikuisiksi ajoiksi, ikuisiksi ajoiksi..."
Eikä se valehdellut.

Italialaisen Etelä-Tirolin eksyttävät luolastot ja petolliset vuoristot antavat maaperän Rotkolle, jonka nimi todella on enne. Fiktiivinen esikoistrilleri kuvaa dokumentaristi Jeremiahin silmin varsin uskottavasti elämää Tirolin pienessä, sisäänpäin kääntyneessä matkailukylässä ja rakentaa myös kiinnostavan murhanratkomiskuvion.

Jeremiah on kunnianhimoinen, aiemmilla filmiprojekteillaan nimeä saanut dokumentaristi. Hän on kuvannut ystävänsä Miken kanssa rock-konserttien taustajoukkoja, roudareita. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Yhtäkkiä rock on kuollut ja Jeremiah ei enää tunne paloa tehdä roudareita. Idea on väsynyt. Myös mies itse tuntee halua asettua aloilleen puolison, Annelisen, ja perheen muutaman vuoden ikäisen tyttären kanssa. Niinpä tuntuu olevan hyvä idea lähteä yhdessä vähäksi aikaa kauas, Annelisen synnyinkotipaikkakunnalle, Etelä-Tiroliin, jossa Annelisen isä edelleen asuu.

Jeremiah, utelias luonne kun on, ei meinaa malttaa pysyä pois filmiprokkisten suunnittelemisesta. Annelise tietenkin toivoo miehensä nostavan etusijalle hänet, perheen, ja näin mies on kunnianhimon ja perhe-elämän tuulitunnelissa. Itse ehkä koin, että Annelise oli vähän itsekäs. Saahan miehellä olla työnsä? Joillekin se on tapa pitää pää selvänä. Kuitenkin. Kirja etenee syventäen parin suhdetta, keskittyen paljolti siihen, millainen isä Jeremiah on mutta pohtimatta, millainen äiti Annelise on. Tuntuu monikin asia olevan vain miehen syytä.

Ehkä aihetta kritiikkiin kuitenkin on, sillä Jeremiah ottaa paikkakunnan vanhat tarinat pakkomielteenomaisesti selvitettäväkseen. Ja ratkottavaa riittää. Lisää pökköä pesään heittää Annelisen isä, Werner, vanhoilla muisteluillaan. Itse en ollut niinkään kiinnostunut parin suhteesta ja heidän riitojensa selvittely vei (mielestäni) turhia rivejä kirjasta, mutta ymmärränhän, että näin henkilöistä tuli tutut kuin vanhoista villasukista. Parastahan oli - ja juuri tätähän lähdin hakemaan - jännitys, hiljalleen asioiden selvittely. Alun epäolennaisuuksien setvittelyn (niin pitkä alustus roudareista ja Jeremiahin muista entisistä puuhista) jälkeeen tästä kasvoi kelpo trilleri, jonka luki loppuun mielellään. Olisin tahtonut enemmän jännitystä, mutta sehän on aivan makuasia. Vielä mainittava, että vaikka sivumäärä on ihan kunniakas kirjan luki oikeasti hujauksessa.

Arvio: ★★★

Sivuja: 538
Kustantaja:  Tammi