Johanna Holmström: Sielujen saari (2017)

Lapset nukkuivat jo, kun hän haki heidät ja kantoi rannassa odottavaan ruuheen. Hän laski heidät varovasti veneen pohjalle, jotta he saisivat levätä, vaikka hän itse ei juuri koskaan saanut. Hän oli varonut niin kovasti, ettei vain herättäisi heitä. Hänen käsivartensa olivat vahvat. Ne olivat kantaneet lapsia heidän syntymästään asti eikä hän ollut koskaan ajatellut, että olisi niin helppoa päästää irti.

Jaana Nikula on tehnyt loistotyötä. Sielujen saarta ei ensivilkaisulla kuunaan usko käännökseksi. Suomenruotsalaisen kirjailijan alkuperäisteos Själarnas Ö saatiinkin onneksi jo pian ilmestymisensä jälkeen myös suomeksi luettavaksi.

Sielujen saaren tapahtumat sijoittuvat pääosin naisten mielisairaalaan pitkällä ajanjaksolla. Siellä seurataan kolmen naisen elämää eri vuosikymmenillä. Vuodesta 1891 Kristinaa, joka joutuu saarelle välttäessään kuritushuoneen, murhattuaan väsymyksensä hetkellä kolme lastaan. Lukijaa riepottaa kuvaus lapsenmurhista, ja teon peruuttamattomuus ja naamalle räjähtävä katumus kun Kristina ymmärtää, ja samalla vajoaa hulluuteen ymmärrettyään, tekonsa peruuttamattomuuden.

1930-luvulla Hullujen saarelle tuodaan Elli, oman aikansa nuori tyttö hänkin. Ellissä kummaa on se, että hän ei ole varsinaisesti, 2000-luvun mittapuulla ainakaan tehnyt mitään "hullua". Toki karannut miehen matkaan ja tehnyt erityisesti naiselle sopimattomia, irstaita (!) ja moraalittomia valintoja.

Kauhistuttavinta kirjassa on totta kai se, että se pohjaa todellisiin tapahtumiin. Seilin saari, jonne kirjan tapahtumat sijoittuvat, sijaitsee Nauvossa, Paraisten kaupungissa. Saaristomerellä, Airiston eteläosassa, noin 30 kilometriä Turusta etelään. Saarella on vuosisatojen ajan hoidettu spitaali- ja leprapotilaita. Houruinhuoneeksi saari alkoi muuttua 1600-luvun lopulla. Ilmeisesti saari on kiinnostanut muutakin taidetta, sillä myös Katja Kallio kertaa samaisen saaren elämää kirjassaan Yön kantaja. Vielä en Yön kantajaan ole tutustunut sen saamista kehuista huolimatta, mutta kun tuon faktan sain tietää, kiinnostuspisteet nousi kaakkoon. Tietysti Sielujen saari herättää oitis kiinnostuksen siihenkin, millaisia kirjoja Hölmströmin aiemmat teokset ovat olleet.

Sielujen saarta tituleerataan feministiseksi kirjallisuudeksi, minä sanoisin tätä realistiseksi. Erityisesti mieleen jäi, kun lääkäri ja hoitohenkilökunta laittoi ylös kuukautiskierron alkamisajankohdat ja sitoi potilaita sänkyihin, kun vuoto alkoi. Kirja sisälsi monia kauhistuksia, mutta aikahan oli sitä, kun ei paremmasta tiedetty. Mässäilemään aikansa hullujenhoidolla ei ole lähdetty, vaan keskipiste on naisten mielensisuksissa.

Kirjan päättää saaren pitkäaikaisen hoitajan Sigridin tarina, jossa on tiettyä valoisuutta. Valoa kirjaan tuo ajan kuluminenkin, kun hullujenhoito hieman kehittyy. Lapsenkengissä on kuitenkin oltu. Paikkana Seilin sairaalasaari on klaustrofobinen. Tiedäthän varmaan sen tunteen, kun olet lukittuna jonnekin josta et koskaan tule pääsemään pois?

Monin tavoin upea, kaunis teos, sisältä ja ulkoa. Kirjaa suosittelee lisäkseni  Rakkaudesta kirjoihin -blogin Annika.

Arvio: ★★★★

Sivuja: 365
Kustantaja: Otava