Vuokko Sajaniemi: Pedot (2015)

Maria huomaa, että tuli Egyptin Mariaa kuvaavan ikonin lampukasta on päässyt sammumaan, ja rientää sytyttämään sen: Maria Egyptiläinen on Marian oma nimikkopyhä. Niin paljon on pyhiä Marioita, mutta Maria on nimetty juuri tuon egyptiläisen mukaan. Langanlaihan, villisilmäisen erämaaäidin, joka kyllästyi maailman meteliin, vetäytyi hedelmättömään autiomaahan ja eli alastomana eläinten kanssa.

Lukiota käyvä Maria elää kaksin ortodoksisen seurakunnan pappina toimivan isänsä Lassen kanssa itärajan tuntumassa, kuvitteellisella Ritajärvellä, noin parintuhannen asukkaan paikkakunnalla. Seurakunnassa suoritetaan enemmän hautajaisia kuin kastajaisia.

Kotona on hiljaista, liian hiljaista lukiolaiselle joka pohtii rajojaan.
Isä Lasse on syventynyt Raamattuun, kirjoittaa uusia saarnoja, huikkaa tyttärelleen huoneen ovelta, tulethan sunnuntaina kirkkoon, ei uskalla astua sisälle huoneeseen, ottaa askelta kohti tuntemattomaksi käynyttä tytärtä. Maria tahtoo laulaa, eikä pidä ikoneilla täyteen ahdatusta, kulmikkaasta kodista.

Sitten on Anniina, ystävä, aivan erilainen kuin Maria. Tytöt ovat pienellä paikkakunnalla lapsesta asti yhteen kasvaneet. Sunnuntaisin kirkossa he supisevat tulevista bileistä, nauravat korneille risteille pikkuleivissä.

Mutta Marian ikkunan takana vaanii susi, peto, onko se tullut uhkaamaan Marian elämän hatarasti keikkuvaa tasapainoa?

Maria, villisilmäisen erämaaäidin mukaan nimetty, ripustaa Marilyn Monroen kuvan seinälleen. Se on ikoni, minun ikonini, Maria ajattelee, mutta ei sano isälleen. Siinä on varmuutta tihkuva pyhimys hyvin istuvassa jakkupuvussa ja kissamaisen soikeissa silmälaseissa, kaikkea mitä Mariakin tahtoisi pystyä olemaan.

Susi on kirjan peto. Jos on pyhyyttä, niin on pahuuttakin. Raamatussakin susi on peto. Suomalaisissa kansankertomuksissa susi on vienyt lapsia pihoilta suihinsa, ja edelleen sudet kuumentaa tunteita. Fatkoja en tiedä, tai niihin ota kantaa, mutta tuttua ja jotenkin hymyilyttävää oli kirjan paikkakunnan susikeskustelu - suorastaan fanaattiseksi yltyvä sellainen. Lapsille järjestetään koulukyydit etteivät sudet vie bussipysäkiltä ja metsästysseurat pitävät hätäkokouksia. Petoaitaa pystytetään. Foorumeilla pureskellaan, kun joku suojelee, joku hävittää.

Pedot on hieno esikoinen, jossa on voimakkaat teemat, eikä ole menty riman ali. Ottaisin Vuokon toistekin käymään, vietimme monta mukavaa iltaa. Kirjan luki hitaasti, koska kaikki oli juonen kannalta merkityksellistä. Ikäväkseni joudun toteamaan, etten ihan joka hommaa ymmärtänyt. Marian rukoukset, jotka kirjassa on erikseen kursiivilla, olisivat vaatineet syväpohdintaa, johon en kyennyt. Sain silti irti muista teemoista, rajojen uhmaamisesta ja nuoren naisen kasvupohdinnasta. Maria oli kantava hahmo, tarpeeksi elämänviisas pohdinnassaan. Pidin ortodoksisuudesta kirjan taustana, kirkko todella tuntui pieneltä ja pehmeältä. Kirja sopii kelle tahansa elämäntapapohtijalle.

Arvio:  ★★★½

Sivuja: 308
Kustantaja: Tammi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fiona Barton: Leski (2018)

Ane Riel: Pihka (2017)

Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)