Juri Nummelin: Sadan vuoden unet – Satuja aikuisille (2017)

"Pojat ovat ihan", Sari punnitsi sanojaan hetken aikaa, "tyhmiä eivätkä ottaneen minua leikkiin. Vain koska olen tyttö."
Keiju näytti rypistävän otsaansa. "No, mikset sitten muuttunut pojaksi?" Se vaikutti aidosti uteliaalta ja tuijotti Saria kuin sateesta valittavaa ihmistä, joka roikottaa kädessään suljettua sateenvarjoa.
"Ei olisi auttanut, vaikka olisin vetänyt letit umpisolmuun ja hakenut kotoa housut. Ehkä olisi pitänyt vielä kieriä ohjanpohjalla, koska tytöt eivät likasta itseään." Sarin ääni suorastaan tihkui sarkasmia, sen minkä esiteini saa sielustaan irti.
"Ei kun tarkoitan muuttumista. Vaihdat sukupuolta. Mitäs ne siihen voivat sanoa."

Juri Nummelinin Sadan vuoden unet vie epätavallisiin maailmoihin, matkoille tuttujen ja vähän tuntemattomampien satujen sisälle. Nummelin on aiemminkin koonnut novelliantologioita, kuten Kirotun kirjan vartija: suomalaisia Chulthu-tarinoita (2016). Nummelin kirjoittamasta Lukijalle-alkupuheesta voi päätellä, että mies toivoo satujen kuuluvan kaikille, ei vain lapsille, käyttäen esimerkkeinä 1800-luvun taidesatujen kirjoittajia tanskalaista Hans Christian Andersenia ja löytyyhän satuilija myös omasta maasta Zacharias Topelius.

Tässä antologiassa vanhat sadut on tuotu nykyaikaan. Kuten takakannesta jo voi lukea, masentunut Ruusunen satuttaa sormensa leipäveitseen, Tuhkimon prinssillä on kenkäfetissi, ja Lumikin ilkeän äitipuolen peili päätyy kampaamoon.

Minulla on saduissa aukkoja. Luin liian vähän satuja lapsena, enkä tunnistanut näistäkään kuin kuuluisimmat. Syytän äitiä ja isää - eihän minulle luettu! Tai sen puoleen edes viety kirjastoon, vasta kuin sitten kun opin itse sinne vaatimaan. Ja kun sitten osasin itse lukea, siirryin heti Goosebumpsin kauhutarinoihin. Eihän telkkaristakaan tullut sovituksia klassikkosaduista, vaan Richard Scarryn touhukasta maailmaa, Myyrää ja Byjamabanaanit. Leijonakuninkaan sentään näin päiväkodissa - vhs-laitetta ei meillä ollut, telkkari oli uutisia varten.

Mitään nostalgisia satu-lapsuusmuistoja minulla ei ole, tai edes lempparisatua, mutta sekään ei syönyt tämän satukirjan nautintoa. Löysin tästä Satuja aikuisille -kirjasta jotain, mistä ehkä jäin aikoinaan paitsi.

Kolmestatoista sadusta kolme nuosi suosikeiksi. Vesa Sisättön Miten HairParadisen Viivi ja Paukku karkottivat taikapeilin hengen (ja pelastivat maailman), Shimo Suntilan Tyttö nimeltä Kari ja Johanna Sinisalon Hantta ja Kertsi. Sadut pohjautuvat niitä innoittaviin satuihin löyhästi, niissä on komiikkaa ja minulle yllättäin - upeaa kauhua. Komiikkaa silloin, kun sossupummi-äiti yrittää jatkuvasti jättää lapsensa metsän keskelle (tai muuten päästä niistä eroon) mutta ei pääse, kun lapset neuvokkaina aina navigoivat itsensä takaisin kotiin. Ja kauhua muun muassa, kun pahan äitipuolen noiduttu peili päätyy kampaamoon ja tekee ihmisistä laahaavia zombeja, jotka toistelevat mantraa.

Tätä ei lopulta ole hankala arvioida, vaikka monen kirjoittajan teoksen kanssa usein taso vaihtelee. Kaikissa on kiehtovuutta ja jotkut ovat oikeita kultakimpaleita. Kättensä jäljen kirjaan ovat jättäneet Markus Harju, Artemis Kelosaari, Juha-Pekka Koskinen, Markus Leikola, Anne Leinonen, Heikki Nevala, Sari Peltoniemi, Tiina Raevaara, Marika Riikonen, Johanna Sinisalo, Vesa Sisättö, Shimo Suntila ja Johanna Venho. Kiitos, lähellä täydellisyyttä ollaan. En voi kyllin kehua!

Arvio: ★★★★½

Sivuja: 331
Kustantaja: Jalava

Kommentit

  1. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta kirjalta, en ole tällaisesta kirjasta kuullutkaan. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Tämä kirja tuntuu jotenkin hukkuneen, toivoisin että lukijat löytäisi omakseen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fiona Barton: Leski (2018)

Ane Riel: Pihka (2017)

Kerola: Kaikenkarvainen kansa (2017)