tiistai 24. tammikuuta 2017

Jari Tervo: Matriarkka (2016)

Aamu Karitsantytär syntyi vaiti ja silmät auki.

Matriarkka kertoo inkeriläissuvun elämästä. Tarina alkaa Aamu Karitsantyttären syntymästä Simpukan kylässä Neuvosto-Inkerissä ja seuraa hänen ja hänen sukunsa pitkää vaellusta: karkotusta Siperiaan, evakuointia Suomeen ja palauttamista Neuvostoliittoon. Siinä yhdistyvät historialliset tapahtumat sekä ajankohtaiset teemat, kuten pakolaisuus ja nyky-Venäjä.
Myönnetään, Jari Tervon  Matriarkka on paikoitellen pitkäveteinen. Kaiken lisäksi siinä on paljon sanoja joiden merkityksen jouduin katsomaan sivistyssanakirjasta, vaikka eihän toki oma tietämättömyyteeni ole kirjoittajan vika. En vain pidä siitä, etten ymmärrä lukemaani - se on itse asiassa jopa aika ärsyttävää. Kirjassa on paljon poliittisia kannanottoja, epäsuoria, mutta kannanottoja yhtäkaikki. Tervo kai tahtoo piirtää Suomen yhteiskunnan sellaisena kuin se on hänen mielestään, rasistisena ja öööh... no, junttina. Itse asiassa koin sen kansallista identiteettiäni halventavana. Missä on usko Suomen kansalaisiin? Olenko ainoa, jonka mielestä suomalaiset ovat aivan mahtavia tyyppejä? Suvaitsevaisiakin.
Tervon romaanin alku meni kohtuullisen reippaana eteenpäin. Aamu Karitsantytär on koko kirjan kantava voima, vahva ja kuulas, viisas nainen, joka ajattelee ennen sanomisiaan, ja toimii teoissaan moraalisesti oikein. Useimmiten. Kuitenkin enemmän oikein kuin moni muu.
Kirjan tapahtumat ovat harmaita. On hankala määritellä oikeaa tai väärää, kun se riippuu paljon siitä, millä puolella rajaa seisoo. Mihin perheeseen kasvaa. Mitä kieltä äitisi puhuu. Jos jostakin pidin, ja kuitenkin pidin, niin siitä, miten Tervo kuvasi sodan - nälkiintymisen, mielettömyyden, kivun, sen kun voisi myydä oman tyttärensä leipäpalasta, ja myykin. Siinä on jotakin surullisella tavalla naurettavaa, että on suuria miehiä ja suurvaltoja ja syrjittyjä kansoja. Kuinka meistä tuli tällaisia, minä kysyin itseltäni. Samalla tavoin kun moni ihmettelee, kuinka saksalaiset pystyivät toteuttamaan keskitysleirit. Kuinka niin pääsi käymään? Massahypnoosia. Sinisilmäisyyteen ei ole varaa.
Tervo kertoo pitkän tarinan. Aamun syntymästä asti,  olen ilkeä ja paljastan - Aamun kuolemaan saakka. Se ei vielä paljon paljasta - Aamun matkaan mahtuu paljon. Eniten uskon pitäneeni eskimoista. Ei. En ehkä eskimoista sittenkään, mutta tarinan siitä kohdasta. Tulen muistamaan sen kylmyyden vielä pitkään. Siperian. Armotonta!
Provokatiivinen lähestymistapa toimi - kirja oli mitä mainioin ajatustenherättäjä. Mutta kirjan henkilöt eivät, eikä pituus. Lopulta en paljon välittänyt kuinka heidän käy. Epäilen, välittikö Tervokaan. Tai Suomen valtio. Tai Venäjä. Pidin myös siitä, että kirja toi minulle tutuksi inkerinsuomalaisuuden.

2 kommenttia:

  1. Joistakin Tervon kirjoista olen pitänyt, mutta tämä ei muutaman bloggauksen luettuani suuremmin innosta. Joskus aion kuitenkin kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tykännyt Laylasta ja Esikoisesta, siksi oli yllätys kun tämä oli jo kirjoitustyyliltään hyvin erilainen.

      Poista