maanantai 2. tammikuuta 2017

Kreetta Onkeli: Ilonen talo (1996)

Menen leikkimökkiin ja piirrän nukelle karvoja. Sidon nuken nahkavyöllä yhteen kirja kanssa ja heitän seinään. Toivon että nukkeen sattuisi. Minuun ei satu. 

Kreetta Onkelin Ilosen talon (huom. ilonen - ei iloinen) halusin lukea, koska kirja oli hämärästi tuttu. Halusin selvittää, mistä on kyse. Goodreadsin arvioiden perusteella kirja on tykätty. Etukannen perusteella kirja vaikuttaa omalaatuiselta, sellaiselta josta joko tykkää tai ei. Takakannen koukeroisesta tekstistä on hankalaa saada selvää, mutta en pistä pahakseni.

Kirjan ääni on kuin lapsen ääni. Kirjassa on hyvin yksinkertaisia, lyhyitä lauseita (esim näin: Mummo valittaa kamarissa. Menen katsomaan mikä sillä on. Mummon säärestä suihkuaa veri seinään. Mummo joutuu sairaalaan.) Kirja muistuttaa pienen tytön päiväkirjaa. Tyttö näkee asioita, joita sen ikäisen ei pitäisi - minkään ikäisen ei pitäisi.

Ilonen talo kertoo kuvitteellisesta luhankalaisesta Tomperin perheestä. Kaksi siskoa, nuorempi Ruut (jonka äänellä kirja on kirjoitettu) ja isosisko Birge todistavat nuorina isänsä menehtymisen viinaan ja äidin horjumisen vuoroin kuivilla ja vuoroin äimän käkenä, hyppien alkoholistimiehestä toiseen. Toisaalta tytöistä kasvaa villejä, omatoimisia ja vahvoja naisia - eivät he ihan pienestä horju, kun niin monesta ovat jo selvinneet. Toisaalta he eivät tiedä mihin verrata itseään, ja asettavat riman liian alhaalle elämässä. 
He ovat lapsuudenkodissaan heitteillä, heillä on vain toisensa, ja vastuuta liian paljon liian nuorena. Minua suretti se, kuinka perheen lemmikit olivat yhtä heitteillä - suretti siksi, että tiedän niin käyvän, edelleen, monessa kodissa.

Kirja on väkevä kuvaus siitä, kuinka lapsi näkee alkoholistivanhemman. Lapsen äänen valinta kirjan ääneksi tuo siihen erilaisen kosketuspinnan. Minulle heräsi väistämättä kysymys, kuka tämä Kreetta on? Onko kirja omakohtainen? Ja nopealla guuglettelulla selviää, että Kreetta on kuin onkin alkoholistiäidin lapsi, ja huostaanotettu.
Näitä, vaikeita kirjoja, tarvitaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti