maanantai 9. tammikuuta 2017

Marisha Rasi-Koskinen: Vaaleanpunainen meri (2014)

Äidin ääni helisi. Jos äänet olisivat kaloja, äidin olisi ollut parvi hopeisia silakoita, sellaisia jotka vaihtavat suuntaa yhtenä ryhmänä kuin niillä olisi yhteinen mieli.

Mustanpuhuva, surullinen, traaginen novellikokoelma Vaaleanpunainen meri ui syvissä vesissä. Se sisältää hyvin samanlaista kieltä, kuin äskettäin lukemani Helmi Kekkosen Vieraat. Siksi alkuun puistelin päätäni. Olin täynnä kauniita sanoja ja tahdoin lukea yksinkertaisempaa, en mitään tulkinnanvaraista. Toisekseen minulla on joku antipatia novelleja kohtaan. Ne ovat liian lyhyitä.
Koskisen novellit kuitenkin tekivät sen mitä novellit eivät yleensä minulle tee. Ne kasvoivat ympärilleni kuin rihmasto. Hämmästelin kun en tunne mitään ja yhtäkkiä minulla oli pala kurkussa. Hetkittäin itkin vuolaastikin. Koskinen todella on Novellisti.
Olen lukenut Koskisen romaanit Valheet ja Katariinan. Niitten pohjalta osasin odottaa jotain vaikuttavaa, mutta näin vaikuttunut en niistäkään ollut, vaikka ne mahtavia olivatkin. Ne unohtuivat  yllättävän pian, ja olivat ehkä vaikeita ymmärtää. Novelleissa Koskinen on ehdottomasti parhaimmillaan.
Koskisen novellit sattuu niin, että tekee ihan kipeää. Ne ovat vaativia, ne vaativat aikansa ja paikkansa, hiljaisuutensa, hetkensä, ne vaativat kaikki ajatukset itseensä. Niissä on läsnä alku ja/tai loppu, suru, menetys, haikeus, ankaruus, armottomuus, kaikki suuri. Melankolisuus, jonka me suomalaiset osaamme hyvin tuntea ja kuvata, me pimeän ja kylmän maan asukit.
Novelleissa aiheena on useimmiten vanhemmuus. Joskus sairas vanhemmuus. Surrealistisen erikoinen vanhempi-lapsisuhde.
Koskinen on psykologi. Se taas sai minut pohtimaan, ovatko tarinat syntyneet eläytymisestä ihmisten erilaisiin kohtaloihin, koska sitä paljon kai se työ on.
Omppu kehui erityisesti kokoelman novellia Viimeinen. Minuun teki vaikutuksen ensimmäinen novelli, Satu äidistä, se toi kylmät väreet pintaan. Myös Sovituksessa oli jotain mihin samaistuin - tunteeseen, kun tahtoo rangaista itseään. On tehnyt jotakin peruuttamattoman väärää.
Erityisesti nuo kolme mainittua olivat sellaisia, joiden jälkeen piti pysähtyä, laittaa silmät kiinni ja vain hengittää hetki. 

2 kommenttia:

  1. Löysin vasta blogisi ja jään ehdottomasti lukijaksi :) Novelleja tulee luettua hävettävän vähän, mutta tämä kuulosti todella kiinnostavalta, täytyy nostaa lukulistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirjavaras! (: Minulla sama homma, liian vähän tulee luettua novelleja.
      Suosittelen lämpimästi tätä, tää oli mullistava lukukokemus.

      Poista