Bram Stoker: Dracula (2007)

Nuori neiti on huonona, kovin huonona. Hän tarvitsee verta, ja verta hänen täytyy saada tai hän kuolee. 

Bram Stoker, Dracula

Moni tietää Draculan tarinan, tai niin ainakin oletan. Kerrataan silti. Kirja alkaa siitä, että lakimies Jonathan Harker matkaa Lontoosta Transsylvaniaan, syrjäiseen maailmankolkkaan, jossa kreivi Dracula asuu jylhässä linnassaan. Jonathan Harker on tullut hoitamaan kreivi Draculan lakiasioita; Dracula on nimittäin ostamassa asuntoa Lontoosta. Draculan saatanalliseen suunnitelmaan kuuluu päästä Lontooseen, jossa hän aikoo kasvattaa vampyyriarmeijaa. Kreivillä on kuitenkin vastassa hyväsydämisten ja vahvaluontoisten herrasmiesten kerho. Iki-ihana professori van Helsing, mielisairaalan tohtori Seward, lordi Godalming, asianajaja Jonathan Harker ja herrasmiesten herrasmies Morris.

Bram Stokerin Dracula, vampyyrikirjallisuuden raamattu, ilmestyi jo vuonna 1897. Aika on kohdellut tarinaa kuin hyvää viiniä, joka on parantunut vuosien saatossa. Olen iloinen, että luin tämän ja voin laittaa tämän omaan mieleni kellariin hautumaan! Kun kirja on tässä iässä, ei voi tietenkään olettaa, että se olisi niin sanotusti nykykielellä kirjoitettua. Mahtipontinen kieli on kuitenkin kestänyt aikaa hyvin. Abraham van Helsingin puheet kuulostivat oudoilta, mutta outo kirjahan tämä olikin, hyvällä tavalla tosin. (Meidän vihollinen on mennyt pois ja paennut takaisin hänen linnaan. -- Minun valta häneen on käynyt joka päivä yhä heikommaksi.)

Kirjassa aina tasaisin väliajoin paatoksellisia ystävyyden ja rakkauden julistuksia. Ja niitä riittää. Juuri kun luulin, että nyt niitä ei enää tule, niin voi kyllä, niitä vain tulee! Niissä oli tiettyä teatterimaisuutta. Yhtäkkiä yksi nousee kohdevaloihin seisomaan ja vuodattaa korostuneesti kyyneleitään kädet ojossa taikka maahan romahtaen. Hetken päästä hänen vierelleen tulee toinen joka yhtyy juhlalliseen konserttiin. Verivaloja vuodatetaan. Luvataan uhrata oma henki ystävyyden ja rakkauden nimeen.

Kirja on humoristinen, siitä yllätyin ehkä eniten. Minulla oli hauskaa! Neljä herrasmiestä saivat minut unelmoimaan. Ottaisivatpa nykymiehetkin oppia entisajan ihanteesta... ! Annan tälle neljä tähteä ilomielin, vaikka loppua kohden kirja ei enää pitänytkään niin hyvin otteessa. Odotin loppuratkaisua silti malttamattomana, vaikka se ei sellaista toivottua katarsista tuonutkaan. Tuntui, että osa kirjan naruista jäi solmimatta. Dracula ei yllätyksekseni ollutkaan kirjan päähenkilö, vaan tämä oli tarina jostain aivan muusta; juuri näistä mainitsemistani herrasmiehistä ja heidän missiostaan maailman ja sen hyvien naisten pelastamiseksi. Kielikin oli helppolukuista, pelkäsin tekstiä, johon omat älynystyrät eivät pystyisi, mutta tämä meni kirjana hyvin alas. Jos sinun pitää lukea yksi vampyyrikirja, lue tämä.

Mutta on asioita, muinaisia ja nykyisiä, joita ihmiset eivät tahdo tarkastella, koska lie jo tietävät - tai ovat tietävinään - asioita jotka toiset ovat heille kertoneet. Siinä on meidän tieteemme vika että se tahtoo selittää kaikki, ja jos ei osaa selittää, se sanoo ettei mitään selittämistä ole.

Draculamaista parranajoa.

Leffa vai kirja? Tästä tarinasta on montakin elokuvaversiota. Olen katsonut Fracis Ford Coppolan Bram Stokerin Draculan, ja aion nyt lytätä sen täysin. Elokuva tuntuu kirjanluvun jälkeen kuin pilaversiolta. Kirjassa sudet ovat kauhistuttavampia, miehet elegantimpia. Keanu Reeves näyttelee taas epäuskottavasti, ja sama epäuskottavuus on tarttunut muuhunkin näyttelijäkaartin. Naisvampyyrit ovat elokuvassa tissit paljaina, vaikka kirjassa ei ole moiseen irstailuun nähty tarvetta. Vuorosanoja lausutaan rintaa nostamatta, mutistaan jotain nopeasti, ja sitten juostaan jo seuraavaan ottoon. Noh, se tästä...