keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Dolores Redondo: Luualttari (2016) Baskimaan murhat #2


Siinä ongelma juuri onkin, emme tunnu oppivan mitään historiasta. 
Dolores Redondo, Luualttari


Rikosylikonstaapeli Amaia Salazar tutkii espanjalaisessa kylässä, Navarrassa, naismurhien sarjaa. Naisten puolisot ovat epäilemättä syyllisiä, mutta vaikuttaisi, että heitä on ohjannut tekoihin yllyttäjä. Miehille on yhteistä se, että jokainen heistä päätyy murhatyön jälkeen itsemurhaan, jättäen viestiksi sanan tarttalo. Osa surmatyön tekijöistä jättää viestinsä nimenomaan Amaialle, ja näin Amaia on entistä enemmän kytköksissä rikoksiin. Kylällä, josta surmatut naiset ovat kotoisin, on synkkä menneisyys, johon sekoittuu vahvasti vuosisatoja vanhat taikauskomukset ja seudun mytologia. Kirja käsittelee äitiyden haasteellisuutta yhdistettynä rikostutkijan ammattiin, sillä Amaia saa kirjassa esikoisensa. Hän joutuu läpikäymään yhä uudelleen rankkaa lapsuuttaan skitsofreniaa sairastavan äitinsä varjossa tullessaan itse äidiksi.
Dolores Redondo on nouseva espanjalainen kirjailija, joka höystää kirjansa ripauksella maansa mytologiaa. Luualttari on toinen osa Baskimaan murhat-trilogiassa, jonka avasi Näkymätön vartija, ja sarja jatkuu Myrskyuhrissa. Redondo oli vuoden 2015 myydyin rikoskirjailija Espanjassa. 
Minulla kävi kirjastossa kömmähdys, sillä en ole lukenut sarjan avausosaa ja huomasin vasta kotona, että lainasin sitten kakkososan. En siis tiedä Näkymättömästä vartijasta mitään, ja en tiedä, paljonko tämä fakta söi kirjasta. Välillä oli viitteitä menneisiin tapahtumiin, mutta sitä en osaa sanoa, oliko näitä tapahtumia puitu aiemmassa osassa ja kuinka paljon. Luualttari toimi myös itsenäisenä kirjana, mutta suosittelen silti aloittamaan Näkymättömästä vartijasta.
Suurta ylityspuhetta tästä kirjasta ei tule. Sanotaan nyt vaikka näin, että olen lukenut parempiakin trillereitä. Annoin kirjalle yhden tähden. Vähän ihmettelen, miten kirjasarjasta on tullut näinkin suosittu. Toimiikohan tämä sitten paremmin alkuperäiskielellä? Annoin tälle vain yhden tähden, sillä vaikka yritin, niin en pitänyt. En pitänyt Amaiasta, joka oli rikostutkijana juuri niin perinteinen kuin olla voi. Amaia tuntui hahmona ontolta ja tunneköyhältä, joka ei tuntunut tulevan kovin hyvin toimeen ihmisten kanssa. Amaian kykyjä ja erityisyyttä yritettiin korostaa turhankin paljon. 
Kuten jo aiemmista arvosteluista olen lukenut, hahmojen perässä oli hankala pysyä, kun välillä puhuttiin etunimellä ja välillä sukunimellä. Meni todella pitkään, ennen kuin opin tuntemaan kirjan henkilöt. Tuntui, että jotkut asiat olivat yhdentekeviä juonenkulun kannalta, joten ohitin niitä pikaluvulla, ja keskityin välillä vain dialogiin. Kiinnostavaa oli Baskimaan mytologia, mutta sekään ei paikannut kirjan valitettavaa tylsyyttä. En silti sano, että tätä ei kannattaisi lukea. Ainakin sen voin sanoa positiivisena asiana, että kirja pysyi hyvin koossa juonellisesti, se niin sanotusti "kulki hyvin".

4 kommenttia:

  1. Luin järjestyksesssä kaikki kolme ja kyllä mun on sanottava, että menetit paljon, kun et aloittanut ensimmäisestä. Tämä on trilogia ja loppuhuipennus on sitten viimeisessä kirjassa. Kirjoissa on todella paljon Amaian oman suvun elämää, joka antaa paljon sisältöä kirjoille. Kirjoissa on myös mytologiaa ja luontokuvauksia, joista pidin. Olihan se alussa erikoista lukea tätä sarjaa, kun on tottunut pohjoismaisiin. Viimeisestä jopa nautin ja sattui vielä kesämyrsky, kun luin sitä. Ihan terveellistä poiketa muissa maissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi vitsit. Ensi kerralla kyllä syynään tarkkaan, etten ala jotakin sarjaa lukea keskiosasta...

      Minusta on ihanaa, että sinä pidit kirjasta, ja pääsit sen maailmaan sisälle! Minä en tuntunut sinne pääsevän, vaikka yritin. Hyvääkin löytyi, mutta minun kirjani tämä ei ollut. En usko, että se johtui kirjan espanjalaisuudesta, vaan enemmänkin en pitänyt Amaiasta.

      Poista

  2. Tässä ensikosketuksessa kirjailijan kanssa minua kiehtoi erityisesti se kepeys ja vaivattomuus, jolla baskien kansanperinnettä oli juuri sopivassa määrin kudottu mukaan tarinankulkuun: on tarttaloa/tartaloa, yksisilmäistä jättiläistä, agotteja/agote eli cagotteja. Olen altis ja perso ikivanhoille uskomuksille, siispä mukaansatempaavaa, jos mikä! Profiloidaan eri sarjamurhaajatyyppejä ja päädytään yllyttäjämurhaajaan käsillä olevassa tutkinnassa.

    Redondolla on kaiken muun hyvän lisäksi taito luoda kaikkiin henkilöhahmoihinsa kuten rautainen Engrasi-täti , uskottavuutta, verevyyttä ja syvyttä. Ikäänkuin kulkisi henkeään pidätellen käsi kädessa Amaian vieressä hänen tunnetilojaan ja ajatuksenkulkuaan reflektoiden, Engrasi-tädille puhtia puhaltaen ja tutkinnan johtolankoja päivänvaloon esiinnyhtäen. Main kanssa samaa mieltä teoksen piristävästä poikkeavuudesta; harmi ettei auennut Sinulle, mutta lukukokemushan on aina subjektiivinen ja tilannesidonnainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alan aivan ihmetellä, mikä minussa on, kun koin kirjan niin eri tavalla! :D Sanon silti uudelleen; on ihanaa, että moni on pitänyt. Nyt en enää ihmettele kirjailijan saamaa tunnustusta.

      Mytologia ja kirjan nokkela eteneminen oli positiivista, mutta henkilöt olivat kirjassa minusta ne heikoin osuus.

      Poista