Riitta Jalonen: Kirkkaus (2016)

Sellainen minusta oli tullut. Karvainen olio, jonka silmät paloivat pimeässä pensaikossa. Kaikki ihmiset, jotka ne näkivät, pelästyivät, he joko jähmettyivät paikoilleen tai juoksivat pakoon. He eivät voineet tietää, että oksien suojassa eteensä tuijottava pöllö olisi mielellään pudottanut yhden höyhenen peitostaan ja antanut sen ohikulkijalle kannettavaksi omasta painavasta taakastaan.

Joko olette lukeneet kyllästymiseen asti postauksia Riitta Jalosen Kirkkaudesta? Tässä tulee nimittäin vielä yksi. Kirjaa on luettu antaumuksella blogeissa ja ettepä usko kuinka iloinen olen siitä, tässä on nimittäin kirja joka on Lukemisen Arvoinen, isolla ällällä ja aalla.

Kirkkaudessa skotlantilainen kirjailija Janet Frame, outolintu, matkaa lapsuudesta aikuisuuteen. Tämä on hänen fiktiivinen elämäkertansa. Janet pitää sisällään siskojensa kuolemaa, veljensä sairautta, isänsä vihaa ja äitinsä surua. Pitää sisällään antamatta kenellekään sitä kannettavaksi. Harva ymmärtää tämän naisen puhetta, kommentteja joilla on aina takanaan merkitys. Kirja oli mielestäni vahva erilaisuuden puolestapuhuja. Janet on vanhanajan kirjoittaja, surunsa taiteeksi taikova, hänellä ei ole elämässään juuri muuta kuin kirjoittaminen. Kun hänet vangitaan mielisairaalaan parhaimmiksi nuoruusvuosikseen, ja otetaan kynä pois, tungetaan sähköshokkeja aivoihin - senkin aikana kun hän ei kirjoita, hän tuntee olevansa kirjoittaja.

Tässä oli aihepiiriä jokaiselle jotakin. Jokaista tämä koskettaa kai johonkin kohtaan. Jokaisella eriin. Minä jollain tapaa rakastuin Janetiin ja koin kummaa halua olla hänen kaltaisensa, hän oli nimittäin peittelemättä itsensä, ja silloin kuin ei voinut olla, kuvasi hienosti teeskentelyä. Jos tuntui, että Janet oli välikappale teksteilleen, Jalonen on välikappale Janetille.

Tein pitkin kirjanlukua muistiinpanoja. Tässä otteita.
"Parasta on Janet, joka ei istu tavalliseen muottiin. Janet on ihmisenä hämmentynyt ja hämmentää kaikkia ympärillään. Emmekö me kaikki voisi olla omia itsejämme? Maailma olisi mahtavampi." (Lapsellinen kommentti, mutta noin ajattelin...)

"Ymmärrän rakkauden kirjaa kohtaan. Tuskin pystyn itsekään viemään tätä takaisin kirjastoon. Rakastan Janetin sanoja."

"Miinuksena tämä: Kirja olisi tarvinnut sukutaulun tai vastaavaan. June, Myrtle, Isabel, Frank, John - jo tässä on paljon henkilöitä ja lisää tulee." (Lukijat nou hätä, kyllä ne lopulta tutuiksi tulivat.)"

"Janet on aito. Kuin uhanalainen eläin, joka tarkkailee ympäristöään. Mielisairaalasta tulee mieleen American Horror Storyn mielisairaala-kausi." (Sen katsoneet tietänevät mitä meinaan...)

"Kauniita sanoja, mutta ei vain kauniita sanoja. Ne ovat oikeissa paikoissa, niillä on painoa."

"Kansi on houkutteleva, mutta ei vastaa sisältöä."

"Janet on välikappale kirjoilleen. Sanat tulee syvemmältä. Mistä ne tulee?"