Miksi luen?

Luen, jotta tuntisin enemmän. Kun taas pitkästä aikaa aloin lukea enemmän, olen alkanut nähdä mitä kummallisempia unia. Näen maisemia ja paikkoja, jotka ovat monimutkaisempia kuin luulin pystyäni kuvittelemaan. Muistan paremmin värit ja sanat. Olen pohdiskeleva luonne, kirjat ovat pähkinöitä purtavaksi. Minulla on hyvä mielikuvitus, johon voisin upota päiväkausiksi. Nautin siitä, kun näen kirjan mielessäni. 

jotta löytäisin. Olen joskus ollut pitkiäkin aikoja lukematta. Silloin saatoin nähdä unia, joissa luen. Kaipaan lukemista, kuten mitä tahansa rakasta harrastusta. Tiedän, että pitkänkin tauon jälkeen tulen aina palaamaan tähän harrastukseen. En tiedä rakastanko kirjoja jopa enemmän kuin lukemista. Pienenä pidin kirjoja vain käsissäni ja pidin siitä miltä ne tuntuvat, en ollut mikään lukutoukka, mutta kasvoin kirjojen keskellä sillä siskoni luki paljon. Olen aina ollut oman tieni kulkija, enkä tuolloin halunnut ottaa siskon harrastusta omakseni. Luin omassa hiljaisuudessa, ääntä pitämättä. Rakastuin Humisevaan harjuun, romanttiseen nummimaisemaan, siskoni jalanjäljissä, kuin salaa. Välillä on ollut hankalaa löytää kiinnostavia kirjoja. En ole genrerajoittunut, löydän luettavaa monista lajeista. Lähtemättömän vaikutuksen on tehnyt Edgar Allan Poe, jonka kanssa koen sukulaissieluisuutta. Olen kokenut pientä tyhjyyden tunnetta, kun en tiedä voiko mikään kirja enää tehdä samanlaista vaikutusta. Poen ohella William Hope Hodgson teki elämää suurempaa vaikutuksen The House on the Borderlandilla, Kauhujen talolla.

Harvoin tykästyn realistisiin kirjoihin. Voi kai sanoa, että rakastun kirjoihin jotka kuvaavat parhaiten pahimpia painajaisiani. Luulin, ettei nykykirjallisuudesta löydy minulle mitään tarjottavaa, mutta voin huokaista helpotuksesta. Luin vastikään Stig Saeterbakkenilta Läpi yön -teoksen, joka toi takaisin sen tunteen, että suuria kirjoja kirjoitetaan vielä nykyäänkin, ja että sellaiseen voi törmätä milloin vain. Äärettömän surullista on se, että Saeterbakken teki kirjansa jälkeen itsemurhan. Kirjaa lukiessa tuntui, kuin olisi lukenut päiväkirjaa. Se oli miehen jäähyväinen. Jostain sieltä yön pimeistä sokkeloista löysin itsenikin. 

Läpi yön on kirja jolle toivon paljon lukijoita. (Linkistä kirjan Goodreads-sivulle.)

jotta olisin kotona. Siinä on sitä jotain, kun makaa pehmeissä völlyissä ja lukee. Ja vieressä höyryää kuppi kuumaa juotavaa. Sitä on koti minulle.

uteliaisuuttani. Suhtaudun uteliaisuudella ympäröivään maailmaan. Siksi haluan lukea paljon ja kaikenlaista. Haluan oppia viisaammilta ja ymmärtää maailmaa ja kulttuureja. Olen utelias ymmärtämään itseäni, ja kuin myös haluan ymmärtää muita. Ihmiset ovat mysteerejä.

rakkauttani. Kirjoitan jonkun verran runoja ja kaikki mitä kirjoitan on aina surullista. Kirjoistakin valitsen usein ne surullisimmat tarinat. Varmasti lukeminen on minulle myös eskapismiä eli pakoa todellisuudesta, haluan upota traagisiin päiväuniini. Jos elämä kusee tosi pahasti, en pysty lukemaan ollenkaan. Elämän perustusten pitää olla paikoillaan, jotta pystyn keskittymään. Kirjat, sanat yleensäkin, ovat minulle omaisinta ilmaisua. Olen tavattoman huono ilmaisemaan itseäni puhumalla. Riitatilanteissa saatan kirjoittaa paperille ajatukseni, sillä muuten olisin mykkä. Kasvuvuosien kivussa kirjoittaminen oli terapiani.

vastapainona. Lukeminen ja siitä kirjoittaminen on ehkä huonoa vastapainoa toimittajan työlle, koska niissä on paljon yhtäläisyyksiä. Haastatteluissakin eläydyn siihen mitä kuulen, pyrin ymmärtämään ihmisiä ja ilmiöitä ja sen jälkeen kirjoitan ylös parhaani mukaan. Toimittajana tekstit on kuitenkin aina jossain määrin pakollisia ja arvostelun alaisia. Tässä saan eläytyä ja kirjoittaa vapaaehtoisesti, kirjoittaa sillä tavalla kuin haluan, ilman vaatimuksia, ja omistaa omia mielipiteitä.

Miksi sinä?