sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Jennifer Egan: Sydäntorni (2013)



Danny nojautui niin lähelle serkkuaan, että heidän naamansa melkein koskettivat. Howard, kuuntele minua. Minä pidän koneista. Minä rakastan niitä. En voi elää ilman niitä, enkä halua edes yrittää elää ilman niitä. Rehellisesti sanoen, leikkaisin mieluummin pallini irti kuin asuisin minuuttiakaan sinun hotellissasi.

Jennifer Egan, Sydäntorni


Keskiössä ovat serkukset Danny ja Howard. Vielä lapsuusaikoina Danny on ollut se tosihyväpoika, joka menestyi jalkapallossa ja sai rikkaalta isältään paljon päänsilityksiä. Howard puolestaan on ollut hyväuskoinen nynny, josta kukaan ei odottanut menestyjää. Aikuisiällä osat ovat vaihtuneet päälaelleen, ja Howardista on tullut monimiljonääri. Hän perustaa hotellia Itä-Eurooppaan, ja kutsuu rikoskierteeseen vajonneen serkkunsa Dannyn siipiensä suojaan. Jännitteen kirjan ylle luo Dannyn ja Howardin suhde, lapsuuden salaisuus. Ja hyvin luokin.
Sydäntorni on hankalasti kuvailtava teos. Se on viihdyttävä, sutjakka, vertauskuvallinen, kauhuaspektia sisältävä olematta silti pelottava. Se loi oman eriskummallisen suljetun maailmansa Itä-Eurooppalaiseen linnaan, ja onnistui siinä yli omien odotusteni. Sivut kääntyilivät sujuvaan tahtiin ja ennen kuin huomasinkaan, tämä oli luettu. Suljetun paikan fobiookikoille en tätä suosittele, niin hyvin Egan tehtävässä onnistui. 
Pidin Sydäntornista valtavasti ja aion ottaa asiakseni lukea Eganin aiemman suomennoksen, Aika suuren hämäyksen. Oli ehkä kuitenkin virhe mainostaa Edgar Allania takakannessa, sillä eittämättä tämä hänelle häviää. Vertauksena oli myös Kafka (en valitettavasti ole lukenut) ja Calvino (en sitäkään), ja ainoa johon osaisin tätä verrata oli Stephen Kingin Hohto. Näissä oli jopa yksi yhtenevän oloinen kohtaus - joka itse asiassa vähän häiritsi. Jennifer Eganin lahjakkuus tarinankertojana tuli kuitenkin selväksi. Erityisesti pidin länsimaalaisten haukkumisesta ja amerikkalaistenkin - meitä maailmanvalloittajia on aihettakin kritisoida. Kirja tuli osuvasti tähän päivään ja oli sekä turvallisen yhteiskunnallinen, että kiehtovan taianomainen. En mieltänyt tätä kauhuromantiikaksi alkuunkaan. Tämä on niitä romaaneja, jotka saavat ensin uskomaan johonkin, ja sitten keikauttavat kakun nurin. Satun pitämään sellaisesta. 

3 kommenttia:

  1. Sydäntorni on minulle hankala kirja, olen yrittänyt parikin kertaa, mutta jään jonnekin muurille ilman, että pääsen linnaan. Pitänee yrittää vielä uudelleen. Keltainen kirjasto on suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Ei kai tämä kaikkien kirja ole, vaikka itse tykkäsin tosi paljon.
      Minulla on nyt työn alla lukea keltaista kirjastoa ihan urakalla, uskon että siellä on paljon sellaisia, joista pidän.

      Poista
  2. Minä luen myös Keltaista kirjastoa. Minä yllätyin, kun kaikki kehuvat tuota Sydäntornia, ja minä vain en pääse tarinaan sisään. Pitänee ryhdistäytyä. Keltaisessa kirjastossa on upeita kirjoja.

    VastaaPoista